Tuoretta tietoa Virosta
23.1.2022 | Kolumnit

Naapurimaiden koronatoimet ovat olleet erilaisia

Naapurimaiden koronatoimet ovat olleet erilaisia

Suomessa monet koronarajoitukset ovat kaatuneet, koska ne on todettu perustuslain vastaisiksi. Tämän vuoksi jotkut koronatoimet on tehty myöhässä tai ne on jätetty kokonaan tekemättä.

Keväällä 2020 Suomen ja Ruotsin välinen raja sekä Helsinki-Vantaan lentokenttä vuosivat, koska rajoituspäätöksiä ei tehty riittävän nopeasti. Myös koronapassin käyttöönotto myöhästyi verrattuna moniin Euroopan maihin. Passin pelättiin asettavan kansalaiset eriarvoiseen asemaan. Pakon edessä päättäjien oli taivuttava. Koronapassi tuli myös Suomeen.

Suomen koronatoimilla ei ole ollut selvää johtajaa. Maan hallitus on ollut koronan hoidosta usein eripurainen. Lisäksi THL, HUS ja alueelliset toimijat ovat vielä sekoittaneet soppaa. Suomen koronatoimet ovat olleet poukkoilevia, epäselviä ja usein vain suosituksia. Välillä on tiedotettu, että maskeista ei ole hyötyä, välillä taas niiden käyttäminen on ollut pakollista.

Suomella on kuitenkin mennyt hyvin. Maa sijaitsee syrjäisessä Euroopan nurkassa ja on harvaan asuttu. Lisäksi suomalaiset ovat harvinaisen kuuliaisia. Sääntöjä noudatetaan ja määräyksiin luotetaan.

Virossa koronapäätökset on tehty nopeammin. Ne ovat olleet tiukempia kuin Suomessa. Virossa ei suositella vaan määräykset ovat olleet lähes aina pakollisia. Viime syksynä pääministeri Kaja Kallas ehdotti, että rokottamattomien koronapotilaiden sairaalahoitoa rajoitettaisiin. Ehdotuksesta kuitenkin luovuttiin.

Virossa rokotuspassi vaaditaan lähes kaikkialle. Negatiivinen koronatesti ei käy. Rokottamattomilla ei ole asiaa ravintoloihin tai yleisötapahtumiin. Viron korotoimia on johtanut nuori terveysministeri Tanel Kiik. 

Yhtenä haasteena Virossa on ollut maan venäjänkielisen väestönosan kehno rokotusinto. Vironvenäläiset seuraavat Venäjän mediaa. Venäjän harjoittama valeinformaatio länsimaalaisia rokotteita vastaan on ollut hyvin tehokasta. Venäjänkielisten suhteellinen osuus rokotetuista on selvästi pienempi kuin viroa äidinkielenään puhuvilla. 

Suomessa täyden rokotussarjan on saanut noin 74 prosenttia kansalaisista. Virossa luku on vähän yli 60 prosenttia. Euroopan unionin keskiarvo on noin 70 prosenttia.

Vaikka Suomi ja Viron ovat taloudellisesti sidoksissa toisiinsa ja maiden välinen liikenne on vilkasta, ovat molemmat maat tehneet omat koronapäätöksensä neuvottelematta niistä naapurin kanssa.

Rajoja ja maakuntia on koronan takia suljettu molemmissa maissa. Pandemia alussa suomalaiset tekivät kaikkensa estääkseen virolaisten maahanpääsyn.

 

Yhteistä on se, että molemmissa maissa rokotevastustajat ovat voittaneet informaatiosodan. Niin Suomessa kuin Virossakin sadat tuhannet ihmiset suhtautuvat koronarokotteeseen kriittisesti. Valeuutiset ja sosiaalinen media osoittivat voimansa. Hulluudesta, tyhmyydestä ja tietämättömyydestä on tullut hyväksyttävää.

Vielä muutama vuosi sitten olisi vain naurettu rokotekriitikkojen salaliittoteorioille lääketehtaiden kehittämästä taudista ja rokotusten lähitulevaisuudessa aiheuttamasta ihmisten joukkokuolemasta.

 

Hüttünen

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Covid-19 korona koronamääräys koronapassi rajoitus rokotevastainen salaliittoteoria Tanel Kiik

14.3.2024 | Kolumnit

Hüttünen pistää maaliskuussa: Miksi virolaisnuoret menestyvät niin hyvin Pisa-testissä?

Hüttünen pistää maaliskuussa: Miksi virolaisnuoret menestyvät niin hyvin Pisa-testissä?

Joulukuussa saimme tietää, että suomalaiskoululaisten Pisa-menestys jatkaa laskuaan. Vuonna 2004 Suomi oli ensimmäisenä kaikissa Pisa-tutkimuksen kolmessa kategoriassa, jotka ovat … Lue lisää

15.1.2024 | Kolumnit

Stop! Älköön aika seisahtuko!

Stop! Älköön aika seisahtuko!

Nostan vinyylilevyn soittimelle jaStop, seisku aeg!kuuluu kaiuttimista heleän pehmeänä virona. Velly Joonas, tuo Tõrvan motownin ääni ja olemus, venyttelee … Lue lisää

13.12.2023 | Kolumnit

Omena- ja kirsikkavarkaissa

Omena- ja kirsikkavarkaissa

Olen ajatellut viime aikoina lastenkasvatuksellisia eroja Viron ja Suomen välillä. Pojallani on eräs hyvä ystävä, kahdeksanvuotias pikkupoika S. He … Lue lisää

28.11.2023 | Kolumnit

Viron parlamentin toiminta on halvaantunut

Viron parlamentin toiminta on halvaantunut

Viime aikoina on Viron poliittista elämää hallinnut keskustelu pääministeri Kaja Kallaksen miehen osittain omistaman kuljetusyhtiön jatkamasta toiminnasta Venäjällä sen … Lue lisää

6.8.2023 | Kolumnit

Piirissaar kuvastaa Itä-Viron sitkeyttä

Piirissaar kuvastaa Itä-Viron sitkeyttä

Ville Hytösen kolumni Ville Hytönen on Harkun Suurupissa asuva Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja. ”Kirkko oli tuossa vieressä. Minun isoisäni Kirill … Lue lisää

30.7.2023 | Kolumnit

Tallinnan laaja katuremontti on aiheuttanut kaupunkiin kaaoksen 

Tallinnan laaja katuremontti on aiheuttanut kaupunkiin kaaoksen 

Valtavien tieremonttien takia on tänä kesänä Tallinnassa vaikea liikkua. Kaupungin kadut on revitty auki. Suuri määrä katuja on suljettu. … Lue lisää

22.6.2023 | Kolumnit

Muutama sana virolaisesta työnteosta

Muutama sana virolaisesta työnteosta

Ville Hytösen kolumni Ville Hytönen on Harkun Suurupissa asuva Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja. ”Kierrellessäni Tallinnassa näen miten surkeassa jamassa kaikki on”, … Lue lisää

15.5.2023 | Kolumnit

Viron poliittinen kenttä liberalisoitui – Ekre istuu pitkään oppositiossa

Viron poliittinen kenttä liberalisoitui – Ekre istuu pitkään oppositiossa

Viron maaliskuisten parlamenttivaalien jälkeen poliittinen kenttä maassa muuttui pysyvästi. Vuosien ajan politiikkaa dominoinut ja osittain jopa terrorisoinut oikeistolainen ja … Lue lisää