Tuoretta tietoa Virosta
8.7.2024 | Kulttuuri

Maailmankuulu HAUSER hurmaa seuraavaksi Tarton

Teksti Susanna Poikela
Kuva Krisztian Bodis

Maailmankuulu HAUSER hurmaa seuraavaksi Tarton

 

Sellisti Stjepan Hauser esiintyy Euroopan kulttuuripääkaupungissa Tartossa tiistaina 9. heinäkuuta. Soolokiertueensa ”Rebel with a Cello” -konsertissa HAUSER esittää niin populaarimusiikin teoksia kuin rakastetuimpia klassisen musiikin helmiä. 

Tarton laululavalla esiintyvä HAUSER lupaa soittaa sellollaan itsensä tarttolaisten sydämiin. Esitystä täydentää HAUSERIN bändi ja suuri näyttö, jolta on helppo seurata karismaattista muusikkoa ja tunteen paloa. Ohjelmistossa on muun muassa suosittu  ”Beach Party” ja unenomainen ”Alone Together”. 

”Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi herättää Tarton laululavan jälleen henkiin isoilla konserteilla, mikä osoittaa, että alue houkuttelee paikalle myös maailmakuuluja artisteja. HAUSERin musiikillinen kirjo on laaja ja kutsuu kuuntelemaan niin klassisen musiikin harrastajia kuin popin ja rockin ystäviäkin”, Tartto 2024 johtaja Kuldar Leis sanoo. 

HAUSER on kiertänyt maailman suuria lavoja menestyksekkäästi. Hänen pop- ja rock-kappaleensa klassisella sellolla esitettyinä ovat tuoneet yhteen kuulijoita klassisen musiikin konserttisaleista ja pop-festivaalien areenoilta. Hän on konserttilavojen lisäksi erittäin seurattu sosiaalisessa mediassa. HAUSERilla on kertynyt viime vuosien aikana miljoonia seuraajia YouTubessa, Facebookissa ja Instagramissa.

HAUSER on tehnyt uransa aikana yhteistyötä suurten nimien, kuten Andrea Bocellin, Red Hot Chili Peppersin ja Aerosmithin Steven Tylerin kanssa. Pandemian aikana vuonna 2020 hän koki maailmanlaajuisen läpimurron YouTube sarjallaan ”Alone Together”. Hänen kansainvälinen fanikunta kasvaa jatkuvasti. Miljardien streamien ja katselukertojen ansiosta kroatialainen sellisti on todellinen ilmiö. 

 

Lue myös: 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
HAUSER konsertit kulttuuripääkaupunki Stjepan Hauser tapahtumat Tarton laululava tartto 2024

17.2.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.11.2024–31.12.2025 Näkymätön kaupunki -näyttely, Tartto Näyttely sukeltaa Tarton keskiaikaan, esittelee kaupungin syntyä sekä varhaisten asukkaiden elämää. Esillä on kaupunkimalleja, … Lue lisää

15.2.2025 | Kulttuuri

Norjalainen Tungevaag nousee festivaalilavalle Võsulla

Norjalainen Tungevaag nousee festivaalilavalle Võsulla

25.–26. heinäkuuta järjestettävä Viron suurin rantafestivaali Võsun Rantafestivaali (Võsu Rannafestival) kokoaa jälleen yhteen kesän kuumimmat artistit ja juhlakansan. Festivaalin … Lue lisää

14.2.2025 | Kulttuuri

Ystävänpäivän parhaat menovinkit Tallinnaan

Ystävänpäivän parhaat menovinkit Tallinnaan

Ystävänpäivänä juhlitaan ystävyyttä ja rakkautta. Mikä sen ihanampaa, kuin viettää tämä erityinen päivä yhdessä läheisten kanssa jossakin arjen ja … Lue lisää

13.2.2025 | Kulttuuri

Tanssimusiikin supertähti Cyril saapuu Viroon

Tanssimusiikin supertähti Cyril saapuu Viroon

Maailmankuulu australialainen tanssimusiikkitaiteilija Cyril esiintyy 25. huhtikuuta ensimmäistä kertaa Virossa. Esiintymispaikaksi on valikoitunut trendikäs yökerho D3, joka sijaitsee Depoon … Lue lisää

13.2.2025 | Kulttuuri

Tallinn Music Week tuo musiikkimaailman huiput kaupunkiin

Tallinn Music Week tuo musiikkimaailman huiput kaupunkiin

Tallinn Music Week (TMW) julkisti 4.–5. huhtikuuta Nordic Hotel Forumissa järjestettävän konferenssin ensimmäiset puhujat. Mukana ovat muun muassa Rammsteinin … Lue lisää

12.2.2025 | Kulttuuri

Arvo Pärt -keskuksen uusi näyttely juhlistaa säveltäjälegendaa

Arvo Pärt -keskuksen uusi näyttely juhlistaa säveltäjälegendaa

Helmikuun alussa Arvo Pärt -keskus avasi uuden näyttelyn Tintinnabuli – Maailma musiikkipaperilla, joka vie kävijän syvälle säveltäjän omaleimaisen tyylin … Lue lisää

10.2.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

23.1.–11.4. Kullervo –näytelmä, Tallinna Kenellepä suomalaiselle Kullervon tarina ei olisi tuttu. Elias Lönnrotin koostaman Kalevala-eepoksen yksi suurista kertomuksista on … Lue lisää

6.2.2025 | Kulttuuri

camera icon6
Uusi näyttely Kumussa

Uusi näyttely Kumussa

Ne alkoivat puhua on kansainvälinen ryhmänäyttely, joka käsittelee kehon ja ympäristön yhteyttä aikakaudella, jolloin ympäristön nopeista muutoksista ja niistä … Lue lisää