Tuoretta tietoa Virosta
11.3.2013 | Kauneus

Oranssi vitamiinipommi

Oranssi vitamiinipommi

Viro, luontaistuote, terveys, ruoka, vitamiini, hivenaine, tyrni, marja, mehu, jauhe, immuniteetti, ekokauppa

Virossa tyrniä kasvaa luonnontilaisena merenrannoilla, kuten Pärnun uimarannan hiekkadyyneillä. Sitä myös viljellään eri puolilla Viroa melko yleisesti. Viljeltäviä tyrnilajikkeita on useita. Marjojen maku, väri ja koko vaihtelevat lajikkeesta riippuen.

Tyrnituotteita löytää Virossa tavallisten markettienkin hyllyiltä, mutta parhaat valikoimat ovat luomukaupoissa (ökopood). Tuotteiden kirjo on monipuolinen. Tarjolla on marmeladeja, mehuja, öljyjä ja ihovoiteita, onpa tyrnillä maustettu hunajaa ja sinappiakin.

Kuvassa oleva tyrnijauhepurkki (80 grammaa) maksaa edullisimmillaan 3,20 euroa eli noin 40 euroa kilo. Suomessa tyrnijauheen kilohinta keikkuu 80–100 euron välillä. Jauhetta voi sekoittaa esimerkiksi puuron, jogurtin tai viilin sekaan. Maku on marjoista poiketen melko mieto, mutta jauhe antaa mukavaa lisäväriä ruokiin. Kyseinen tyrnijauhe on valmistettu luomutyrneistä ja myös terveelliset siemenet on jauhettu. Tyrnijauhe on riittoisaa, yksi lusikallinen kerrallaan on sopiva annos. Jauhe sopii C-vitamiinin antajaksi myös niille, jotka eivät voi syödä appelsiineja.

Kylmäpuristettu tyrnimehutiiviste sekoitetaan veteen, joten 0,35 litran pullosta saa valmista mehua noin 3,5 puoli litraa. Mehu on raikkaan makuista ja siitä puuttuu marjojen happamuus. Lasillinen tyrnimehua aamuisin on oiva tapa käynnistää päivä.

Tyrni sisältää runsaasti C-vitamiinia, jota siinä on jopa 10–20 kertaa enemmän kuin appelsiinissa. Marjoissa on runsaasti myös A- ja E-vitamiineja, flavonoideja, foolihappoa sekä erilaisia hiven- ja kivennäisaineita. Lista tyrnin terveysvaikutuksista onkin pitkä ja vaikuttava. Tyrnin uskotaan vaikuttavan suotuisasti muun muassa ruuansulatukseen, ihosairauksiin, väsymystiloihin, flunssaan ja kolesteroliin. Tyrniä voisikin pitää immuniteettia monipuolisesti vahvistavana supermarjana.

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVA ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

29.5.2023 | Mainos | Kauneus

Aurinkoa, saunoja, uima-altaita ja loputtomia hiekkarantoja

Mainos Aurinkoa, saunoja, uima-altaita ja loputtomia hiekkarantoja

Oletko jo suunnitellut kesälomaasi? Lähde tänä vuonna lomalle Viroon, jossa voit nauttia loputtomista hiekkarannoista, upeasta luonnosta ja kulttuurista sekä … Lue lisää

28.5.2023 | Kauneus

Pärnun Tervis-kylpylähotellin ilmastoidut huoneet valmistuivat toukokuussa – toiminnassa huomioitu ympäristöystävällisyys

Pärnun Tervis-kylpylähotellin ilmastoidut huoneet valmistuivat toukokuussa – toiminnassa huomioitu ympäristöystävällisyys

Pärnun tunnetuimpiin kylpylähotelleihin lukeutuva Tervis on panostanut viihtyvyyteen. Uudet ilmastoidut superior-huoneet valmistuivat toukokuussa. Ilmastoinnin lisäksi huoneet saivat uudistetut, tyylikkäät … Lue lisää

28.3.2023 | Kauneus

Virolaista muotia esittelevä Tallinn Fashion Week järjestetään ensi perjantaina ja lauantaina

Virolaista muotia esittelevä Tallinn Fashion Week järjestetään ensi perjantaina ja lauantaina

Viron muodin tärkein tapahtuma Tallinn Fashion Week esittelee tuoreita muotiluomuksia 31. maaliskuuta ja 1. huhtikuuta Tallinnan matkustajasatamaa lähellä sijaitsevassa … Lue lisää

12.2.2023 | Ravintolat

camera icon6
Kartanoiden luvattu maa

Kartanoiden luvattu maa

Virossa on vielä nykyäänkin satoja kartanoita tai linnoja. Joskus ne ovat olleet saksalaisten, tanskalaisten tai venäläisten maanomistajien koteja, mutta … Lue lisää

7.2.2023 | Kauneus

Suolahuone kuin leikkikenttä

Suolahuone kuin leikkikenttä

Suola on yksi vanhimmista lääkinnällisistä luonnonaineista. Sen avulla voidaan puhdistaa kehoa ja vahvistaa kehon immuniteettia kausiluontoisia sairauksia vastaan. Nyt … Lue lisää

19.1.2023 | Vapaa-aika

Uusin kylpylähelmi Tallinnassa

Uusin kylpylähelmi Tallinnassa

Saunojat saavat moni­kulttuurisia saunaelämyksiä Vain kahdeksan kilometrin päässä keskustasta sijaitsee Tallinnan uusin kylpylä Ring Spaa & Saunad. Saunakeskuksessa on … Lue lisää

18.12.2022 | Kauneus

Käsityönä kauneutta ja hyvinvointia

Käsityönä kauneutta ja hyvinvointia

Kalev Spa -kylpylähotellin oma kauneushoitola Ilu & Tervis tarjoaa monipuolisia kasvo- ja vartalohoitoja, hierontoja, käsi- ja jalkahoitoja sekä kampaamopalveluita. … Lue lisää

5.12.2022 | Kauneus

Hemmottelua kauneuden ja hyvinvoinnin keitaassa

Hemmottelua kauneuden ja hyvinvoinnin keitaassa

Viru Keskus avasi lokakuussa neljänteen kerrokseen kauneuden ja hyvinvoinnin keitaan, jonka kauppakeskus on nimennyt Ilusfäär-alueeksi eli kauneussfääriksi. Terveysasema … Lue lisää