Tuoretta tietoa Virosta
30.1.2015 | Vapaa-aika

Lapsen(mielisen) Tallinna

Lapsen(mielisen) Tallinna

Suomalaisten Etelän helmenäkin tuntema Tallinna on lapsiperheiden unelmakohde.

 

Tallinna on lähellä, edullinen ja siellä riittää tekemistä pidemmänkin loman ajaksi. Toisin kuin kilkattavat huvipuistot, on Tallinnan huvitarjonta kaikkea muuta kuin vanhempien painajainen. Pelkästään Vanhassakaupungissa saa kulutettua useamman tunnin kapeilla kujilla kierrellessä, ja sen muurien sisälle kätkeytyy vaikka mitä jännittävää.

Pienempikin matkailija jaksaa hyvin koko päivän, kun etäisyydet kohteiden välillä ovat nopeasti taitettavissa. Pidemmän matkan voi matkustaa helposti ja edullisesti raitiovaunulla tai bussilla.

Bongaa jääkarhu!

Yksi kaupungin suosikkinähtävyyksistä on keskustan ulkopuolella sijaitseva eläintarha (loomaaed). Sen lajikirjoon kuuluu paljon eläimiä, joihin ei suomalaisissa eläintarhoissa törmää. Sieltä löytyy myös lasteneläintarha, jossa pääsee ihan kosketusetäisyydelle esimerkiksi jänöjussien kanssa. Ja saattaapa jossain vilahtaa ihan oikea norsukin.

Olitpa sitten savannien tai viidakoiden ystävä, eläintarhasta löytyy varmasti jännittävää katseltavaa. Tarhassa käynti on myös opettavainen, koska jokaisen häkin vierestä on kattava infotaulu eläimen elinympäristöstä ja esiintyvyydestä. Tallinnan eläintarha, Ehitajate tee 150/Paldiski mnt 145.

Katso kartalta

www.tallinnzoo.ee

Ostoskeskuksen nurkalla pala Viron historiaa

Jos energiaa vielä eläinten katselun jälkeen riittää, on Rocca al Maressa sijaitseva Viron ulkomuseo (Eesti Vabaõhumuuseum) varteenotettava vaihtoehto. Museossa eletään virolaista elämää 1700–1900-luvuilla. Tarkkaan rakennettu museo on työntekijöiden asuja myöten täydellinen kopio etelänaapurimme talonpoikien elämästä.

Kesäisin paikalla järjestetään myös erilaisia tapahtumia, joiden kaltaisia ei muu-alla pääse kokemaan. Muistathan kuitenkin varmistaa säätiedot, ettei vääränlainen vaatetus pääse pilaamaan päivää.Viron ulkomuseo, Vabaõhumuuseumi tee 12, Tallinna.

Katso kartalta

www.evm.ee

Upea merimuseo

Lentosatama (Lennusadam) ei turhaan kanna Viron suosituimman museon titteliä. Siellä pääsee tutustumaan merenkäyntiin pinnan päällä, alla ja yllä. Katosta riippuu kaikkea veneistä pienkoneisiin ja lisätunnelmaa luo museon upea valaistus ja äänitehosteet.

Pienemmät on otettu huomioon täälläkin, sillä paikan päällä pääsee esimerkiksi kokeilemaan merimiesten ja kapteenin asuja sekä ampumaan ilmatorjuntasimulaattorilla. Museossa on myös pieni, mutta mielenkiintoinen akvaario.

Lennusadam on suosittu matkailukohde, joten jonotukseen kannattaa varautua. Ennakkolipun ostaminen on siis suositeltavaa. Museo järjestää myös erilaisia näyttelyitä, joihin pääsee kätevästi tutustumaan sen nettisivuilla. Lentosatama, Lennusadam / Vesilennuki 6, Tallinna.

Katso kartalta

www.lennusadam.eu

Kärpäsenä Tallinnan katossa

Tallinnan taivaalla killuva pallo ei olekaan pelkkä koriste. Sen kyydissä pääsee kokemaan kaupungin lintuperspektiivistä. Pallon kyytiin uskaltaa lähteä isommallakin porukalla, sillä mukaan mahtuu jopa 30 ihmistä. Jopa 120 metrin korkeuteen nouseva pallolento on uskomaton kokemus, josta innostuvat varmasti kaikki vauvasta vaariin. Muista tarkistaa paikkatilanne reilusti etukäteen, sillä yli sadan metrin päässä maanpinnasta olevalle kyydille on lähes aina tunkua. Kovalla tuulella pallo ei ole käytössä. Balloon Tallinn, Sadama 25A, Tallinna.

Katso kartalta

 

www.balloontallinn.ee

Energinen perhekohde

Koko perheen tiedekeskus avattiin remontin jälkeen viime kesänä, mutta se on jo saavuttanut huiman suosion varsinkin lapsiperheiden keskuudessa. Yli satavuotiaan sähkölaitoksen uumenissa matkustetaan kaukaisille planeetoille ja mietitään, että mitä se energia oikeastaan on. Vaihtuvat näyttelyt tuovat lisää jännitystä. Energian Oivalluskeskus sijaitsee vain kivenheiton päässä satamasta. Energian Oivalluskeskus, Põhja pst 29, Tallinna.

Katso kartalta

www.energiakeskus.ee

 

TEKSTI LAURA KOIVISTO, KUVAT ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

19.3.2024 | Vapaa-aika

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tästä päivästä aina huhtikuun loppuun saakka joka tiistai klo 18.00 kaikenikäisiä pyöräilijöitä kutsutaan ilmaisille pyöräretkille. Reitit kulkevat pitkin poikin … Lue lisää

7.3.2024 | Vapaa-aika

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Virossa naistenpäivää juhlitaan antamalla kukkia ja lahjoja naisille. Jos miehiä ei muulloin näe kukkakaupoissa, on heitä naistenpäivän aamuna kukkakauppojen … Lue lisää

5.3.2024 | Vapaa-aika

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Eilen alkoivat viikon kestävät talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut Tallinnassa. Tapahtuma on suurin maailmassa järjestettävä talviuintikilpailu, johon osallistujia saapuu ympäri maailmaa. Tämänpäiväisen … Lue lisää

4.3.2024 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

21.2.–30.3. Fotofest, Pärnu 4.–10.3. Talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut, Tallinna 5.–9.3. TUJA 2024 -jazzfestivaali, Tallinna, Tartto, Viljandi, Pärnu 7.3.–23.4. Tribute to Queen … Lue lisää

2.3.2024 | Vapaa-aika

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien Talvifestivaalilla(Kolkja Kelk ja Talveprääznik) saatetaan hyvinkin heittää hyvästit vuoden kylmimmälle vuodenajalle, jos säätiedotukset pitävät paikkansa. … Lue lisää

27.2.2024 | Vapaa-aika

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Tarton tähtitornissa järjestetään yleisölle 26.2.–3.3. välisenä aikana opastettuja iltoja, jolloin katsellaan ja opitaan lisää tähtitaivaasta. Iltoihin on vapaa pääsy … Lue lisää

26.2.2024 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–29.2. Maukas Tartto -ravintolakuukausi, Tartto 23.2.–2.3. Nuorten ampumahiihdon MM-kisat, Otepää 25.–27.2. Dokumenttielokuvien sarja Ukraina. Murrosvuodet., Tartto 26.2. Elokuvan 20 … Lue lisää

23.2.2024 | Vapaa-aika

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Viron talvipääkaupunki Otepää toivottaa tervetulleeksi 500 nuorta ampumahiihtäjää 38 maasta Kansainvälisen ampumahiihtoliiton (IBU) järjestämiin nuorten ja juniorien MM-kilpailuihin. Tehvandin … Lue lisää