Tuoretta tietoa Virosta
3.1.2018 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Tallink saattaa vaihtaa omistajaa

Virolaiset tiedotusvälineet uutisoivat ennen joulua, että laivayhtiö Tallink on mahdollisesti myynnissä. Virolaisen talouslehti Äripäevan mukaan alustavat sopimukset mahdollisen uuden omistajan kanssa on tehty. Sopimuksen tarkemmat yksityiskohdat selviävät tammikuun lopulla.

Uutisen ilmestymispäivänä Tallinkin osake lähti Tallinnan pörssissä välittömästi nousuun ja nousi päivän aikana yli viisi prosenttia.

 

Mannerheim virolaisten suosikiksi

Suomen itsenäisyyspäivän alla virolainen Vikerraadio-radiokanava järjesti äänestyksen, jossa virolaiset saivat äänestää omaa suosikkisuomalaistaan.

Äänestäjien suosikki oli marsalkka C. G. E. Mannerheim, joka voitti parillakymmenellä äänellä presidentti Tarja Halosen. Virolaisten mielestä kolmanneksi suosituin suomalainen oli formulakuljettaja Kimi Räikkönen.

Muita kymmenen suosituimman suomalaisen joukkoon päässeitä olivat muun muassa Tove Jansson, Vesa-Matti Loiri ja Matti Nykänen.

Äänestykseen osallistui lähes 3 700 ihmistä.

Kuva: Mannerheim-museo

 

Suomalais-virolainen kulttuurisäätiö jakoi ensimmäisen stipendin

Suomalais-virolaisen kulttuurisäätiön 15 000 euron suuruisen stipendin sai teatteri NO99:n ja Jalostamo-kollektiivin yhteinen projekti Rännurahvas.

Palkinnon vastaanottivat Anna Lipponen ja Petri Tuhkanen Jalostamosta ja Juta Saarevet NO99:stä. Näytelmä on tarkoitus esittää ensi syksynä Tallinnassa ja myöhemmin Helsingissä.

Stipendi jaettiin joulukuussa Helsingin säätytalossa, jossa juhlistettiin suomalais-virolaisen kulttuurisopimuksen 80-vuotisjuhlaa. Ohjelmassa oli myös juhlaseminaari, jossa puhuivat muun muassa ulkoministeri Timo Soini ja kansanedustaja Erkki Tuomioja. Paikalla olivat myös molempien maiden kulttuuriministerit Indrek Saar ja Sampo Terho.

Suomalais-virolaisen kulttuurisäätiön tehtävänä on edistää Suomen ja Viron välistä kulttuuri- ja taidealojen yhteistyötä, molemminpuolista kielitaitoa ja kulttuuriin liittyvää taloudellista toimintaa.

Kuva: Mikko Virta

Lue lisää samasta aiheesta
kulttuurisäätiö laivayhtiö mannerheim suosituin suomalainen yrityskauppa

17.4.2024 | Viro

Ulkomaalaiset matkailijat valitsevat edelleen Tallinnan matkakohteekseen 

Ulkomaalaiset matkailijat valitsevat edelleen Tallinnan matkakohteekseen 

Viron tilastokeskuksen tietojen mukaan maan majoitusliikkeissä yöpyi helmikuussa 2024 lähes 225 000 matkailijaa, mikä oli prosentin enemmän kuin viime … Lue lisää

9.4.2024 | Viro

Inflaatio hidastui maaliskuussa

Inflaatio hidastui maaliskuussa

Viron tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan kuluttajahintaindeksi nousi tämän vuoden maaliskuussa 3,9 prosenttia vuoden 2023 maaliskuuhun verrattuna. Tavarat olivat 1,9 … Lue lisää

6.4.2024 | Viro

camera icon5
Liki 300 esiintyjää Viron kansallismuseon lavalla Tartossa

Liki 300 esiintyjää Viron kansallismuseon lavalla Tartossa

Tartossa juhlitaan euroviisujen hengessä 7.–8. huhtikuuta. Yleisö voi nauttia illan aikana euroviisukappaleista, joita lavalla esittävät nuoret tanssijat, lauluryhmä ja … Lue lisää

5.4.2024 | Viro

Talouden taantuma iskenyt voimakkaasti vähittäiskauppaan

Talouden taantuma iskenyt voimakkaasti vähittäiskauppaan

Viron tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan maan vähittäiskaupan yritysten liikevaihto oli 739 miljoonaa euroa helmikuussa 2024, mikä oli 3 prosenttia … Lue lisää

2.4.2024 | Viro

NATO esittelee yleisölle kalustoa ja varusteita 75-vuotisjuhlan kunniaksi

NATO esittelee yleisölle kalustoa ja varusteita 75-vuotisjuhlan kunniaksi

ERR kirjoittaa artikkelissaanNaton sotilaiden esittelevän joukkoja, kalustoa ja sotilasvarusteita yleisölle eri puolilla Viroa puolustusliiton 75-vuotisjuhlan kunniaksi. NATOperustettiin 4. huhtikuuta … Lue lisää

1.4.2024 | Viro

Virolaiset näyttelijät keskustelevat suomalaisten onnellisuudesta

Virolaiset näyttelijät keskustelevat suomalaisten onnellisuudesta

Viime kuussa julkistettiin jälleen vuosittainen Maailman onnellisuusraportti (World Happiness Report). Ykkössijalla keikkuivat taas suomalaiset ja Viro sijoittui listalla vasta … Lue lisää

28.3.2024 | Viro

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Kun matkustat Viroon pääsiäisenä, kannattaa muistaa että pitkäperjantai 29. maaliskuuta ja pääsiäissunnuntai 31. maaliskuuta ovat myös Virossa pyhäpäiviä. Toinen … Lue lisää

26.3.2024 | Viro

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Kävely ja julkisten kulkuvälineiden käyttö on vähentynyt työmatkaliikenteessä. Sen sijaan ihmiset matkaavat töihin mieluummin omilla autoillaan. Viimeisen 20 vuoden … Lue lisää