Modernin jazzin suurmiehen sävellykset soivat kahdessa konsertissa
Teksti Susanna Poikela
Kuvat Press, Jukka Rapo
Viikon päätteeksi voi nauttia amerikkalaisen jazzpianistin ja -säveltäjän Thelonious Monkin ajattomista sävellyksistä kahden illan ajan Tallinnassa ja Pärnussa. Thelonious Monkin nimi tunnetaan hyvin jazzyleisön keskuudessa – Monk on toiseksi eniten äänitetyin jazz-säveltäjä Duke Ellingtonin jälkeen, ja suurin osa hänen teoksistaan tunnetaan ympäri maailmaa.
Modernin jazzin eli bebopin nousu vaikutti merkittävästi musiikkielämään 1940-luvulla ja teki genrestä todella progressiivisen ja kokeellisen. Muutos merkitsi kevyemmän jazzin dominoinnin loppumista ja genrestä tuli tyypillistä niin sanotuille taidemusiikin muodoille, jotka oli ja on suunnattu vaativammalle yleisölle.
New Yorkissa asunut ja säveltänyt pianisti-säveltäjä Thelonious Monk oli yksi tärkeimmistä muutoksen aiheuttajista tuolloin. Hänen uransa alkoi teini-iässä 1930-luvun alussa ja kesti 1970-luvun puoliväliin asti. Monista hänen teoksistaan tuli jazz-standardeja. Monkin teokselle on ominaista dissonanssit, odottamattomat melodiset käännökset ja mukaansatempaava draama.
Monkin musiikkia esittää kahtena iltana suomalaisen jazzin grand old man Eero Koivistoinen. Viron kansallinen sinfoniaorkesteria johtaa Antti Rissanen. Pianoa soittaa Seppo Kantonen ja kontrabasson varressa Filemon von Numers.
1.11.2024–31.12.2025 Näkymätön kaupunki -näyttely, Tartto Näyttely sukeltaa Tarton keskiaikaan, esittelee kaupungin syntyä sekä varhaisten asukkaiden elämää. Esillä on kaupunkimalleja, … Lue lisää
15.2.2025 | Kulttuuri
Norjalainen Tungevaag nousee festivaalilavalle Võsulla
25.–26. heinäkuuta järjestettävä Viron suurin rantafestivaali Võsun Rantafestivaali (Võsu Rannafestival) kokoaa jälleen yhteen kesän kuumimmat artistit ja juhlakansan. Festivaalin … Lue lisää
14.2.2025 | Kulttuuri
Ystävänpäivän parhaat menovinkit Tallinnaan
Ystävänpäivänä juhlitaan ystävyyttä ja rakkautta. Mikä sen ihanampaa, kuin viettää tämä erityinen päivä yhdessä läheisten kanssa jossakin arjen ja … Lue lisää
13.2.2025 | Kulttuuri
Tanssimusiikin supertähti Cyril saapuu Viroon
Maailmankuulu australialainen tanssimusiikkitaiteilija Cyril esiintyy 25. huhtikuuta ensimmäistä kertaa Virossa. Esiintymispaikaksi on valikoitunut trendikäs yökerho D3, joka sijaitsee Depoon … Lue lisää
13.2.2025 | Kulttuuri
Tallinn Music Week tuo musiikkimaailman huiput kaupunkiin
Tallinn Music Week (TMW) julkisti 4.–5. huhtikuuta Nordic Hotel Forumissa järjestettävän konferenssin ensimmäiset puhujat. Mukana ovat muun muassa Rammsteinin … Lue lisää
12.2.2025 | Kulttuuri
Arvo Pärt -keskuksen uusi näyttely juhlistaa säveltäjälegendaa
Helmikuun alussa Arvo Pärt -keskus avasi uuden näyttelyn Tintinnabuli – Maailma musiikkipaperilla, joka vie kävijän syvälle säveltäjän omaleimaisen tyylin … Lue lisää
10.2.2025 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
23.1.–11.4. Kullervo –näytelmä, Tallinna Kenellepä suomalaiselle Kullervon tarina ei olisi tuttu. Elias Lönnrotin koostaman Kalevala-eepoksen yksi suurista kertomuksista on … Lue lisää
6.2.2025 | Kulttuuri
6
Uusi näyttely Kumussa
Ne alkoivat puhua on kansainvälinen ryhmänäyttely, joka käsittelee kehon ja ympäristön yhteyttä aikakaudella, jolloin ympäristön nopeista muutoksista ja niistä … Lue lisää