Tuoretta tietoa Virosta
27.10.2021 | Viro

Negatiivinen koronatesti ei enää riitä – vain rokotussarja tai sairastettu koronatauti oikeuttavat sisäänpääsyyn

Teksti Timo Huttunen
Kuva Anna Shvets / Pexels

Negatiivinen koronatesti ei enää riitä – vain rokotussarja tai sairastettu koronatauti oikeuttavat sisäänpääsyyn

 

Maanantaina 25. lokakuuta tuli Viroon uusia koronarajoituksia. Syy rajoituksiin on estää sairaaloiden ruuhkautuminen. Rajoitukset ovat väliaikaisia ja ne ovat voimassa 10. tammikuuta 2022 asti.

Tällä hetkellä Virossa on sairaalahoidossa 513 koronapotilasta. Kaksi kolmasosaa heistä on rokottamattomia. Koska tartuntojen määrä on nopeassa kasvussa, tulee lääkäreiden ja asiantuntijoiden mukaan sairaalahoitoa vaativien koronapotilaiden määrä lähiviikkoina olemaan varmasti yli 700, jopa enemmänkin.

Kun Viron koronatartuntatilanne oli keväällä pahimmillaan, oli sairaalahoidossa enimmillään noin 700 potilasta. Tuolloin sairaaloiden kestokyky oli koetuksella. Esimerkiksi Saarenmaalla oli Kuressaaren sairaalan pihalle pystytetty puolustusvoimien kenttäsairaala auttamaan koronapotilaiden hoidossa.

Viime viikkoina on Viron sairaaloista julkisuuteen tullut huolestuttavia viestejä, joiden mukaan hoitohenkilökunta on erittäin turhautunut tilanteeseen. Esimerkiksi muita kuin koronaan liittyviä sairaalassa tehtäviä hoitoja on jouduttu lykkäämään tulevaisuuteen.

Ilmaantuvuusluku on Virossa nyt huima 1 348. Luku on noin kymmenen kertaa korkeampi kuin Suomessa, jossa se on 137. Ilmaantuvuusluku näyttää, kuinka monta tartuntaa on todettu viimeisen 14 vuorokauden aikana 100 000 asukasta kohden.

Pandemian aikana on Virossa kuollut yhteensä 1 477 koronapotilasta.

Uusien rajoitusten mukaan muun muassa elokuviin, teatteriin, urheilutapahtumiin, konsertteihin, näyttelyihin, museoihin, ravintoloihin ja baareihin pääsee vain esittämällä koronapassin, jossa pitää olla tiedot täydestä rokotussarjasta tai sairastetusta Covid-19 -taudista. Lisäksi joillakin työpaikoilla vaaditaan rokotustodistus. Enää negatiivinen koronatestitulos ei riitä. Passin joutuvat näyttämään kaikki yli 18-vuotiaat.

Virossa on voimassa maskipakko kaikissa julkisissa tiloissa. Nyt maskin käyttöä täsmennettiin ja laajennettiin.

Tiukat rajoitukset ja määräykset rokottamattomille sekä aktiivinen tiedotus näyttävät nostaneet rokotusinnokkuutta. Viime viikolla koronarokotteen ensimmäisen annoksen sai noin 10 500 ihmeistä. Määrä on lähes kaksi kertaa suurempi kuin viikkoa aiemmin.

Oppositiossa oleva populistinen Ekre-puolue on syyttänyt pääministeriä valehtelijaksi ja kritisoinut voimakkaasti koronarajoituksia. Oikeuskansleri Ülle Madise kuitenkin pitää hallituksen asettamia rajoituksia laillisina.

Pääministeri Kaja Kallas lupasi parlamentin istunnossa maanantaina 25. lokakuuta myös lisätä koropassin käytön valvontaa. Kallas lisäsi, että koronarokotuksista pitää löytää samanlainen poliittinen yhteisymmärrys kuin Viron puolueilla on turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä.

Lause oli viittaus oikeistopopulistisen Ekre-puolueen flirttailuun Viron rokotevastaisten kanssa. Puolueen puheenjohtaja Martin Helme piti lauantaina 23. lokakuuta Tallinnan vapauden aukiolla järjestetyssä rokotusvastaisessa mielenosoituksessa ärhäkän puheen, jossa hän vaati hallituksen kaatamista. Helme ilmoitti myös vastustavansa uusia koronarajoituksia.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Kaja Kallas koronarajoitukset koronarokotus koronatilanne mielenosoitus parlamentti rokotevastainen viron hallitus

17.4.2024 | Viro

Ulkomaalaiset matkailijat valitsevat edelleen Tallinnan matkakohteekseen 

Ulkomaalaiset matkailijat valitsevat edelleen Tallinnan matkakohteekseen 

Viron tilastokeskuksen tietojen mukaan maan majoitusliikkeissä yöpyi helmikuussa 2024 lähes 225 000 matkailijaa, mikä oli prosentin enemmän kuin viime … Lue lisää

9.4.2024 | Viro

Inflaatio hidastui maaliskuussa

Inflaatio hidastui maaliskuussa

Viron tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan kuluttajahintaindeksi nousi tämän vuoden maaliskuussa 3,9 prosenttia vuoden 2023 maaliskuuhun verrattuna. Tavarat olivat 1,9 … Lue lisää

6.4.2024 | Viro

camera icon5
Liki 300 esiintyjää Viron kansallismuseon lavalla Tartossa

Liki 300 esiintyjää Viron kansallismuseon lavalla Tartossa

Tartossa juhlitaan euroviisujen hengessä 7.–8. huhtikuuta. Yleisö voi nauttia illan aikana euroviisukappaleista, joita lavalla esittävät nuoret tanssijat, lauluryhmä ja … Lue lisää

5.4.2024 | Viro

Talouden taantuma iskenyt voimakkaasti vähittäiskauppaan

Talouden taantuma iskenyt voimakkaasti vähittäiskauppaan

Viron tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan maan vähittäiskaupan yritysten liikevaihto oli 739 miljoonaa euroa helmikuussa 2024, mikä oli 3 prosenttia … Lue lisää

2.4.2024 | Viro

NATO esittelee yleisölle kalustoa ja varusteita 75-vuotisjuhlan kunniaksi

NATO esittelee yleisölle kalustoa ja varusteita 75-vuotisjuhlan kunniaksi

ERR kirjoittaa artikkelissaanNaton sotilaiden esittelevän joukkoja, kalustoa ja sotilasvarusteita yleisölle eri puolilla Viroa puolustusliiton 75-vuotisjuhlan kunniaksi. NATOperustettiin 4. huhtikuuta … Lue lisää

1.4.2024 | Viro

Virolaiset näyttelijät keskustelevat suomalaisten onnellisuudesta

Virolaiset näyttelijät keskustelevat suomalaisten onnellisuudesta

Viime kuussa julkistettiin jälleen vuosittainen Maailman onnellisuusraportti (World Happiness Report). Ykkössijalla keikkuivat taas suomalaiset ja Viro sijoittui listalla vasta … Lue lisää

28.3.2024 | Viro

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Kun matkustat Viroon pääsiäisenä, kannattaa muistaa että pitkäperjantai 29. maaliskuuta ja pääsiäissunnuntai 31. maaliskuuta ovat myös Virossa pyhäpäiviä. Toinen … Lue lisää

26.3.2024 | Viro

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Kävely ja julkisten kulkuvälineiden käyttö on vähentynyt työmatkaliikenteessä. Sen sijaan ihmiset matkaavat töihin mieluummin omilla autoillaan. Viimeisen 20 vuoden … Lue lisää