Tuoretta tietoa Virosta
16.5.2017 | Viro

Monien opiskeluvaihtojen Tallinna

Monien opiskeluvaihtojen Tallinna

Opiskeltavia aloja Virosta löytyy laidasta laitaan. Pinja Ruokonen opiskelee musiikinopettajaksi maisterintutkinnossa Viron musiikki- ja teatteriakatemiassa EMTA:ssa.

”Koulumme on pieni, ja tuntuu, että kaikki tuntevat toisensa. Kun aloitin opintoni neljä vuotta sitten, sain kirjoittaa koevastaukset ja esseet alkuun suomeksi, vaikka opiskelenkin vironkielisellä linjalla. Kolmantena vuonna kielitaitoni oli jo sillä tasolla, että pystyin opiskelemaan täysin viroksi. EMTA:ssa saa aina apua, kun sitä pyytää.”

EMTA:n lisäksi Tallinnassa on Tallinnan yliopisto, Tallinnan teknillinen yliopisto, Estonian Business School ja Viron taideakademia. Suosituimmat alat ovat oikeustiede ja liiketalous.

Yksi suomalaisten suosimista linjoista on Tallinnan yliopiston elokuva- ja mediakoulu BFM, josta valmistuu muun muassa elokuva- ja televisioalan ammattilaisia. Muutamalla oppilaitoksella on toimipiste myös Helsingissä.

 

TEKSTI VENLA RANTANEN, KUVA ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

29.5.2023 | Mainos | Luonto

Euroopan vihreä pääkaupunki Tallinna kutsuu kylään luontomatkalle

Mainos Euroopan vihreä pääkaupunki Tallinna kutsuu kylään luontomatkalle

Tallinnan Euroopan vihreän pääkaupunkivuoden 2023 pääteemoja ovat luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen, ilmasto, vihreät teknologiat ja kestävän kehityksen periaatteiden mukainen hallinto. … Lue lisää

25.5.2023 | Viro

Viron uusi oikeistolainen hallitus päätti yllättäen nostaa veroja

Viron uusi oikeistolainen hallitus päätti yllättäen nostaa veroja

Maaliskuussa pidettyjen parlamenttivaalien suurimmat voittajat olivat reformipuolue ja Eesti 200. Pääministeri Kaja Kallaksen toinen hallitus koostuu 13 ministeristä, joista … Lue lisää

25.5.2023 | Luonto

Vihreä pääkaupunki pyöräilee, kierrättää ja suojelee hyönteisiä

Vihreä pääkaupunki pyöräilee, kierrättää ja suojelee hyönteisiä

Vuonna 2023 Tallinna on saanut kunnian kantaa ”Euroopan vihreä pääkaupunki” -titteliä. Kaupungin vihreitä teemoja ovat biologisen elinympäristön monimuotoisuuden säilyttäminen, … Lue lisää

22.5.2023 | Mainos | Viro

Kesäkausi alkaa ”Narvan maut” -ruokamarkkinoilla

Mainos Kesäkausi alkaa ”Narvan maut” -ruokamarkkinoilla

Kauan odotettu kesä saapuu pian ja on aika tehdä lomasuunnitelmat. Miksi tänä kesänä et matkustaisi Viron itäiseen rajakaupunkiin Narvaan? … Lue lisää

20.5.2023 | Viro

Ulkomaalaiset matkailijat toivat Viroon ensimmäisellä vuosineljänneksellä 95 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2022

Ulkomaalaiset matkailijat toivat Viroon ensimmäisellä vuosineljänneksellä 95 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2022

Viron pankinjulkaiseman tiedon mukaan ulkomaalaiset matkailijat toivat Viroon ensimmäisellä vuosineljänneksellä 95 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2022. Vuoden 2023 … Lue lisää

19.5.2023 | Viro

Virossa syntyvyys on ennätysalhainen, mutta maahanmuutto Viroon ennätyskorkea

Virossa syntyvyys on ennätysalhainen, mutta maahanmuutto Viroon ennätyskorkea

Viron tilastokeskuksen väestötietojen mukaan asui 1. tammikuuta 2023 Virossa 1 365 884 ihmistä, mikä oli 34 088 ihmistä (2,6 … Lue lisää

16.5.2023 | Viro

Tartto valittiin vuoden 2024 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi

Tartto valittiin vuoden 2024 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi

Tartto, joka on Viron toiseksi suurin kaupunki, valittiin vuoden 2024 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi. Kaupunki voitti tiukan kilpailun kulttuuripääkaupunkivuodesta Viron kolmanneksi … Lue lisää

14.5.2023 | Viro

airBaltic avaa talvikaudelle lentoreitin Tampereen ja Tallinnan välille

airBaltic avaa talvikaudelle lentoreitin Tampereen ja Tallinnan välille

airBaltic julkisti eilen lentoreittinsä Tallinnasta tulevalle syys- ja talvikaudelle. Kausi alkaa lokakuun lopussa. Lentoyhtiö avaa lokakuussa yhteensä 11 uutta … Lue lisää