Tuoretta tietoa Virosta
5.7.2011 | Vapaa-aika

Päivä huvitusten kaupungissa

Päivä huvitusten kaupungissa

Tarton uudistunut Ahhaa-keskus avasi ovensa toukokuun alussa. Tiedekeskukseen tuotiin 11. kesäkuuta myös vieraileva näyttely Pohjois-Amerikasta. Robottieläintarha koostuu pääosin luonnollisen kokoisista mekaanisista eläimistä, joiden kautta ymmärtää enemmän eläinten kehon rakenteesta ja osista.

Eläimiin voi tutustua katselemisen lisäksi myös itse kokeilemalla. Näyttelyssä pääsee esimerkiksi vertaamaan omaa nopeuttaan kärpäsen nopeuteen, vaihtelemaan kameleontin suojaväriä ja tutustumaan lepakon aisteihin. Eläimiä pääsee katselemaan aina lokakuun loppuun saakka ja sisään pääsee tiedekeskuksen tavallisen lipun hinnalla. Etukäteen tilaamalla robottieläintarhaan on mahdollista saada suomenkielinen opas.

Kaikenikäisiä avaruuden ystäviä varmasti kiinnostaa Tarton Toomemäellä sijaitseva tähtitorni, joka viettää tänä vuonna 200. syntymäpäiväänsä. Torni on yksi Viron tärkeimmistä maamerkeistä ja se kuuluukin UNESCO:n suojelukohteisiin. Tähtitorniin pääsee luonnollisesti katsomaan tähtiä ja nauttimaan planetaarioesityksistä, mutta juhlavuoden kunniaksi se muuttuu myös museoksi. Museoon saa tarpeen tullen suomenkielisen opastuksen ja se on avoinna tiistaista sunnuntaihin kello 10–18.

Lasten Tartosta puhuttaessa ei tule unohtaa lelumuseota, joka tarjoaa paljon nähtävää. Esillä on eri aikakausilta monenlaisia leikkikaluja, jotka kiinnostavat varmasti myös vanhempaa kävijää. Museossa on myös lapsille tarkoitettu leikkihuone ja siellä järjestetään ajoittain erilaisia lasten askartelutupia.

Luontoon Tartossa pääsee lasten kanssa tutustumaan näppärästi Emajoella. Jõmmu-lotjalla järjestetään vedenpäällisiä luontoretkiä sekä varhain aamulla että myöhään illalla. Samoin perinteiset jokiristeilyt onnistuvat. Tarjolla on myös erilaisia paketteja, joista monet sopivat lapsillekin. Tästä hyvä esimerkki on risteily, johon on yhdistetty lotjaan tutustuminen oppaan avulla. Matkaan voi sisällyttää piknik- ja uimatauon. Jõmmun lisäksi Emajoella matkailijoita kuljettavat Turm ja Pegasus.

Myös Tartossa vuosia asunut suomalainen perheenisä pitää Tarttoa lapsiystävällisenä paikkana. Hän mainitsee esimerkiksi Aura-keskuksen eli uimahallin ja kylpylän, jonka vesiliukumäistä ja muista huvituksista lapset tavallisesti pitävät.

Isä kiittelee myös Tarton puistojen paljoutta ja mainitsee erikseen Tähtveren kaupunginosassa sijaitsevan ison leikkipuiston. Perheenisä kehuu myös Lõunakeskus- ostoskeskusta. “Lõunakeskuksessa on hoito- ja leikkipaikka, johon lapset voi jättää parkkiin, kun itse menee ostoksille.“ Samasta paikasta löytyy myös lasten autorata Jukumaanimisestä lelukaupasta. “Nämä paikat ovat hyviä varsinkin, jos ei osaa viron kieltä.“ Kyseisestä ostoskeskuksesta löytyy myös ympäri vuoden toimiva luistinrata ja kiipeilyseinä.

Hänellä on myös vinkkejä Tarton lähimaastoon halajaville. Noin 40 kilometrin päässä Otepäällä on snowtubing-rata, jossa voi talvella laskea mäkeä uimarenkaita muistuttavilla snowtubing-renkailla. 15 kilometrin päässä Tartosta sijaitsee Elistveren eläinpuisto, jonka asukkaina on Ähtärin eläinpuiston tapaan esimerkiksi hirviä ja karhuja.

Mistä löytää?
Ahhaa-keskus, Sadama 1.
Tarton tähtitorni, Lossi 40.
Lelumuseo, Lutsu 8.
Aura-keskus, Turu 10 (Remontissa 29.6. alkaen, avautuu jälleen 21.7.).
Lõunakeskus, Ringtee 75.

TEKSTI REETTA SAHLMAN, KUVAT JAAK KIKAS (AHHAA), ANTON KLINK, JAAK NILSON

Lue lisää samasta aiheesta

29.5.2023 | Mainos | Ravintolat

Romanttinen Rantatie

Mainos Romanttinen Rantatie

Salaisten pikku poukamien puhkoma Romanttinen Rantatie kulkee Pärnumaalla Liivinlahden rantaa pitkin alkaen Iklasta ja päättyen Virtsuun. Tien toiselle puolelle … Lue lisää

27.5.2023 | Vapaa-aika

Pärnun katuruokafestivaali on tänään

Pärnun katuruokafestivaali on tänään

Tänään lauantaina 27. toukokuuta Pärnun Lai-kadulla järjestetään värikäs katuruokafestivaali, johon osallistuu yli 70 ruoka-autoa Virosta ja naapurimaista. Ruokailijat voivat … Lue lisää

23.5.2023 | Kulttuuri

Alkukesän tapahtumat Virossa

Alkukesän tapahtumat Virossa

27.5. Ruokamarkkinat Narvan maut Narvan kesäkauden avajaisia vietetään ruokamarkkinoiden merkeissä. Markkinoilla voi maistella eri ruokakojujen herkkuja kahden euron hintaan. … Lue lisää

22.5.2023 | Mainos | Ravintolat

Kansainvälistä tunnelmaa keskellä Tallinnaa

Mainos Kansainvälistä tunnelmaa keskellä Tallinnaa

Rotermann on Tallinnan muodin, taiteen ja viihteen keskus. Lisäksi kaupunginosan ravintolat ovat toinen toistaan houkuttelevampia. Rotermannin kortteli on oikeastaan … Lue lisää

18.5.2023 | Mainos | Vapaa-aika

Promenaadi-hotellista on ainutlaatuinen merinäköala

Mainos Promenaadi-hotellista on ainutlaatuinen merinäköala

Haapsalun viehättävän kävelykadun varrella sijaitsevasta Hotelli Promenaadista avautuu upea merimaisema, joka on ainutlaatuinen koko Virossa. Hyvin varustellussa hotellissa on … Lue lisää

18.5.2023 | Mainos | Vapaa-aika

Viking XPRS – Suomenlahden suosikki jo 15 vuoden ajan

Mainos Viking XPRS – Suomenlahden suosikki jo 15 vuoden ajan

Viking Linen Helsinki–Tallinna-reitin alus Viking XPRS täytti huhtikuussa 15 vuotta. Näiden vuosien aikana se on kuljettanut Helsingin ja Tallinnan … Lue lisää

13.5.2023 | Vapaa-aika

Huomenna alkaa kaksipäiväinen Tallinna-päivä

Huomenna alkaa kaksipäiväinen Tallinna-päivä

Tallinna-päivää vietetään tänä vuonna kahtena päivänä, 14.–15. toukokuuta. Tallinna-päivän tarkoituksena on nostaa esiin kaupungin historiaa ja kertoa tallinnalaisten elämästä … Lue lisää

12.5.2023 | Vapaa-aika

Viikonloppuna on Tallinnassa koko perheen Kalamaja-päivät

Viikonloppuna on Tallinnassa koko perheen Kalamaja-päivät

13.–14. toukokuuta on Tallinnassa Kalamaja-päivät. Kalamaja-päivät ovat kaupunginosatapahtuma, jota vietetään katuruoan, musiikkiesitysten siivittämänä. Tapahtumassa voi vierailla myös pihakahviloissa ja … Lue lisää