Tuoretta tietoa Virosta
25.7.2016 | Kulttuuri

Musiikkia pintaa syvemmältä

Musiikkia pintaa syvemmältä

Laulaja-lauluntekijä ja lahjakas viulisti Maarja Nuut palaa Viljandiin.

 

Maarja Nuutin musiikki koskettaa pintaa syvemmältä. Siinä ei ole niinkään kyse yksittäisten kappaleiden melodioista, vaan se vie mukanaan matkalle omaperäiseen äänimaailmaan. Millaisiin fiiliksiin matka johtaa, on kiinni kuulijasta, mutta matkaan kannattaa lähteä avoimin mielin, ilman ennakko-odotuksia musiikillisen tyylin, paikan tai ajan suhteen.

Viulua Maarja Nuut on soittanut lapsuudestaan saakka. Hän on myös opettanut soittoa tuleville muusikkosukupolville Viljandissa ja Tallinnassa. Kotoisin hän on pohjoisvirolaisesta pikkukaupungista Rakverestä, mutta musiikilliset juuret hänellä on Viron perinnemusiikin keskuksessa Viljandissa, jonka heinäkuisilla Folk-festivaaleilla hän on yksi pääesiintyjistä.

 

Nuutin eteerinen musiikki on kerännyt jatkuvasti lisää fanikuntaa ja seuraajia internetissä. Heihin kuuluu esimerkiksi Duran Duranin solisti Simon le Bon, joka vertasi viime vuonna twiitissään Nuutin laulua enkeleiden ääniin. Mahdollisuutta kuulla Nuutia livenä Viron perinnemusiikin kehdossa on tilaisuus, jota ei kannata jättää väliin.

Nuutin kaltaiselle muusikolle, joka tekee hyvin persoonallista musiikkia omista lähtökohdistaan kaupallisuudesta piittaamatta, saattaisi odottamaton kansainvälinen huomio kasata paineita. Nuut kuitenkin on pitänyt päänsä kylmänä ja keskittynyt oleelliseen ja antanut musiikkinsa puhua puolestaan.

”Musiikissa on kyse ihmisistä ja tarinoista. Maalailen kuvia äänillä ja yritän löytää oikeat sävelet kuvaamaan maailman menoa. Havainnoiminen ja jatkuvasti ajassa pysyminen ovat ainoita merkittäviä paineen aiheita”, hän selittää.

 

Nuutin uusin levy Une Meeles, jota edelsi debyyttilevy Soolo, on juuri ilmestynyt. Se on levy, jota useampaan kertaan kuuntelemalla kuulee jatkuvasti jotain uutta. Kuunnellessaan ajatuksissaan voi nähdä sumuisia järvimaisemia kalastusveneineen tai itsepintaisesti kitisevän kyläkeinun. Nuut itse pitää uutta levyään edellistä yhtenäisempänä.

”Soolo koostui enemmän yksittäisistä kappaleista – siinä kokeilin paljon erilaisia lähestymistapoja, koska tekemisen aikana tutkin ja opetinkin virolaista perinnemusiikkia ja sen yhtymäkohtia eri projekteihin.

Samaan aikaan opin lisää luuppauksesta (tekniikka, jossa musiikkia nauhoitetaan ja toistetaan esityksen aikana, suom. huom.) ja siitä lähtien olen kehittänyt teknisiä apuvälineistöäni ja luonut paljon uutta materiaalia. Kaikesta tästä seurauksena uusi levy tuntuu enemmän kokonaisuudelta.”

 

Maarja Nuut viihtyy Tallinnan kodissaan ja Une Meeles nauhoitettiin studiolla, vain lyhyen kävelymatkan päässä Nuutin asunnolta, joka sijaitsee Kalamajassa kauniiden vanhojen talojen ja kävelyteiden alueella.

”Levy nauhoitettiin kesällä 2015. Studio oli ihanassa puurakennuksessa ja todella nautin, kun saatoin kävellä sinne kotoa kymmenessä minuutissa vaikka kahvikuppi kädessä.”

Loop-laitteiston avulla sooloartisti voi toistaa konserttitilanteissakin omaa musiikkiaan ja soittaa ja laulaa ”moniäänisesti”. Nuutin musiikissa tekniikalla tuetaan perinteisiä laulun rakennusprosesseja.

”Laulun tekeminen alkaa usein improvisoinnista koko laitteistolla”, kertoo Nuut.

”Joskus taas melodian pätkä tulee vain mieleen, mutta ei johda heti mihinkään pitkään aikaan, mutta myöhemmin otan viulun käteen ja koko kappale onkin siinä: harmonioineen, muotoineen, usein kuvaten jotain visuaalista maisemaa.

Mutta yhä enemmän työskentelen niin, että lähtökohtana on soittaminen looperin kanssa. Pyrin sillä tavoin luomaan äänimaailmoja, joista myöhemmin muokkaan kappaleita.”

 

Viljandin Folk on hänelle monella tapaa merkittävä tapahtuma. ”Jollakin tavalla olen ollut mukana festivaaleilla vuodesta 1994 asti kirjaimellisesti joka vuosi. Esiintyjänä olen ollut eri projektien myötä vuodesta 2002 lähtien.

Folk on todella huikea tapahtuma, jossa esiintyessä on aina hieno tunnelma. Se on hyvin järjestetty ja siellä on loistava tilaisuus tavata toisia muusikoita.”

Viljandiin ensikertaa tuleville Nuut antaa vinkin: ”Käykää ehdottomasti Rohelise Maja -kaupassa ja kahvilassa, sieltä saa maailman parasta kahvia ja leivonnaisia. Itse festivaalin seuraaminen on helppoa – kulkekaa vain virran mukana ja nauttikaa kauniista ympäristöstä ja musiikista.”

Maarja Nuutin levyjä voi hankkia virolaisista levy- ja kirjakaupoista. Viljandin Perinnemusiikkifestivaali järjestetään 28.–31.7.

 

TEKSTI STUART GARLICK, KUVAT KAUPO KIKKAS, RENEE ALTROV PHOTOGRAPHY

Lue lisää samasta aiheesta

29.3.2024 | Kulttuuri

Populaarimusiikin ikoni Zucchero konsertoi Tallinnassa

Populaarimusiikin ikoni Zucchero konsertoi Tallinnassa

Kuuluisa italialainen populaarimusiikin ikoni Zucchero saapuu esiintymään Tallinnaan 13. huhtikuuta. Maailmankiertue kantaa nimeä ”Overdose D’amore” ja yleisö saa nauttia … Lue lisää

28.3.2024 | Kulttuuri

Illalliskonsertteja 20-luvun hengessä ja italialaisittain

Illalliskonsertteja 20-luvun hengessä ja italialaisittain

Pitkänäperjantaina 29. maaliskuuta Funky Baarissa ja Gloria Boutique Clubissa järjestetään illalliskonsertit, joista toinen on täynnä italialaista tunnelmaa ja toinen … Lue lisää

28.3.2024 | Kulttuuri

Koe perinteinen virolainen pääsiäinen Viron ulkoilmamuseossa

Koe perinteinen virolainen pääsiäinen Viron ulkoilmamuseossa

Haluatko kokea perinteisen virolaisen pääsiäisen? Tänä vuonna sellainen järjestetään TallinnassaKoplin lahden rannassa sijaitsevassa Viron ulkoilmamuseossa. Museon alueella on taloja … Lue lisää

27.3.2024 | Kulttuuri

Pääsiäisenä esitettävä Mozartin Requiem on yksi maailman kuuluisimmista sävellyksistä

Pääsiäisenä esitettävä Mozartin Requiem on yksi maailman kuuluisimmista sävellyksistä

Tällä viikolla Mozartin koskettava suurteos Requiem esitetään Tartossa 28. maaliskuuta, Tallinnassa 29. maaliskuuta ja Pärnussa 30. maaliskuuta Viron filharmonisen … Lue lisää

27.3.2024 | Kulttuuri

Muusikko-kitaristi Dominic Miller esiintyy Tallinnassa

Muusikko-kitaristi Dominic Miller esiintyy Tallinnassa

Yhteistyöstään Stingin kanssa tunnettu kitaravirtuoosi Dominic Miller esiintyy Cathouse Concert Hallissa Tallinnassa huomenna 28. maaliskuuta. Kitaristi Miller vakiinnutti asemansa … Lue lisää

26.3.2024 | Kulttuuri

Valtava haikaranpesä ilmestynyt Noblessneriin

Valtava haikaranpesä ilmestynyt Noblessneriin

Noblessneriin on ilmestynyt valtava haikaranpesä vanhan maston nokkaan. Tämän valoinstallaation suunnitteli 5-vuotias Stina, kun häneltä oli kysytty mitä vanhan … Lue lisää

25.3.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

23.3.–25.5. Musica Sacra -konserttisarja, Pärnu 25.3. Maaliskuun kyyditysten muistopäivä, Viro 26.3. Valofestivaali ja reivit, Tartto 27.3. Valle-Rasmus Rootsin sellokonsertti, … Lue lisää

24.3.2024 | Kulttuuri

Viron merkittävin musiikkitapahtuma on kasvanut yhdeksi Euroopan suurimmista

Viron merkittävin musiikkitapahtuma on kasvanut yhdeksi Euroopan suurimmista

Vajaan parin viikon kuluttua starttaa Viron tunnetuin musiikkitapahtuma – Tallinn Music Week. Festivaali järjestetään jo 19. kertaa ja siitä … Lue lisää