Tuoretta tietoa Virosta
20.2.2025 | Kulttuuri

Paavlin kulttuuritehtaalla kuullaan virolaista nykymusiikkia – suosittu selloduo ja Valge Tüdruk nousevat lavalle yhdessä

Teksti Ingel Kink
Kuvat Yksityiskokoelma, Greta Vilo

Paavlin kulttuuritehtaalla kuullaan virolaista nykymusiikkia – suosittu selloduo ja Valge Tüdruk nousevat lavalle yhdessä

 

Sunnuntaina 23. helmikuuta Paavli Kultuurivabrikissa järjestetään erityinen konsertti Viron 107-vuotisjuhlan kunniaksi. Konsertissa esiintyvät yhdessä selloduo Tšellopoisid (Kaspar Kluge ja Karret Sepp) ja virolainen vaihtoehtomusiikin tähti Valge Tüdruk (Elina Masing). 

Tšellopoisid on myös aikaisemmin tehnyt virolaisten artistien kanssa yhteistyötä, kuten esimerkiksi Ott Lepplandin ja Rein Rannapin. 

Selloduo sekoittaa esityksissään klassista ja nykymusiikkia yhdistämällä sellon luonnollisen äänen moderniin tekniikkaan ja bändin säestykseen.  

Valge Tüdruk on tunnettu rohkeista ja provosoivista sanoituksista ja avantgardemaisista esiintymisistään. Hän käsittelee musiikissaan naisten ja vähemmistöjen oikeuksia sekä kapitalistista yhteiskuntaa. 

”Koska viimeinen julkinen konserttimme oli kirkossa, tuntui odottamattomimmalta valinnalta lyödä tässä konsertissa hynttyyn yhteen Valge Tüdrukin kanssa. Tämä kokoonpanomme on erittäin mausteinen yhdistelmä, jossa on sekä kauneutta että kauhua lavalla”, Kluge sanoo. ”En tietenkään kutsuisi äitiäni tähän konserttiin!” hän vielä vitsailee.

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta

23.5.2025 | Kulttuuri

Laulu- ja tanssijuhla Viron kauneimmassa kylässä

Laulu- ja tanssijuhla Viron kauneimmassa kylässä

Võrumaan maakunnassa sijaitseva Rõugen kylä juhlii toukokuun lopussa satavuotista laulu- ja tanssijuhlaansa. Tapahtuma on osa kesällä Tallinnassa järjestettävien valtakunnallisten … Lue lisää

22.5.2025 | Kulttuuri

Katuruokafestivaali Tallinnassa 

Katuruokafestivaali Tallinnassa 

Viidettä kertaa järjestettävällä Toidutänavad -ruokafestivaalilla kävijöitä odottaa puoli kilometriä katuruokaa, juomia ja viihdettä. Toukokuun lopussa tapahtuma saapuu Tallinnan vanhan … Lue lisää

21.5.2025 | Kulttuuri

Ihmiskunnan historian vuorovaikutteisin näyttely

Ihmiskunnan historian vuorovaikutteisin näyttely

Vielä suuntaa antavampi otsikko voisi olla ”Ihmiskunnan epäinhimillisen historian”. Olemme kaikki kokeilleet ChatGPT:tä. Osa meistä on jäänyt siitä tiedonhankinnassa … Lue lisää

20.5.2025 | Kulttuuri

Kevättä rinnassa –

Kevättä rinnassa –

Siinä missä suurin osa pohjoisesta pallonpuoliskosta juhlii jo kesän saapumista, Virossa nautitaan yhä kevään heräämisestä. Mutta hyvää kannattaa odottaa. … Lue lisää

20.5.2025 | Kulttuuri

Elämysnäyttely Da Vinci Genius on kerännyt jo yli 10 000 kävijää

Elämysnäyttely Da Vinci Genius on kerännyt jo yli 10 000 kävijää

Tallinnan Telliskivessä avattu elämysnäyttely Da Vinci Genius on saavuttanut lyhyessä ajassa suuren suosion. Huhtikuun lopussa avattu näyttely on tähän … Lue lisää

19.5.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

9.5.–30.6.UKUfest 2025, Tallinna Viron ensimmäinen nykyaikaiseen ukrainalaiseen taiteeseen keskittyvä festivaali osoittaa tukea maalle, joka jatkaa taistelua olemassaolonsa puolesta. UKUfest … Lue lisää

18.5.2025 | Vapaa-aika

Lemmikin kanssa museoon

Lemmikin kanssa museoon

Joskus vanhemmat vievät lapsensa museoon, toisinaan lapset vievät vanhempansa. Tällä kertaa voit viedä museoon lemmikkisi. Tai vaikka molemmat, jos … Lue lisää

17.5.2025 | Kulttuuri

camera icon8
Mariupolin piirityksen viimeiset taistelijat –

Mariupolin piirityksen viimeiset taistelijat –

Krullin korttelin pajasalissa avattiin eilen perjantaina 16. toukokuuta uusi Ukrainan sodasta ja Mariupolin piirityksestä kertova näyttely. Näyttely Urheuden kasvot. … Lue lisää