4.10.2011 | Ravintolat
Matka mausteiden maailmaan

Matka mausteiden maailmaan
Chakran ruokalista on monipuolinen. Tarjolla on kanaa, lammasta, kasviksia ja meren antimia. Kasvisruokien hinnat alkavat reilusta viidestä eurosta ja liharuokien vajaasta kympistä. Ruokien tulisuusaste on merkitty ruokalistaan chilimerkein, mikä helpottaa valintaa. Kuninkaallinen intialainen illallinen kahdelle maksaa 50 euroa ja sisältää muun muassa salaattia, lammas- ja kana-tikkaa, kuningaskatkarapuja ja jälkiruokaa.
Chakran palvelu oli hyväntuulista ja sujuvaa. Saimme tilaamamme papadamit kastikkeiden kera melko ripeästi. Kastikkeita oli tarjolla kolmea erilaista; tulista, makeaa ja minttua. Papadamit herättelivät makuhermot hienovaraisesti kohti tulisempia makuja.
Lämpimät naan-leivät olivat mukavan rapeita. Pääruuiksi valitsimme tandoor-uunissa valmistettua kanaa jogurttimarinadissa ja kana-tikkaa. Erityisesti kana-tikka oli maukasta ja mehukasta, joskin melko tulista. Riisiä tarjoiltiin erillisellä lautasella. Naan-leipien mukana tulleet kastikkeet sopivat myös pääruuan kanssa nautittaviksi.
Lisäpisteet levollisesta tunnelmasta, jota siivitti aito intialainen musiikki. Sisäpihalla on suuri terassi, jossa säiden salliessa on mukava nauttia talon antimista.
TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVAT ANDREI CHERTKOV
Mistä löytää?
Ravintola Chakra, Bremeni käik 1, Tallinna
Lue koko juttu näköislehdestä
Lue lisää samasta aiheesta
20.9.2023 | Ravintolat
Cocktail-viikolla maistellaan myös mocktaileja
Tarton Cocktail Week järjestetään nyt jo kolmatta kertaa. Cocktail-viikko on Viron baarimestarien liiton järjestämä tapahtuma, jonka tarkoituksena on esitellä … Lue lisää
12.9.2023 | Ravintolat
Tallinnan suositut vegaanipaikat, joissa myös segaani viihtyy
Kalamajassa on monia vegaaniruokia tarjoavia ravintoloita ja katuruokapaikkoja. Puhtaasti vegaaniruokaa tarjoava Rohe sijaitsee Kalamajassa, Baltian asematorin kupeessa. Kahvila- ja … Lue lisää
11.9.2023 | Ravintolat
Perheravintola, jossa ystävät kokoontuvat
Tallinnasta 40 kilometriä länteen sijaitseva Kloogaranna on kokenut parin viime vuoden aikana useita maisemallisia uudistuksia. Alue äänestettiin Harjumaan parhaaksi … Lue lisää
6.9.2023 | Ravintolat
Saarenmaan Ruokafestivaaleilla tarjotaan perinneruokaa ja gourmeta
Viron suurimmalla saarellavoi herkutella syyskuussa 11 päivää putkeen. Saarenmaan Ruokafestivaali on täynnä ruokaan ja yhdessäoloon liittyvää ohjelmaa. Ravintolaviikolla(11.–17.9.) kannattaa … Lue lisää
5.9.2023 | Ravintolat
Tulikuuma Espanja keskellä Tallinnaa
Astumme sisään lämpimästä auringonpaisteesta alas baarin mukavan viileään hämärään. Siestan katosta törröttää alaspäin tehdasrakennuksen vanhat viljasiilot, joiden alla tapasbaarin … Lue lisää
28.8.2023 | Ravintolat
Maan ja meren antimia
Ravintola Paat on helppo tunnistaa. Se sijaitsee näyttävässä rakennuksessa, joka muistuttaa jättimäistä ylösalaisin käännettyä puuvenettä. Arkkitehti Indrek Suigusaar on … Lue lisää
26.8.2023 | Ravintolat
Leipomo päivällä, ravintola yöllä
Trendikkäältä Põhjalan tehdasalueelta löytyy Karjase Sai -leipomo. Päivisin paikka on leipomo ja iltaisin leipomon yläkerrassa avaa ovet ravintola Barbarea. … Lue lisää
21.8.2023 | Ravintolat
Kajassa tunnetaan napolilaisen pizzan salat
Napolilainen Alessandro Barbone pyörittelee tottuneesti työkaverinsa kanssa taikinapalloa leivinpöytää vasten. Selän takana uuni hehkuu kuumana ja sen sisällä paistuu … Lue lisää