Tuoretta tietoa Virosta
4.11.2011 | Ravintolat

Marskin herkkuja

Marskin herkkuja

Marskin herkkuja

Ravintola Mannerheimissa on tyylikäs ensivaikutelma – hillittyjä värejä ja tummia kalusteita, kontrastina valkeat liinat pöydillä. Nimihenkilöön viitaten seinää koristi Marskin matkakartta ja tuolien selustoja kunniamerkit. Sisustus sopii siis gourmet-ravintolalle ja sellainen Mannerheim onkin. Kun tiedettiin, että keittiömestarina toimii useista laaturavintoloista tunnettu Rudolf Visnapuu, olivat odotukset ruuan suhteen korkealla.

Testiannokseksi oli helppo valita Vorschmack, kun kerran Mannerheimin nimellä ratsastetaan. Marskille rakkaasta ruuasta kulkee maailmalla lukematon määrä ”ainoita oikeita” reseptejä. Hyvin lähellä Vapaaherran aikoinaan nauttimaa löytyy Helsingistä Savoy-ravintolasta. Marski oli paikan vakioasiakkaita ja tarinat kertovat, että nimen omaan Vorschmackin takia.

Visnapuun Vorschmackannoksessa oli paljon yhteistä edellä mainitun kanssa. Omaa linjaa edusti lisäkkeinä tarjottu jäinen punajuurisorbet sekä ”perunalumi”. Perinteitä kunnioittaen annokseen kuului myös hapankurkkua ja smetanaa. Kauniisti asetellun annoksen maut ja koostumus hivelivät makuhermoja. Aluksi jäinen sorbet vaikutti hieman oudolta ratkaisulta, mutta senkin suu hyväksyi lopulta piristäväksi lisäksi muuten tasapainoisessa kokonaisuudessa.

Ennen ruokaa keittiömestarin terveisinä tarjottu suupala, savuinen lohitartarkeksi, oli erittäin hyvä. Näin tehdään herkullista ruokaa ilman kikkailua eli luotetaan perusmakuihin ja niiden maltillisiin yhdistelmiin. Vorschmack oli samaa tyyliä.

Kertakäynti herätti positiivisia odotuksia ravintolan suhteen. Mannerheim saattaa hyvinkin olla tiellä Tallinnan gourmet-ravintoloiden kärkikastiin, ja vielä kohtuullisella hintatasolla. Alkuruuat ja keitot maksavat 5–12 euroa ja pääruuat 10–18 euroa. Varmaa on, että käynti ei jäänyt viimeiseksi.

TEKSTI JUKKA ARPONEN, KUVAT ANDREI CHERTKOV JA RAVINTOLA MANNERHEIM

 

Mistä löytää?

Ravintola Mannerheim, Mere pst. 8, Tallinna.

 

Lue koko juttu näkõislehdestä

Lue lisää samasta aiheesta

26.5.2023 | Ravintolat

Michelin Guide Estonian toinen painos julkaistiin – Viroon ensimmäinen kahden tähden ravintola

Michelin Guide Estonian toinen painos julkaistiin – Viroon ensimmäinen kahden tähden ravintola

Michelin Guide Estonia 2023 suosittelee yhteensä 34 virolaista ravintolaa, joiden joukossa on yksi kahdella Michelin-tähdellä palkittu ravintola ja yksi … Lue lisää

22.5.2023 | Mainos | Ravintolat

Pelmenejä ja neljän keittiön makuja

Mainos Pelmenejä ja neljän keittiön makuja

T1 Mall -kauppakeskuksen neljännessä kerroksessa sijaitsevasta Pelm-ravintolasta avautuu hulppea näköala yli Tallinnan aina merelle saakka. Ravintolaan pääsee näppärästi hissillä … Lue lisää

22.5.2023 | Mainos | Ravintolat

Kansainvälistä tunnelmaa keskellä Tallinnaa

Mainos Kansainvälistä tunnelmaa keskellä Tallinnaa

Rotermann on Tallinnan muodin, taiteen ja viihteen keskus. Lisäksi kaupunginosan ravintolat ovat toinen toistaan houkuttelevampia. Rotermannin kortteli on oikeastaan … Lue lisää

22.5.2023 | Mainos | Ravintolat

camera icon5
Perheravintola Tallinnan katolla

Mainos Perheravintola Tallinnan katolla

Muutama vuosi sitten sisarukset Küllike Tammelaan ja Riina Aasma päättivät perustaa yhdessä ravintolan. Pian sisarukset huomasivat pyörittävänsä legendaarista Teletorni … Lue lisää

18.5.2023 | Mainos | Ravintolat

OlyBet Bar & Grill tarjoilee jännittäviä peli-iltoja ja hyvää ruokaa

Mainos OlyBet Bar & Grill tarjoilee jännittäviä peli-iltoja ja hyvää ruokaa

OlyBet Bar & Grill sijaitsee Tallinnan Vapaudenaukion kulmassa Harju-kadulla. Sporttibaari on viihtyisä ja rento paikka nauttia lounas, käydä drinkillä … Lue lisää

7.5.2023 | Ravintolat

Italialaiset valitsivat virolaispitserian 50 parhaan joukkoon Euroopassa

Italialaiset valitsivat virolaispitserian 50 parhaan joukkoon Euroopassa

Tallinnassa sijaitseva Kaja Pizza Köök pääsi italialaisen Top 50 Pizza -guiden rankkauksessa sijalla 50 eurooppalaisten pitserioiden paremmuuslistauksessa. Tallinnan Pelgulinnan … Lue lisää

26.4.2023 | Ravintolat

Vielä ehtii Hiidenmaan ravintolaviikolle

Vielä ehtii Hiidenmaan ravintolaviikolle

Tämä viikko on Hiidenmaalla ravintolaviikko, joka on tarkoitettu kaikille hyvän ruoan ystäville. Suositun festivaalin aikana useat saaren ravintolat tarjoavat … Lue lisää

30.3.2023 | Ravintolat

Tänä kesänä on ainakin neljässä virolaiskaupungissa suuri ruokakatufestivaali 

Tänä kesänä on ainakin neljässä virolaiskaupungissa suuri ruokakatufestivaali 

Tallinnan lauluaukiolta alkanut ruokakatutapahtuma järjestetään tänä kesänä Virossa ainakin neljässä kaupungissa. Tallinnan lauluaukiolta vuonna 2020 alkanut ruokakatutapahtuma laajenee tänä … Lue lisää