Tuoretta tietoa Virosta
8.3.2012 | Kulttuuri

LAULUJA METSISTÄ JA MERILTÄ

LAULUJA METSISTÄ JA MERILTÄ

LAULUJA METSISTÄ JA MERILTÄ

Laulaja-lauluntekijä Kalkunin tuorein Vihmakõnõ-levy on saavuttanut Virossa suosiota. Taitava muusikko soittaa itse suurimman osan levyn instrumenteista, joihin lukeutuvat muun muassa kanteleet, kitara, piano ja hanuri. Levyllä soittaa lisäksi Triin Norman pianoa, Tanel Kadalipp kontrabassoa ja Karoliina Kreintaal viulua.

Mari Kalkunin levollinen musiikki soljuu joka soluun ja hurmaa riisutulla kauneudellaan. Suurin osa levyn kappaleista on hidasta tunnelmointia, joka vaikuttaa jopa meditatiivisesti. Kalkunin musiikin taika piilee siinä, että se rikkoo rajoja perinteisen ja uuden välillä.

Mari Kalkun laulaa levyllä viroksi ja Võrun murteella. Laulujen tekstit ovat tunnettujen virolaisrunoilijoiden tuotantoa. Mukana on muun muassa Riina Trumm, Andreas Kalkun, Enn Tuuling ja Paul Haavaoks. Myös yksi Tove Janssonin teksti on kääntynyt viroksi.

Hommikuvalge-laulu on omistettu Mari Kalkunin nyt jo edesmenneelle isoisälle, joka kappaleen lopussa tarinoi Kihnun elämänmenosta. Laulun Kalkun on sanoittanut itse.

Kuka?

 

MARI KALKUN

Mari Kalkun on Viljandin kulttuuriakatemian kasvatti ja virolaisen etnomusiikin tämän hetken kuumimpia nimiä.

Musiikkiinsa Kalkun ammentaa inspiraatiota juuristaan ja virolaisesta kansanperinteestä. Tekstit ovat tunnettujen virolaisrunoilijoiden tekemiä.

Esikoisalbumi Üü tulõk ilmestyi 2007, Vihmakõnõ-levy vuonna 2010. Molemmat ovat myyneet ja saaneet huomiota hyvin Virossa.

Konsertit:

8.3. Helsinki Eesti Maja, 31.3. Tallinna, 25.5. Luopioinen, 22.6. Juankoski.

Vihmakõnõ on akustinen ja herkkä levy, jossa Mari Kalkunin voimakas ääni kannattelee pelkistettyä äänimaailmaa.

Levyltä voisi nostaa esiin muun muassa sykähdyttävän Riinukese valss -kappaleen, mutta myös avausraidan Loomine (Luominen). Parhaimmillaan Kalkunin musiikilla on jopa puhdistava vaikutus.

Tänä keväänä Helsingin Sibelius-Akatemiassa opiskeleva Kalkun konsertoi lahden molemmin puolin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVAT ANDREI CHERTKOV, TAAVI TATSI

Lue koko juttu näköislehdestä

Lue lisää samasta aiheesta

20.4.2024 | Kulttuuri

Tänään Tallinnassa – lauantain menovinkit

Tänään Tallinnassa – lauantain menovinkit

Sisustus- ja designmessut jatkuvat Viron messukeskuksessa kello 10.00 J-TSOON5 Nuorten ja Aasian alakulttuurien festivaali jatkuu kello 10.00 Kulttuurikattilassa Tallinnan … Lue lisää

19.4.2024 | Kulttuuri

Modernin jazzin suurmiehen sävellykset soivat kahdessa konsertissa

Modernin jazzin suurmiehen sävellykset soivat kahdessa konsertissa

Viikon päätteeksi voi nauttia amerikkalaisen jazzpianistin ja -säveltäjän Thelonious Monkin ajattomista sävellyksistä kahden illan ajan Tallinnassa ja Pärnussa. Thelonious … Lue lisää

18.4.2024 | Kulttuuri

Jazzia ja Mozartia Mustapäiden talossa

Jazzia ja Mozartia Mustapäiden talossa

18. huhtikuuta konserttisarja ”Aavik Salzburgissa” jatkuu Mustapäiden talossa Tallinnan vanhassakaupungissa. Konsertissa kantaesitetään Kristjan Randalun uusi sävellys, jossa vaikutteita jazzista … Lue lisää

18.4.2024 | Kulttuuri

The Prodigy palaa Tallinnaan elokuussa

The Prodigy palaa Tallinnaan elokuussa

Legendaarinen brittiläinen elektropunk-yhtye The Prodigy esiintyy Tallinnan laululavalla 17. elokuuta. Konsertin liput ovat nyt myynnissä. The Prodigy on ollut … Lue lisää

17.4.2024 | Kulttuuri

camera icon10
Open House -tapahtuma ensimmäistä kertaa Tartossa

Open House -tapahtuma ensimmäistä kertaa Tartossa

Tulevana viikonloppuna (20.–21.4.) kulttuuripääkaupunki Tartossa järjestetään ensimmäistä kertaa Open House Tartto -tapahtuma. Tapahtumaviikonlopun aikana yleisöllä on mahdollisuus tutustua 30 … Lue lisää

16.4.2024 | Kulttuuri

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tallinnan Vapaudenaukiolla järjestetään 9. toukokuuta ilmainen konsertti Eurooppa-päivän kunniaksi. Konsertissa esiintyvät Viron huippuartistit Tommy Cash, nublu, Gameboy Tetris ja … Lue lisää

16.4.2024 | Kulttuuri

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Tänä keväänä Circum Absurdum jatkaa surrealistisen kabareesirkuksenparissa. Esityksistä voi nauttia Noblessnerinvalimon Nobel-salissa 18.4., 19.4., 20.4. ja 26.4. Circum Absurdumin … Lue lisää

15.4.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

5.4.–9.6.Giselle -baletti, Tallinna 11.–21.4.Otepään maut -ruokafestivaali, Otepää 16.4. ”Sakraaliminimalismi” -konsertti, Tartto 16.4. Steinway Gaala, Pärnu 16.4.–3.5. Kabaree Circum Absurdum, … Lue lisää