Tuoretta tietoa Virosta
3.11.2017 | Kolumnit

Monopoli ei ole koskaan hyvä

Monopoli ei ole koskaan hyvä

Monopoliasemassa toimiminen johtaa tavallisesti tehottomuuteen sekä välinpitämättömyyteen asiakkaita kohtaan. Kun ei ole kilpailua, ei tarvitse myöskään yrittää ja kehittyä. Tämä nähtiin jo Neuvostoliitossa.

Viron mantereen ja suursaarten välillä oleva lauttaliikenne on Viron valtion omistama monopoli.

Saarille menevillä autolautoilla ei ole erikoistarjouksia, ei sarjalippuja, ei paljousalennuksia, ei ajanvietettä, ei bonuspisteitä eikä pallomerta. Eikä lautalta löydy paljon muutakaan tarjontaa kallista ruokalaa lukuunottamatta. Monopoliasemassa kun ei tarvitse vaivautua miettimään tällaisia asioita.

Ja miksi matkalippu mantereelta saarille maksaa perjantai-iltana ja saarilta mantereelle sunnuntai-iltana enemmän kuin muina päivinä?

 

Tavallisilla työssä käyvillä ihmisillä viikonloppu alkaa perjantai-iltana ja loppuu sunnuntaina. Töidensä takia he voivat matkustaa vain viikonloppuisin.

Kun nelihenkinen perhe, joka asuu jossain muualla kuin saarilla, käy joka viikonloppu Saarenmaalla, maksaa se heille vuodessa yli 2 000 euroa. Minkäänlaisia alennuksia he eivät lauttamatkoistaan saa.

 

Viron lain mukaan maassa ei saisi olla tiemaksuja. Mikä muu autolauttamaksu on kuin tiemaksu? Kukaan ei matkustaisi autolautalla, jos tie ei loppuisi kesken kaiken satamaan. Se kyllä jatkuu salmen toisella puolella, mutta veden yli autoa ei kuitenkaan voi ajaa. On siis pakko käyttää autolauttaa ja maksaa siitä.

Viking Line, Eckerö Line ja Tallink kuljettavat auton ja kuljettajan Suomesta Viroon 25 euron tarjoushinnalla. Seitsemän kilometrin matka mantereelta Saarenmaalle maksaa autolta ja kuskilta 12 euroa.

Toki saarten lautat eivät saa samanlaista tuloa alkoholin myynnistä myymälöissä ja baareissa, mutta aluksilla on kuitenkin ravintolatoimintaa, joka on kuitenkin jostain syystä ulkoistettu.

 

Mantereen ja Saarenmaan välillä olevia puoli tuntia kestäviä vuoroja on vuorokaudessa noin kymmenkertainen määrä verrattuna Suomenlahden ylittäviin aluksiin.

Lisäksi saarten lautat ovat viikonloppuisin ja kesäaikaan niin täynnä, että niihin joudutaan jonottamaan. Usein useita tunteja. Luulisi kassan kilisevän.

Mantereen ja saarten välinen lauttaliikenne tuottaa kuitenkin tappiota. Sitä joudutaan tukemaan vuosittain verovaroin lähes 20 miljoonalla eurolla! Tässä taitaa näkyä se monopoliaseman aiheuttama tehottomuus.

Suuriin pääomakuluihin on myös vaikea vedota. Suomenlahden suuret autolautat maksavat roimasti enemmän kuin saarten lautat. Silti suuret Itämerellä operoivat laivayhtiöt tuottavat voittoa ilman valtiollista tukea.

Ehkä sillan rakentaminen olisi paras vaihtoehto. Se ei kuitenkaan tule tapahtumaan lähitulevaisuudessa. Valtion omistaman TS laevad -yhtiön kanssa solmittu liikennöintisopimus kestää ainakin vuoteen 2026.

 

Hüttünen

 

Piirros: Eve Jaansoo

Lue lisää samasta aiheesta
monopoli

15.5.2023 | Kolumnit

Viron poliittinen kenttä liberalisoitui – Ekre istuu pitkään oppositiossa

Viron poliittinen kenttä liberalisoitui – Ekre istuu pitkään oppositiossa

Viron maaliskuisten parlamenttivaalien jälkeen poliittinen kenttä maassa muuttui pysyvästi. Vuosien ajan politiikkaa dominoinut ja osittain jopa terrorisoinut oikeistolainen ja … Lue lisää

3.2.2023 | Kolumnit

Luetaan viroa, luetaan suomea

Luetaan viroa, luetaan suomea

Suomesta kuuluu hälyttäviä uutisia lasten lukutaidon heikentymisestä. Äidinkielen tunnit koostuvat opettajien mukaan kaikesta muusta kuin kirjallisuudesta, sillä oppiainetta on … Lue lisää

20.1.2023 | Kolumnit

Maaseutu tyhjenee ja virolaiset kaupunkilaistuvat

Maaseutu tyhjenee ja virolaiset kaupunkilaistuvat

Muuttoliike maalta kaupunkeihin jatkuu. Tilanne on ollut Virossa samanlainen koko uuden itsenäisyyden ajan. Vaikka asuntojen hinnat ovat aivan eri … Lue lisää

15.12.2022 | Kolumnit

Yksin virolaisessa metsässä

Yksin virolaisessa metsässä

Ville Hytösen kolumni Ville Hytönen on Harkun Suurupissa asuva suomalainen toimittaja-kirjailija. Olen jälleen kerran yksin metsässä. Se kaikki lievä … Lue lisää

24.11.2022 | Kolumnit

Virossa ei valiteta inflaatiosta ja energian hinnan noususta

Virossa ei valiteta inflaatiosta ja energian hinnan noususta

Ukrainan sota ja sen aiheuttama energian hintojen nousu ovat aiheuttaneet Virossa Euroopan suurimman inflaation, mutta virolaiset valittavat asiasta yllättävän … Lue lisää

14.8.2022 | Kolumnit

Virosta tulee kuudes pohjoismaa. Tottukaamme siihen

Virosta tulee kuudes pohjoismaa. Tottukaamme siihen

Se oli jumalallisen suosion merkki. Taivaasta laskeutui valkoristinen punalippu, jota alettiin kutsua Dannebrogiksi. Se laskeutui Tanskan kuninkaan Valdemar Valloittajan … Lue lisää

30.6.2022 | Kolumnit

Žorikin muistoksi

Žorikin muistoksi

Ville Hytösen kolumni Ville Hytönen on Harkun Suurupissa asuva suomalainen toimittaja-kirjailija. Tammikuussa 2022 tapahtui se mikä oli joka tapauksessa edessä … Lue lisää

13.5.2022 | Kolumnit

Pikkuveljestä tuli isoveli – Viro ohjaa Suomea Natoon

Pikkuveljestä tuli isoveli – Viro ohjaa Suomea Natoon

Virossa Suomen Nato-jäsenyyttä tuetaan varauksettomasti. Venäjän hyökättyä Ukrainaan ja keskustelun Nato-hakemuksesta Suomessa alettua, sanoi pääministeri Kaja Kallas, että Viro on … Lue lisää