Tuoretta tietoa Virosta
17.4.2023 | Viro

Maaliskuussa airBaltic kuljetti 35 prosenttia enemmän virolaisia matkustajia kuin viime vuonna

Teksti Timo Huttunen
Kuva airBaltic

Maaliskuussa airBaltic kuljetti 35 prosenttia enemmän virolaisia matkustajia kuin viime vuonna

 

Tämän vuoden maaliskuussa airBaltic lennätti yhteensä 48 879 virolaista matkustajaa, mikä on 35 prosenttia enemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna.

Maaliskuussa lentoyhtiö teki Virossa 512 lentoa, mikä on prosentin enemmän kuin vuosi sitten. Vaikka lentojen määrä on kasvanut vain prosentin, matkustajamäärän kasvu oli huima. Vuonna 2022 maaliskuussa virolaisia matkustajia oli 36 269.

”Olemme iloisia nähdessämme matkustajamäärän huomattavan kasvun kevään ensimmäisen kuukauden aikana. Tämä tarkoittaa sitä, että airBaltic on yhä useamman suosima lentoyhtiö. Koska lisäksi olemme avanneet 20 uutta lentoreittiä, uskomme vieläkin suurempaan kasvuun tulevalla kesäkaudella”, sanoi airBalticin hallituksen puheenjohtaja Martin Gauss.

airBaltic tarjoaa matkoja yli 70 eri kohteeseen Riiasta, Tallinnasta, Vilnasta ja Tampereelta.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
airBaltic lento lentoasema lentokenttä lentokone matkailija matkakohde turisti

3.10.2023 | Viro

Virossa työttömien naisten määrä kasvussa

Virossa työttömien naisten määrä kasvussa

Viron tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan vuoden 2023 toisella neljänneksellä työttömiä oli 8500 enemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana. Työttömien … Lue lisää

2.10.2023 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

2.9.–25.11. Musica Sacra -konserttisarja, Pärnu 3.–6.10. Voca People a capella -konsertit, Viro 5.–6.10. Impact Day, Tallinna 6.–7.10. Saarenmaan ralli, … Lue lisää

1.10.2023 | Viro

camera icon12
Baltian suurin kestävän kehityksen tapahtuma järjestetään Tallinnassa

Baltian suurin kestävän kehityksen tapahtuma järjestetään Tallinnassa

Impact Day on Baltian suurin kestävän kehityksen festivaali, josta löydät uusia yhteistyökumppaneita, ideoita ja tietoa siitä, miten innovaatioilla ja … Lue lisää

28.9.2023 | Viro

Vetybusseja kokeillaan ensimmäistä kertaa Tartossa

Vetybusseja kokeillaan ensimmäistä kertaa Tartossa

Tarton kaupungin lehdistötiedotteessa kerrotaan, että Tartossa kaupunkilaisia palvelee ensimmäistä kertaa vetyllä käyvä bussi. Kokeilu kestää 29.–30.9. bussilinjalla 25. Kyseessä … Lue lisää

25.9.2023 | Viro

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

2.9.–25.11. Musica Sacra -konserttisarja, Pärnu19.9.–12.11. August Künnapun näyttely ”Aurinkoa odotellessa”, Viimsi 20.9.–1.10. Matsalun luontoelokuvafestivaali, Viro 27.–28.9. Tallinnan … Lue lisää

23.9.2023 | Viro

Palkat Virossa nousseet viime vuonna 12,4 prosenttia

Palkat Virossa nousseet viime vuonna 12,4 prosenttia

Vuoden 2023 toisella neljänneksellä (huhti-, touko-, kesäkuu) Viron keskipalkka ennen veroja oli 1873 euroa, mikä on 12,4 prosenttia korkeampi … Lue lisää

17.9.2023 | Viro

Inflaatio oli elokuussa 4,6 prosenttia  

Inflaatio oli elokuussa 4,6 prosenttia  

Viron tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan kuluttajahintaindeksi nousi elokuussa 4,6 prosenttia vuoden 2022 elokuuhun verrattuna. Luku on alhaisin yli kahteen … Lue lisää

12.9.2023 | Viro

Ulkomailla haettavan Suomen passin hinta nousi

Ulkomailla haettavan Suomen passin hinta nousi

Suomen Ulkoministeriö kertoo tiedotteessaan, että Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunnan käsittelyssä 31.8.2023 hyväksyttiin asetus ulkoministeriön suoritteiden maksuista vuonna 2023. Asetus astui voimaan … Lue lisää