22.2.2022 | Viro
Nyt voi ostaa lentolipun Helsinki–Pärnu-reitille
Teksti Timo Huttunen
Kuva Lilli Tölp

Virolainen lentoyhtiö NyxAir aloittaa koko kesän kestävän säännöllisen lentoliikenteen Helsingin ja Pärnun välillä 5. toukokuuta 2022. Kyseessä on kausiluonteinen reitti, joka lennetään aluksi 28. elokuuta 2022 saakka. Yksisuuntaisen lentolipun hinta on 60 euroa.
NyxAirin 50-paikkainen Saab 2000 -lentokone lentää Helsinki-Vantaan lentoaseman ja Pärnun välillä torstaisin ja sunnuntaisin. Lentoaika on 40 minuuttia.
Yksi lentoliikenteen mahdollistava tekijä on ollut Pärnun uudistunut lentoasema.
”Pohjoisille naapureillemme kesäpääkaupunki Pärnu on aina ollut rakas matkakohde. Nopea lentoyhteys tuo Helsingin ja Pärnun lähemmäksi toisiaan. Modernisoinnin jälkeen Pärnun lentoasema on entistä houkuttelevampi. Tavoitteena on tuoda kansainvälisiä lentoja Pärnuun ainakin kausiluontoisesti. Jos Helsinki-Pärnu-reitti lähtee hyvin käyntiin ja matkustajia riittää, niin harkitsemme vuorojen lisäämistä”, sanoi NyxAirin toimitusjohtaja Jaanus Ojamets.
”Pärnun kaupunki on tehnyt jo vuodesta 2014 lähtien yhteistyökumppaneidensa, Viron valtiovarainministeriön sekä Tallinna lentoaseman kanssa suuren työn Pärnun lentoaseman kiitotien, terminaalin ja niihin liittyvän infrastruktuurin uudistamiseksi. Viime vuoden lopulla avattiin uudistettu Pärnun lentoasema. Ilman lentoja tämä suuri investointi ei olisi ollut järkevä”, iloitsi Pärnun kaupunginjohtaja Romek Kosenkranius.
Lentoaikataulu
Torstaisin:
Lähtö Helsingistä klo 12.30 ja saapuminen Pärnuun klo 13.10.
Lähtö Pärnusta 13.40 ja saapuminen Helsinkiin 14.20.
Sunnuntaisin:
Lähtö Helsingistä klo 13.10 ja saapuminen Pärnuun klo 13.50.
Lähtö Pärnusta klo 14.20 ja saapuminen Helsinkiin klo 15.00.
Asiasta kertoi internetportaali reisijuht.delfi.ee.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestaHelsinki–Pärnu
lentokenttä
lentoliikenne
lentoyhteys
Pärnu
Pärnun lentoasema
Pärnuun lentäen
Tallinnan lentoasema
27.4.2025 | Viro
Sukupuolten palkkaero on suurin rahoitus- ja vakuutusalalla
Sukupuolten palkkaero pysyi lähes ennallaan viime vuoteen verrattuna. Vuonna 2024 naisten keskimääräinen bruttoansio oli 10,67 euroa tunnilta ja miesten … Lue lisää
18.4.2025 | Viro
6
Viron sotamuseossa näyttely ukrainalaisten taistelijoiden sotasaaliista – tarjolla myös leivonnaisia veteraanien tukemiseksi
Viron sotamuseo Viimsissä järjestää lauantaina 19. huhtikuuta hyväntekeväisyystapahtuman, jonka tuotto ohjataan Viron puolustusvoimien ja Viron maanpuolustusliiton (Kaitseliit) veteraanien tukemiseen. … Lue lisää
16.4.2025 | Viro
Tankki täyteen ja Tallinnaan
DiscoverCars.com listasi Euroopan parhaimmat automatkailijoiden kohteet keväällä. Arviointi perustui useisiin tekijöihin, kuten autonvuokrauksen ja hotellimajoituksen hintaan sekä nähtävyyksiin. Vaikka … Lue lisää
8.4.2025 | Viro
Tartto lentää maailmalle
Tarton ja Helsingin välinen lentoliikenne avattiin uudelleen viime vuoden maaliskuussa. Vuoden aikana Tarton lentokentän kautta on lentänyt 37 369 … Lue lisää
28.3.2025 | Viro
Asuntohintojen nousu Virossa jatkui vuonna 2024
Viron tilastokeskuksen mukaan asuntojen hintaindeksi nousi vuonna 2024 keskimäärin 6,1 prosenttia verrattuna vuoden 2023 keskiarvoon. Vuoden viimeisellä neljänneksellä indeksi … Lue lisää
25.3.2025 | Kulttuuri
Ymmärrä mitä virolainen haluaa sinulle kertoa
Kuten artikkelin otsikossakin todetaan, virolaisten englantia voi olla ulkomaalaisena vaikea ymmärtää. Onko se sitten samanlaista kuin suomalaisten englanti? Ainakaan … Lue lisää
21.3.2025 | Viro
Tekoälyvalvonta parantaa Viron turvallisuutta
Viro suunnittelee tekoälyllä toimivien turvakameroiden käyttöönottoa rikollisuuden ja liikennerikkomusten torjumiseksi. Valtakunnallinen valvontaverkosto on työn alla, ja aiheeseen liittyvien tutkimusten … Lue lisää
15.3.2025 | Viro
Viro matkailijoiden suosiossa
Viron tilastokeskuksen mukaan majoitusliikkeissä yöpyi tammikuussa 2025 yhteensä 205 000 turistia, mikä on 6 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. … Lue lisää