Tuoretta tietoa Virosta
1.5.2020 | Viro

Laivojen sumutorvet soivat vapunpäivänä merenkulkijoiden työn arvostukseksi

Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov

Laivojen sumutorvet soivat vapunpäivänä merenkulkijoiden työn arvostukseksiSilja Europan sumutorvi soi Tallinnan satamassa vapupäivänä kello 12.

Vapunpäivänä 1. toukokuuta kello 12 voi sekä Tallinnan satamassa että Helsingin Länsi- ja Olympiaterminaaleissa kuulla laivojen sumutorvien soittoa. 

Varustamoiden kansainvälinen kattojärjestö ICS (International Chamber of Shipping) järjestää kampanjan #HeroesAtSeaShoutout, jolla osoitetaan arvostusta merenkulkijoiden työtä kohtaan koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan aikana. 

Vaikka matkustajaliikenne esimerkiksi Suomen ja Viron välillä on käytännössä pysähtynyt, laivaliikenne takaa elintärkeän rahtiliikenteen ja muun muassa koronavirustestien kuljettamisen maasta toiseen. 

Suomen ja Viron välillä liikennöivistä laivoista sumutorvitempaukseen osallistuvat Tallinkin ja Tallink Siljan alukset.

Tallink Star soittaa torviaan Helsingin Länsiterminaalissa. Tallinnan satamassa kaikuvat puolestaan Silja Europan, Victorian ja Baltic Queenin torvet. 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia: 

 

 

Lue lisää samasta aiheesta

27.4.2025 | Viro

Sukupuolten palkkaero on suurin rahoitus- ja vakuutusalalla

Sukupuolten palkkaero on suurin rahoitus- ja vakuutusalalla

Sukupuolten palkkaero pysyi lähes ennallaan viime vuoteen verrattuna. Vuonna 2024 naisten keskimääräinen bruttoansio oli 10,67 euroa tunnilta ja miesten … Lue lisää

18.4.2025 | Viro

camera icon6
Viron sotamuseossa näyttely ukrainalaisten taistelijoiden sotasaaliista – tarjolla myös leivonnaisia veteraanien tukemiseksi

Viron sotamuseossa näyttely ukrainalaisten taistelijoiden sotasaaliista – tarjolla myös leivonnaisia veteraanien tukemiseksi

Viron sotamuseo Viimsissä järjestää lauantaina 19. huhtikuuta hyväntekeväisyystapahtuman, jonka tuotto ohjataan Viron puolustusvoimien ja Viron maanpuolustusliiton (Kaitseliit) veteraanien tukemiseen. … Lue lisää

16.4.2025 | Viro

Tankki täyteen ja Tallinnaan

Tankki täyteen ja Tallinnaan

DiscoverCars.com listasi Euroopan parhaimmat automatkailijoiden kohteet keväällä. Arviointi perustui useisiin tekijöihin, kuten autonvuokrauksen ja hotellimajoituksen hintaan sekä nähtävyyksiin. Vaikka … Lue lisää

8.4.2025 | Viro

Tartto lentää maailmalle 

Tartto lentää maailmalle 

Tarton ja Helsingin välinen lentoliikenne avattiin uudelleen viime vuoden maaliskuussa. Vuoden aikana Tarton lentokentän kautta on lentänyt 37 369 … Lue lisää

28.3.2025 | Viro

Asuntohintojen nousu Virossa jatkui vuonna 2024 

Asuntohintojen nousu Virossa jatkui vuonna 2024 

Viron tilastokeskuksen mukaan asuntojen hintaindeksi nousi vuonna 2024 keskimäärin 6,1 prosenttia verrattuna vuoden 2023 keskiarvoon. Vuoden viimeisellä neljänneksellä indeksi … Lue lisää

25.3.2025 | Kulttuuri

Ymmärrä mitä virolainen haluaa sinulle kertoa

Ymmärrä mitä virolainen haluaa sinulle kertoa

Kuten artikkelin otsikossakin todetaan, virolaisten englantia voi olla ulkomaalaisena vaikea ymmärtää. Onko se sitten samanlaista kuin suomalaisten englanti? Ainakaan … Lue lisää

21.3.2025 | Viro

Tekoälyvalvonta parantaa Viron turvallisuutta

Tekoälyvalvonta parantaa Viron turvallisuutta

Viro suunnittelee tekoälyllä toimivien turvakameroiden käyttöönottoa rikollisuuden ja liikennerikkomusten torjumiseksi. Valtakunnallinen valvontaverkosto on työn alla, ja aiheeseen liittyvien tutkimusten … Lue lisää

15.3.2025 | Viro

Viro matkailijoiden suosiossa

Viro matkailijoiden suosiossa

Viron tilastokeskuksen mukaan majoitusliikkeissä yöpyi tammikuussa 2025 yhteensä 205 000 turistia, mikä on 6 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. … Lue lisää