6.6.2011 | Ravintolat
Meren makuja

Pärnun Jahtiklubin eli pursiseuran ravintola on kesäisen Pärnun helmi.
Pärnujoen rannalla sijaitseva Jahtiklubi remontoitiin viime vuonna perusteellisesti. Entistä merihenkisemmäksi muuttunut ravintola sai lisätilaa myös terassilta, jota iltaaurinko mukavasti lämmittää.
Merellisen ravintolan pääruokien joukosta löytyy peräti neljä eri kalaruokaa. Testiryhmämme valitsi lohta ja kuhaa (9 euroa). Muita vaihtoehtoja olisivat olleet silli ja paistetut silakat.
Tarjoilija kertoi, että sesonkiaikana on saatavissa myös savustettua kalaa, joka on pyydetty lähivesiltä. Savustettu ahven salaatin kera maksoi 6,5 euroa ja savustettu silakka-annos 4 euroa.
Paistettu kuha tarjoiltiin perunamuusin kera. Kala oli hyvää, mutta vaati hieman lisäsuolaa. Lohen päällä oli yrttikuorrutusta ja lisukkeena lämpimiä vihanneksia sekä uuniperuna. Molemmat kalat olivat mukavan kevyttä vatsantäytettä, eikä kalanmakua oltu pilattu mausteilla.
Lapsille löytyy ruokalistalta kolmella eurolla kanaa tai nakkeja ranskalaisilla. Pikkuväkeä tosin kiinnostaa todennäköisesti enemmän terassilla oleva puinen leikkilaiva.
Paikan paras puoli on sijainti aivan joen rannassa. Ruokaillessa on mukava seurailla purjeveneiden liikettä satamassa ja joella. Kesän mittaan Jahtiklubilla järjestetään konsertteja ja muita tapahtumia.
Mistä löytää? Pärnu Jahtiklubi, Lootsi 6, Pärnu.
TEKSTI JA KUVAT MIKKO VIRTA
Lue lisää samasta aiheesta
26.9.2023 | Ravintolat
Herkkusuut ja elintarvikealan ammattilaiset kohtaavat Tallinnan ruokamessuilla
Tallinnan ruokamessut (TFF)ovat Viron suurin ravitsemusalan ammattilaistapahtuma. Messuilla tuottajat, maahantuojat, ravintolat ja hotellit esittelevät alan uusimpia innovaatioita, tuotteita ja … Lue lisää
20.9.2023 | Ravintolat
Cocktail-viikolla maistellaan myös mocktaileja
Tarton Cocktail Week järjestetään nyt jo kolmatta kertaa. Cocktail-viikko on Viron baarimestarien liiton järjestämä tapahtuma, jonka tarkoituksena on esitellä … Lue lisää
12.9.2023 | Ravintolat
Tallinnan suositut vegaanipaikat, joissa myös segaani viihtyy
Kalamajassa on monia vegaaniruokia tarjoavia ravintoloita ja katuruokapaikkoja. Puhtaasti vegaaniruokaa tarjoava Rohe sijaitsee Kalamajassa, Baltian asematorin kupeessa. Kahvila- ja … Lue lisää
11.9.2023 | Ravintolat
Perheravintola, jossa ystävät kokoontuvat
Tallinnasta 40 kilometriä länteen sijaitseva Kloogaranna on kokenut parin viime vuoden aikana useita maisemallisia uudistuksia. Alue äänestettiin Harjumaan parhaaksi … Lue lisää
6.9.2023 | Ravintolat
Saarenmaan Ruokafestivaaleilla tarjotaan perinneruokaa ja gourmeta
Viron suurimmalla saarellavoi herkutella syyskuussa 11 päivää putkeen. Saarenmaan Ruokafestivaali on täynnä ruokaan ja yhdessäoloon liittyvää ohjelmaa. Ravintolaviikolla(11.–17.9.) kannattaa … Lue lisää
5.9.2023 | Ravintolat
Tulikuuma Espanja keskellä Tallinnaa
Astumme sisään lämpimästä auringonpaisteesta alas baarin mukavan viileään hämärään. Siestan katosta törröttää alaspäin tehdasrakennuksen vanhat viljasiilot, joiden alla tapasbaarin … Lue lisää
28.8.2023 | Ravintolat
Maan ja meren antimia
Ravintola Paat on helppo tunnistaa. Se sijaitsee näyttävässä rakennuksessa, joka muistuttaa jättimäistä ylösalaisin käännettyä puuvenettä. Arkkitehti Indrek Suigusaar on … Lue lisää
26.8.2023 | Ravintolat
Leipomo päivällä, ravintola yöllä
Trendikkäältä Põhjalan tehdasalueelta löytyy Karjase Sai -leipomo. Päivisin paikka on leipomo ja iltaisin leipomon yläkerrassa avaa ovet ravintola Barbarea. … Lue lisää