Tuoretta tietoa Virosta
30.6.2019 | Vapaa-aika

Löydä toisenlainen Pärnu

Löydä toisenlainen PärnuPärnulaisen Sibyl Vane -yhtyeen basisti Heiko Leesment laati kavereidensa kanssa kartan, johon merkittiin heidän lempipaikkojaan kaupungissa.

Pärnussa koko ikänsä asunut Heiko Leesment rohkaisee lähtemään uusiin paikkoihin.

 

Paljasjalkainen pärnulainen Heiko Leesment soittaa bassoa paikallisessa Sibyl Vane -yhtyeessä, joka on keikkaillut tiuhaan eri puolilla Eurooppaa ja usein Suomessakin.

Kotikaupunkiaan hän pitää monipuolisena paikkana, joka on paljon muutakin kuin kylpylä- ja merenrantakaupunki.

”Kukaan ei ole oikeastaan ajatellut, että Pärnu voisi olla myös muutakin kuin pelkkä kylpyläkaupunki. Se saattaa vaikuttaa moniin ihmisiin niin, etteivät he tule tänne, koska ajattelevat, ettei täällä ole mitään tekemistä.”

Niinpä puuhakas mies päätti luoda bändikavereidensa kanssa kartan, johon merkitty 22 lempipaikkaa Pärnussa.

”Ne ovat paikkoja, joista oikeasti tykkäämme ja joissa myös käymme. Kukaan ei ole maksanut meille senttiäkään mainostamisesta”, hän naurahtaa.

 

Kartalta Leesment nostaa esiin ensimmäiseksi Aara-baarin, jossa hän söi lapsena ensimmäisen hampurilaisensa ja legendaarisen Olaf Esnan antikvariaatin.

Hän kehuu myös Kultuuriklubi Tempeliä ja Alibi-baaria. ”Pubeista meidän kestosuosikki on kuitenkin Veerev Õlu.”

Miehen mukaan Pärnun elokuvafestivaali ja nykytaiteen museon Mies ja nainen -näyttely ovat olleet jokakesäisiä must-tapahtumia.

”Filmifestivaalilla olen saanut hulluimmat leffakokemukseni.”

 

Kalamehen kortteli on Heiko Leesmentin lapsuuden maisema, jossa hän myös nykyään asuu.

”Entisessä työläiskorttelissa on säilynyt hienoja, vanhoja puutaloja. Siellä on myös entinen vankila, sairaala ja oluttehdas.”

Kalamehen päivä  -kaupunkitapahtuma järjestetään 1. kesäkuuta, Leesment vinkkaa.

Toinen tärkeä paikka on Pärnujoen ranta. ”Joen seutu on paljon kiinnostavampi kuin hiekkaranta. Jokaisen pitäisi Pärnun-lomallaan ainakin kerran ajaa jokireitin ympäri pyörällä.”

”Ja sitä paitsi, joessa uiminen on paljon mukavampaa, koska pääsee heti syvään veteen”, hän lisää.  Jos merenrannalle mielii, niin Leesment suosittelee lähtemään Valgerandaan tai Reiun rantaan. Niissä on hänen mukaansa väljempää nauttia auringosta. 

 

Kuuntele Pärnun soittolista

The Belka – Ärge tapke mu ema

The Boondocks – Cigarettes R My Only Friend

Keeris – Öö ja päev

Kuldne Trio – Viru nurga taga

 

Listan koosti Heiko Leesment (Sibyl Vane)

 

 

Katso koko kartta osoitteesta www.sibylvane.ee.

 

Myös näistä PÄRNU tunnetaan:

Hiekkarannat

Meri ja hiekkaranta on monelle suomalaiselle yhtä kuin Pärnu. Hienoja rantoja on pääbiitsin lisäksi Audrussa ja Häädemeestessä.

 

Puistot

Tuhansien lehmusten (viroksi pärn) kaupunki lumoaa vehreydellään. Kesällä pärnulaiset lähtevät piknikille rantapuistoon ja Vallikääriin.

Pyöräily

Pärnun kokee parhaiten pyörän selässä. Lähde pyöräretkelle vaikka Pärnujoen rannoille tai Raekülaan.

 

Lue lisää: www.visitparnu.com/fi

 

Teksti ja kuvat Mikko Virta

Lue lisää samasta aiheesta

19.3.2024 | Vapaa-aika

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tästä päivästä aina huhtikuun loppuun saakka joka tiistai klo 18.00 kaikenikäisiä pyöräilijöitä kutsutaan ilmaisille pyöräretkille. Reitit kulkevat pitkin poikin … Lue lisää

7.3.2024 | Vapaa-aika

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Virossa naistenpäivää juhlitaan antamalla kukkia ja lahjoja naisille. Jos miehiä ei muulloin näe kukkakaupoissa, on heitä naistenpäivän aamuna kukkakauppojen … Lue lisää

5.3.2024 | Vapaa-aika

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Eilen alkoivat viikon kestävät talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut Tallinnassa. Tapahtuma on suurin maailmassa järjestettävä talviuintikilpailu, johon osallistujia saapuu ympäri maailmaa. Tämänpäiväisen … Lue lisää

4.3.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

21.2.–30.3. Fotofest, Pärnu 4.–10.3. Talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut, Tallinna 5.–9.3. TUJA 2024 -jazzfestivaali, Tallinna, Tartto, Viljandi, Pärnu 7.3.–23.4. Tribute to Queen … Lue lisää

2.3.2024 | Kulttuuri

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien Talvifestivaalilla(Kolkja Kelk ja Talveprääznik) saatetaan hyvinkin heittää hyvästit vuoden kylmimmälle vuodenajalle, jos säätiedotukset pitävät paikkansa. … Lue lisää

27.2.2024 | Vapaa-aika

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Tarton tähtitornissa järjestetään yleisölle 26.2.–3.3. välisenä aikana opastettuja iltoja, jolloin katsellaan ja opitaan lisää tähtitaivaasta. Iltoihin on vapaa pääsy … Lue lisää

26.2.2024 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–29.2. Maukas Tartto -ravintolakuukausi, Tartto 23.2.–2.3. Nuorten ampumahiihdon MM-kisat, Otepää 25.–27.2. Dokumenttielokuvien sarja Ukraina. Murrosvuodet., Tartto 26.2. Elokuvan 20 … Lue lisää

23.2.2024 | Vapaa-aika

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Viron talvipääkaupunki Otepää toivottaa tervetulleeksi 500 nuorta ampumahiihtäjää 38 maasta Kansainvälisen ampumahiihtoliiton (IBU) järjestämiin nuorten ja juniorien MM-kilpailuihin. Tehvandin … Lue lisää