29.4.2021 | Luonto
Muhun saarella metsästettiin viime vuonna 741 villisikaa
Teksti Timo Huttunen, kuva Max Saeling / Unsplash

Metsästettyjen villisikojen määrä on huomattava, koska noin kahden sadan neliökilometrin suuruisella Muhun saarella asuu alle kaksi tuhatta ihmistä. Kolmea Muhun asukasta kohden ammuttiin yksi villisika.
”Muhussa on vieläkin liikaa villisikoja, vaikka niitä viime vuonna ammuttiin 741”, kertoi Muhun metsästysseuran varapuheenjohtaja Aarne Jõgi Vikerraadiossa.
Yksi sikojen määrää lisäävä tekijä on leudot talvet. Kylmä talvi aiheuttaisi pahnueissa luonnonvalintaa ja porsaiden määrä vähenesi. Jõgi totesi kuitenkin, että jo ongelmaksi muodostunut sikojen sisäsiittoisuus vähentää porsaiden määrää pahnueissa.
Jõgi kertoi, että Muhussa ei enää ole suuria viljapeltoja, joissa villisiat kävivät ennen syömässä. Tämä on usein uusi asia ihmisille, jotka ostavat kiinteistöjä Muhusta. Sikojen tekemät tuhot tulevat uusille asukkaille yllätyksenä. He kääntyivät usein metsästäjien puoleen saadakseen suojelua sioilta.
Aarne Jõgin mukaan kiinteistöjen omistajien ei pitäisi luottaa vain metsästäjien apuun, vaan omistajien pitäisi itse tehdä kaikki mahdolliset suojaustoimenpiteet, jotta siat eivät tunkeutuisi pihoille tekemään tuhojaan.
Viime vuonna Muhussa jahdattiin myös sakaaleja. Ne ovat raadelleet ja tappaneet lampaita. ”Sakaali on kuin kuin susi. Se liikkuu hyvin nopeasti paikasta toiseen. On helpompi löytää nuoria sakaaleja kuin vanhempia yksilöitä”, kertoi Jõgi. Muhun saarella sakaaleja on noin kymmenkunta.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestametsästys
metsästysseura
Muhu
Muhumaa
Muhun saari
Saarenmaa
sakaali
villisika
22.11.2023 | Luonto
Viron ympäristövirasto varoittaa tänä iltana alkavasta runsaasta lumisateesta
Viron ympäristövirasto julkaisi ilmatiedotteen tason 2 vaaraa aiheuttavasta voimakkaasta lumisateesta ja lumimyrskystä. Lumisateen odotetaan alkavan tämän illan aikana ja … Lue lisää
22.11.2023 | Luonto
5
Kymmenen patikkapolkua rannoilta suomaisemiin
Tolkusen luontopolku Pärnun eteläpuolella sijaitseva Tolkusen luontopolku on mainio päiväretkikohde koko perheelle. Uudistettuna kesäkuussa 2023 avattu polku kulkee vanhoilla … Lue lisää
21.10.2023 | Luonto
Tutustu värikkäisiin ja muhkeisiin kurpitsoihin
Tiedätkö vihanneksen, joka toimii yhtä hyvin keitossa, salaatissa, hillossa, suolaisessa piiraassa ja makeassa kakussa? Sen siemenet ovat syötäviä, ja … Lue lisää
19.10.2023 | Luonto
Luonnon monimuotoisuutta on vaalittava kaupungeissa
Millaisessa kaupungissa haluamme asua? Miksi tarvitsemme luontoa kaupunkiin? Onko kaupunki luonnossa vai luonto kaupungissa? Nämä ovat vain muutamia kysymyksiä, … Lue lisää
14.10.2023 | Luonto
Löytöretkellä Baltian luonnossa -kirja on ilmestynyt
Baltian luontoretkikohteita esittelevä kirja ”Löytöretkellä Baltian luonnossa” on nyt julkaistu. 496-sivuisen kirjan on kirjoittanut piikkiöläinen Suomen tietokirjailijoiden jäsen Kaarina … Lue lisää
19.9.2023 | Luonto
Kansainvälinen luontoelokuvafestivaali esittää yli 50 luontoelokuvaa ympäri Viroa
Matsalun luontoelokuvafestivaali MAFF (20.9.–1.10.) on kansainvälinen elokuvatapahtuma, joka on levinnyt Lihulan pitäjästä nyt myös muille Viron paikkakunnille, esimerkiksi Pärnuun, … Lue lisää
31.8.2023 | Luonto
Tomaattifestivaali alkaa huomenna Tallinnassa
Tänä viikonloppuna järjestetään viidennettä kertaa vuotuinen tomaattifestivaali kasvitieteellisessä puutarhassa. Paikan päällä voi osallistua opastetuille kierroksille ja ostaa mukaan tomaatteja … Lue lisää
31.8.2023 | Luonto
The Baltic Guide toivottaa hyvää Itämeripäivää!
Itämeripäivä on John Nurmisen Säätiön käynnistämä jokavuotinen juhlapäivä meren kunniaksi. Päivän tavoitteena on innostaa ihmiset nauttimaan ainutlaatuisesta kotimerestämme sekä … Lue lisää