4.11.2011 | Ravintolat
Lämpöä syksyyn

Lämpöä syksyyn
Sinne löytää kapuamalla Vapaudenaukion reunalta niin sanottuja Mayerin portaita ylös.
Hõõgvein poikkeaa hieman suomalaisten glögistä. Molempien juuret ovat keskieurooppalaiset, mutta Suomeen juoma tuli ruotsalaisten makeuttamana. Virolaiset lisäävät juomaan mielellään sitruunaviipaleenkin. Perinteinen tumma hõõgvein on saanut rinnalleen myös valkeita.
Kylmästä viimasta kapakkaan poiketessaan on hyvä aloittaa kuumalla juomalla, ennen kuin siirtyy muihin lempijuomiin. Tietyissä piireissä on hyvin suosittua tee brändin kera. Tavallisen teen oheen otetaan kahdeksan senttiä eli tuplapaukku aitoa moldovalaista Belõi Aist (valkea kurki) -brändiä. Ja lämmin tulee!
Lämmintä juomaa voi tehdä myös oluesta. Maun mukaan mausteeksi voi käyttää neilikkaa, kanelia, inkivääriä ja/tai sitruunankuorta, joista keitetään mausteliemi, joka siivilöidään. Kuumennettu, mutta ei kiehuva olut kaadetaan munankeltuais-sokerivaahdon päälle (1 keltuainen/0,5 litraa olutta) ja maustetaan liemellä.
TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVA TBG/JAAK KADARIK
Lue koko juttu näkõislehdestä
Lue lisää samasta aiheesta
26.5.2023 | Ravintolat
Michelin Guide Estonian toinen painos julkaistiin – Viroon ensimmäinen kahden tähden ravintola
Michelin Guide Estonia 2023 suosittelee yhteensä 34 virolaista ravintolaa, joiden joukossa on yksi kahdella Michelin-tähdellä palkittu ravintola ja yksi … Lue lisää
22.5.2023 | Mainos | Ravintolat
Mainos Kansainvälistä tunnelmaa keskellä Tallinnaa
Rotermann on Tallinnan muodin, taiteen ja viihteen keskus. Lisäksi kaupunginosan ravintolat ovat toinen toistaan houkuttelevampia. Rotermannin kortteli on oikeastaan … Lue lisää
22.5.2023 | Mainos | Ravintolat
5
Mainos Perheravintola Tallinnan katolla
Muutama vuosi sitten sisarukset Küllike Tammelaan ja Riina Aasma päättivät perustaa yhdessä ravintolan. Pian sisarukset huomasivat pyörittävänsä legendaarista Teletorni … Lue lisää
22.5.2023 | Mainos | Ravintolat
Mainos Pelmenejä ja neljän keittiön makuja
T1 Mall -kauppakeskuksen neljännessä kerroksessa sijaitsevasta Pelm-ravintolasta avautuu hulppea näköala yli Tallinnan aina merelle saakka. Ravintolaan pääsee näppärästi hissillä … Lue lisää
18.5.2023 | Mainos | Ravintolat
Mainos OlyBet Bar & Grill tarjoilee jännittäviä peli-iltoja ja hyvää ruokaa
OlyBet Bar & Grill sijaitsee Tallinnan Vapaudenaukion kulmassa Harju-kadulla. Sporttibaari on viihtyisä ja rento paikka nauttia lounas, käydä drinkillä … Lue lisää
7.5.2023 | Ravintolat
Italialaiset valitsivat virolaispitserian 50 parhaan joukkoon Euroopassa
Tallinnassa sijaitseva Kaja Pizza Köök pääsi italialaisen Top 50 Pizza -guiden rankkauksessa sijalla 50 eurooppalaisten pitserioiden paremmuuslistauksessa. Tallinnan Pelgulinnan … Lue lisää
26.4.2023 | Ravintolat
Vielä ehtii Hiidenmaan ravintolaviikolle
Tämä viikko on Hiidenmaalla ravintolaviikko, joka on tarkoitettu kaikille hyvän ruoan ystäville. Suositun festivaalin aikana useat saaren ravintolat tarjoavat … Lue lisää
30.3.2023 | Ravintolat
Tänä kesänä on ainakin neljässä virolaiskaupungissa suuri ruokakatufestivaali
Tallinnan lauluaukiolta alkanut ruokakatutapahtuma järjestetään tänä kesänä Virossa ainakin neljässä kaupungissa. Tallinnan lauluaukiolta vuonna 2020 alkanut ruokakatutapahtuma laajenee tänä … Lue lisää