Tuoretta tietoa Virosta
6.3.2015 | Vapaa-aika

Naisten oma päivä

Naisten oma päivä

Sunnuntaina 8. maaliskuuta vietetään kansainvälistä naistenpäivää.

 1900-luvun alussa alkunsa saanut työläisnaisia kunnioittava juhla oli erittäin merkityksellinen neuvostoaikana. Virossa ja muuallakin Neuvostoliitossa päivä oli kuin naisen toinen syntymäpäivä. Vaimoille, äideille, tyttärille ja naisystäville tuotiin kukkia tai lähetettiin postikortteja, pakollisia olivat myös kakku ja kuohuviini. Kalenteriin päivä oli merkitty punaisella. Viron itsenäistyttyä 90-luvun alussa, päivän vietto vapaapäivänä lopetettiin. Ymmärrettävistä syistä sen merkitys väheni huomattavasti.

 Viime aikoina naistenpäivän suosio on taas kasvanut. Kukkien antaminen on tavallista ja netin keskustelupalstoilla pohditaan, mitä voisi antaa lahjaksi naistenpäivänä. Juhlapäivää vietetään usein kodin ulkopuolella. Erittäin suosittuja ovat naisille omistetut konsertit. Kansallisooppera Estonia järjestää Tallinnassa perinteisesti naistenpäivän konsertin ja muuallakin Virossa musiikkitarjonta on runsasta. Kansallisoopperan naistenpäivänkonsertti on Tallinnan Raatihuoneella sunnuntaina 8.3. kello 19.

TEKSTI MARGIT TRUBETSKY

Lue lisää samasta aiheesta

21.9.2023 | Vapaa-aika

Tänä perjantaina tuhansia pyöräilijöitä Tallinnan kaduilla

Tänä perjantaina tuhansia pyöräilijöitä Tallinnan kaduilla

Huomenna 22.9. vietetään kansainvälistä autotonta päivää. Tilaisuuden kunniaksi auringon laskiessa tuhannet pyöräilijät kerääntyvät kaduille Tallinn Bicycle Weekin vuosittaiselle Tour … Lue lisää

21.9.2023 | Vapaa-aika

Simple Session kerää Tallinnaan 100 maailmanluokan skeittaajaa ja BMX-pyöräilijää

Simple Session kerää Tallinnaan 100 maailmanluokan skeittaajaa ja BMX-pyöräilijää

Vanhassa kumitehtaan hallissa odottaa 800 neliöinen rata ja kaksipäiväiset kisat, joissa katsoja voi nauttia maailman huippuskeittaajien ja BMX-pyöräilijöiden taidonnäytteistä. … Lue lisää

18.9.2023 | Vapaa-aika

Maailmankylä KAMALAMMAS saapuu vanhaan kauppakaupunkiin 

Maailmankylä KAMALAMMAS saapuu vanhaan kauppakaupunkiin 

Kansainvälisten keittiöiden ruokiin ja kulttuuriin voi tutustua Rakveressa maanantaista lauantaihin (18.9. –23.9.). Festivaalipäivien aikana monet kaupungin ravintolat tarjoavat erikoislounastarjouksia. … Lue lisää

18.9.2023 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

2.9.–25.11. Musica Sacra -konserttisarja, Pärnu 18.–23.9. KAMALAMMAS ruoka- ja kulttuurifestivaali, Rakvere 18.–24.9. Designin yö -festivaali, Tallinna … Lue lisää

16.9.2023 | Ostokset

Sunnuntaina kokoonnutaan syysmarkkinoille juhlistamaan virolaista leipää

Sunnuntaina kokoonnutaan syysmarkkinoille juhlistamaan virolaista leipää

Sunnuntaina 17.9. vietetään virolaisen leivän päivää Viron ulkoilmamuseossa. Markkinoilta voi ostaa laadukasta ja käsintehtyä leipää, kokeilla jauhojen valmistusta perinteisellä … Lue lisää

15.9.2023 | Vapaa-aika

Tarton pyörämaraton järjestetään tänä viikonloppuna

Tarton pyörämaraton järjestetään tänä viikonloppuna

Tänä viikonloppuna tuhannet pyöräilijät kilpailevat Etelä-Viron vuosittaisella Tarton maastopyörämaratonilla. Kilpailureitit ovat 21, 40 ja 86 kilometriä pitkiä. Lapsille on … Lue lisää

14.9.2023 | Vapaa-aika

Syyskuussa Viron toiseksi suurimmalla saarella nautitaan alkusyksyn rikkaasta tapahtumakalenterista

Syyskuussa Viron toiseksi suurimmalla saarella nautitaan alkusyksyn rikkaasta tapahtumakalenterista

”Vananaistesuvi” (suomeksi ”kypsien naisten kesä”) tarkoittaa Virossa alkusyksyn lämpimiä päiviä ennen siirtymistä syksylle tyypillisimpiin lämpölukemiin. Suomessa syksyisestä lämpöaallosta käytetään nimeä … Lue lisää

13.9.2023 | Vapaa-aika

Valotaideteokset syttyvät jälleen syksyn pimeydessä

Valotaideteokset syttyvät jälleen syksyn pimeydessä

Joka syksyinen valotaidetapahtuma ”Valo kävelee” (Valgus kõnnib) järjestetään tänä vuonna Kadriorgin, Tondiraban ja Paen puistoissa sekä Tallinnan vanhassakaupungissa. Tämänvuotinen … Lue lisää