17.2.2021 | Viro
Majoittujien määrä laski rajusti vuonna 2020 – Myös hinnat laskivat
Teksti Timo Huttunen, kuva Andrei Chertkov

Koronaepidemia ja -rajoitukset laskivat viime vuonna rajusti Viron majoituspaikkojen vierasmääriä.
Vuonna 2020 yöpyi Viron majoituspaikoissa noin 2 miljoonaa vierasta. Vuotta aiemmin luku oli noin 3,8 miljoonaa.
Ulkomaalaisten majoittujien määrä putosi peräti 70 prosenttia. Vuonna 2019 majoittujista ulkomaalaisia matkailjoita oli 2,3 miljoonaa. Vuonna 2020 heidän määränsä väheni oleellisesti, ollen vain 680 000.
Myös virolaisten hotellivieraiden määrä laski vuonna 2020, ollen noin 1,3 miljoonaa. Vuonna 2019 luku oli 1,5 miljoonaa.
Suurin muutos majoittujien määrässä oli Harjumaan maakunnassa, jossa on myös Tallinna. Laskua oli 61 prosenttia. Vuonna 2019 maakunnassa majoittui 3,6 miljoonaa ihmistä, vuonna 2020 vain 1,4 miljoonaa. Pienin pudotus oli Saarenmaalla, jossa majoittujien määrä laski 27 prosenttia.
Yöpyminen maksoi vuonna 2019 yhdeltä henkilöltä keskimäärin 39 euroa. Vuonna 2020 oli keskimääräinen yhden yön hinta henkilöä kohden 32 euroa.
Asiasta kertoi Viron yleisradioyhtiö ERR.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestahotelli
hotellivieras
hotelliyö
koronarajoitukset
majoitus
majoituspaikka
Tallinna
yöpyminen
18.11.2025 | Viro
Kolmen kopla syksyisessä Narvassa
Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää
13.11.2025 | Viro
Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan
Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää
9.11.2025 | Viro
Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan
Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää
7.11.2025 | Viro
Näistä puhutaan
Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää
4.11.2025 | Viro
Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!
Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää
4.11.2025 | Mainos | Viro
Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa
Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulunajan rauha … Lue lisää
19.10.2025 | Viro
Maailman paras uusi hotelli löytyy Tallinnasta
Tallinnan vanhankaupungin sydämessä sijaitseva ja Bombay Clubin yhteydessä toimiva 17 huoneen luksushotelli The Burman Hotel on saanut The Michelin … Lue lisää
14.10.2025 | Viro
Suomalaisia viime kesää enemmän, mutta hotelliyöpymiset laskevat edelleen
Suomalaisten laivamatkustajien määrä kasvoi kesäkuukausina 5,4 prosenttia. Tallinnan sataman mukaan tämän vuoden kesä-heinäkuussa suomalaiset tekivät noin 700 000 edestakaista … Lue lisää