Tuoretta tietoa Virosta
8.11.2017 | Kulttuuri

Marraskuu on marttien ja katrien kuukausi

Marraskuu on marttien ja katrien kuukausiMeluavat ja laulavat martit kolistelevat taloihin sisälle martinpäivänä.

Marraskuu on Virossa kuukausi, jolloin kansanperinteen erikoispiirteet elävät ja voivat hyvin.

Kuukausi alkaa henkien päivällä (hingedepäev), joka Virossa on 2. marraskuuta. Se päättää kansankalenterissa ajan, jolloin kunnioitetaan ja odotetaan kotiin kuolleiden esi-isien henkiä.

Marraskuun 10. päivä on martinpäivä (mardipäev), mikä on yksi näkyvimmistä virolaisen kansanperinteen juhlista. Nykyisin se on erityisesti lasten juhla. Lapset pukeutuvat usein hieman pelottavankin näköisiksi ”marteiksi” (mardisandid) ja lähtevät kiertämään talosta taloon viljaonnea toivottaen.

Lapset liikkuvat ryhmissä ja laulavat oven takana laulua, jolla pyydetään päästämään martit sisään. Tämän jälkeen pienet martit esittävät usein arvoituksia tai lisää lauluja, joista talon väki palkitsee heidät vaikkapa karkeilla.

 

Pari viikkoa myöhemmin, 25. marraskuuta, on katrinpäivä (kadripäev). Silloin lapset pukeutuvat naisiksi ja valkoisiin vaatteisiin. Päivän rituaalit ovat melko samat kuin martinpäivänä: lapset kiertävät ovelta ovelle laulamassa ja tällä kertaa toivottamassa erityisesti karjaonnea. Joskus katrit heittävät talon lattialle viljanjyviä sato-onnen tuomiseksi.

Marraskuussa kannattaakin pitää kaapeissa vierasvarana makeisia tai muita herkkuja, sillä pienet martit ja katrit niitä varmasti arvostavat.

 

Teksti Silja Hurskainen, Kuva Eesti Vabaõhumuuseum

Lue lisää samasta aiheesta
arvoitus karkki katrinpäivä laulu martinpäivä perinteet runo

20.4.2024 | Kulttuuri

Tänään Tallinnassa – lauantain menovinkit

Tänään Tallinnassa – lauantain menovinkit

Sisustus- ja designmessut jatkuvat Viron messukeskuksessa kello 10.00 J-TSOON5 Nuorten ja Aasian alakulttuurien festivaali jatkuu kello 10.00 Kulttuurikattilassa Tallinnan … Lue lisää

19.4.2024 | Kulttuuri

Modernin jazzin suurmiehen sävellykset soivat kahdessa konsertissa

Modernin jazzin suurmiehen sävellykset soivat kahdessa konsertissa

Viikon päätteeksi voi nauttia amerikkalaisen jazzpianistin ja -säveltäjän Thelonious Monkin ajattomista sävellyksistä kahden illan ajan Tallinnassa ja Pärnussa. Thelonious … Lue lisää

18.4.2024 | Kulttuuri

Jazzia ja Mozartia Mustapäiden talossa

Jazzia ja Mozartia Mustapäiden talossa

18. huhtikuuta konserttisarja ”Aavik Salzburgissa” jatkuu Mustapäiden talossa Tallinnan vanhassakaupungissa. Konsertissa kantaesitetään Kristjan Randalun uusi sävellys, jossa vaikutteita jazzista … Lue lisää

18.4.2024 | Kulttuuri

The Prodigy palaa Tallinnaan elokuussa

The Prodigy palaa Tallinnaan elokuussa

Legendaarinen brittiläinen elektropunk-yhtye The Prodigy esiintyy Tallinnan laululavalla 17. elokuuta. Konsertin liput ovat nyt myynnissä. The Prodigy on ollut … Lue lisää

17.4.2024 | Kulttuuri

camera icon10
Open House -tapahtuma ensimmäistä kertaa Tartossa

Open House -tapahtuma ensimmäistä kertaa Tartossa

Tulevana viikonloppuna (20.–21.4.) kulttuuripääkaupunki Tartossa järjestetään ensimmäistä kertaa Open House Tartto -tapahtuma. Tapahtumaviikonlopun aikana yleisöllä on mahdollisuus tutustua 30 … Lue lisää

16.4.2024 | Kulttuuri

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tallinnan Vapaudenaukiolla järjestetään 9. toukokuuta ilmainen konsertti Eurooppa-päivän kunniaksi. Konsertissa esiintyvät Viron huippuartistit Tommy Cash, nublu, Gameboy Tetris ja … Lue lisää

16.4.2024 | Kulttuuri

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Tänä keväänä Circum Absurdum jatkaa surrealistisen kabareesirkuksenparissa. Esityksistä voi nauttia Noblessnerinvalimon Nobel-salissa 18.4., 19.4., 20.4. ja 26.4. Circum Absurdumin … Lue lisää

15.4.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

5.4.–9.6.Giselle -baletti, Tallinna 11.–21.4.Otepään maut -ruokafestivaali, Otepää 16.4. ”Sakraaliminimalismi” -konsertti, Tartto 16.4. Steinway Gaala, Pärnu 16.4.–3.5. Kabaree Circum Absurdum, … Lue lisää