Tuoretta tietoa Virosta
7.2.2017 | Henkilö

Lennä, Kelly, lennä!

Lennä, Kelly, lennä!

14-vuotias Kelly Sildaru on Viron talviurheilun tämän hetken suurin tähti.

 

Kun tammikuisena maanan­taiaamuna muut 14-vuotiaat virolaisteinit suuntaavat kohti koulua ja kevätlukukauden aloitusta, freestyle-hiihtäjä Kelly Sildaru lähtee isänsä Tõniksen ja pikkuveljensä Henryn kanssa lentokentälle ja kohti Yhdysvaltojen Coloradoa.

Matkaa edeltävänä sunnuntaina Sildaru on tehnyt Tallinnassa pitkän päivän lehtijuttujen ja sponsoreiden kuvauksissa. Treeneissäkin on pitänyt ehtiä käymään. Päivä on tammikuussa ainoa, jolloin Sildaru on Virossa.

 

Sildarun lajeja ovat slopestyle ja halfpipe eli lumikouru. Slopestylessa hiihtäjät tekevät rinnettä alas laskiessaan erilaisia temppuja muun muassa hyppyreissä, kaiteissa, putkissa ja laskuseinissä.

Laajemmin urheilusta kiinnostuneen yleisön tietoon Sildaru tuli viimeistään 2015, kun hän 13-vuotiaana voitti arvostetun Dew Tour -kiertueen slopestyle-kisan. Tammikuussa 2016 hän nappasi slopestyle-voiton X-Games-kilpailuissa Aspenissa. Sildarusta tuli siten nuorin urheilija, kuka koskaan on kisan voittanut. Sildarun X-Games-menestys jatkui tammikuun viimeisenä viikonloppuna 2017, kun hän uusi kisavoittonsa.

 

Sildaru vastaa puhelimeen Suomen Vuokatista. Suomessa Sildaru on treenannut aiemmin paljon, mutta nyt harjoitus- ja kilpailumatkat vievät häntä enemmän ympäri maailmaa.

”Olen ollut tänä vuonna ainakin Ranskassa, Sveitsissä ja USA:ssa. Vuodessa olen noin kuusi kuukautta Virossa ja loput ulkomailla”, Sildaru kertoo.

14-vuotiaan velvollisuus on myös käydä koulua. Sildarun opinahjo on tallinnalainen Saksa Gümnaasium, jonka pulpettien takana häntä ei kovin usein näe.

”Matkoilla tavallisesti opiskelen itse kirjoista. Jos en osaa jotakin, niin sitten kysyn isältä. Käyn koulussa vain tekemässä kokeet.”

 

Maailman huimimmissa hyppyreissä ja kouruissa kilpailevalle urheilijalle Viron mäet eivät tietenkään enää oikein riitä. Kotimaassa käydessään Sildaru harjoitteleekin enemmän sisällä.

”Harjoittelen Spot of Tallinn -urheilukeskuksessa, jossa voi luistimilla tehdä hyppyjä. Lisäksi teen pilatesta ja käyn uimassa.”

Freestyle-hiihto on Sildaruille koko perheen asia. Kellyä valmentaa ja hänen managerinaan toimii isä Tõnis, ja matkoilla on mukana myös neljä vuotta nuorempi pikkuveli Henry, josta lienee lupa odottaa perheen toista urheilutähteä. Pikkuveli on myös tärkeä harjoituskaveri.

”Veli opettaa minua ja minä opetan häntä. Se on hyödyllistä meille kummallekin.”

 

Vuosi 2017 on Sildarulle tärkeä etappi siinä mielessä, että hän voi lopultakin osallistua omassa lajissaan naisten maailmancupiin. Tähän asti hän on ollut siihen liian nuori. Maailmancup alkaa elokuussa Uudessa-Seelannissa. Sitä ennen luvassa on myös juniorien maailmanmestaruuskisat, joissa tavoitteena ei oikein voi olla muuta kuin voitto.

Entä tulevaisuus? Mitä tavoitteita nuorella huipulla on?

”Tietysti hiihtää.”

Screen Shot 2017-02-07 at 09.04.40

Screen Shot 2017-02-07 at 09.04.29

[fny id=”1″]

Lue lisää samasta aiheesta

1.2.2024 | Henkilö

Vuoden 2023 matkailuvaikuttaja tarjoaa elämyksiä lukijoilleen

Vuoden 2023 matkailuvaikuttaja tarjoaa elämyksiä lukijoilleen

Viime vuoden lopussa Suomen matkailuala kokoontui vuotuiseen Finnish Travel Galaan palkitsemaan matkailualan yrittäjiä, vaikuttajia ja matkakohteita. Äänestyksiin kesä-heinäkuussa osallistui … Lue lisää

28.1.2024 | Henkilö

Heidi Iivari: ”Tartossa kulttuuri on käsitetty laajasti”

Heidi Iivari: ”Tartossa kulttuuri on käsitetty laajasti”

Heidi Iivari on asunut Tartossa lähes 18 vuotta. Nyt hänen kotikaupunkinsa paistattelee Euroopan kulttuuripääkaupunkina ja kuulimme parhaat kulttuuritärpit kaupunkiin. … Lue lisää

14.1.2024 | Henkilö

Nuoren Viron innostus siivitti Ella Kannisen opintoja Tartossa

Nuoren Viron innostus siivitti Ella Kannisen opintoja Tartossa

Marraskuun lumisateisena sunnuntaina Helsingin Kaapelitehdas on täynnä ihmisiä. Käytävillä myydään virolaisia tuotteita ja maakunnat sekä kaupungit esittelevät omia kohteitaan … Lue lisää

17.11.2023 | Henkilö

Kirjailija inspiroituu Virosta

Kirjailija inspiroituu Virosta

Kirjailija ja toimittaja Eveliina Talvitie ei ollut ennen Viroon muuttoaan mikään tyypillinen Tallinnan kävijä, mutta niinä kertoina kun kirjailija … Lue lisää

14.11.2023 | Henkilö

”Tanssi auttoi Suomeen sopeutumisessa” 

”Tanssi auttoi Suomeen sopeutumisessa” 

KatriRiihilahti on uransa huipulla oleva tanssija ja koreografi, jonka lähes kaikki suomalaiset tuntevat supersuositusta ”Tanssii tähtien kanssa” -ohjelmasta sekä … Lue lisää

1.9.2023 | Henkilö

J. Karjalainen: ”On hienoa nähdäeturivissä isä ja tytär tai äiti ja poika”

J. Karjalainen: ”On hienoa nähdäeturivissä isä ja tytär tai äiti ja poika”

Kuulun siihen ikäpolveen, joka muistaa vielä Jukka Tapio Karjalaisen työskennelleennuorena miehenä SEK-mainostoimistossa. Harva nykyinen faniehkä tietää, ettäennen mahtavaa musiikkiuraansa … Lue lisää

27.8.2023 | Henkilö

Hulvaton humoristi

Hulvaton humoristi

Kirjailija, käsikirjoittaja ja koomikko Antto Terras on ihastuttanut, ärsyttänyt ja naurattanut huumorillaan molemmin puolin Suomenlahtea jo pari vuosikymmentä. Hän … Lue lisää

24.8.2023 | Henkilö

Minnan kyydissä Tallinnassa

Minnan kyydissä Tallinnassa

Kaksi vuotta sitten Minna Rytylä teki rohkean päätöksen ja otti vastaan alkuopetuksen opettajan sijaisuuden Tallinnan suomalaisesta koulusta. Edessä oli … Lue lisää