Tuoretta tietoa Virosta
11.12.2022 | Ravintolat

Laivayhtiöt panostavat palveluun koronarajoitusten jälkeen

Laivayhtiöille joulun aika on parasta sesonkia pikkujoulu- ja uudenvuodenristeilyineen, joulupöytineen ja pakettitarjouksineen. Koronarajoitusten jälkeen panostetaan palveluun. Helsinki–Tallinna-reitillä kilpaillaan myös viihdetarjonnalla, lasten ja nuorten palveluilla sekä tietysti hinnoilla.
Teksti The Baltic Guide -työryhmä 
Kuvat Jenni Virta, Emmi Virtanen, Lauri Laan, 
Petri Saraste, Tuukka Ervasti 

Laivayhtiöt panostavat palveluun koronarajoitusten jälkeenEckerö Line tarjoaa jouluaikaan niin perinteisiä herkkuja kuin erikoisruokiakin.

 

M/S Finlandia luottaa vahvoihin perinteisiin

Tarjolla suomalaista kinkkua ja joululauluja

Eckerö Linen M/S Finlandialla on kaksi tonnia joulukinkkua jo varattu Helsingin ja Tallinnan välisen reitin joulupöytään marraskuun 17. päivästä alkaen aina 3. tammikuuta saakka. Joulupöydän perinteet tulevat lähes kolmen vuosikymmenen takaa.

Joulukinkut ovat taatusti suomalaisia ja ne paistetaan perinteisellä tavalla laivan yhdistelmäuunissa. Normaalisti yhden vuorokauden aikana 400-paikkaisessa buffetravintolassa menee 6–8 suurta kinkkua.

Juhlapöytä notkuu muitakin herkkuja, kuten savustettua kalkkunaa, portviini- ja lasimestarin silliä, rosollia, lanttu-, peruna-, ja porkkanalaatikkoa. ”Juhlapöydästä löytyy myös herkkuja niille, jotka haluavat kokeilla erilaisia jouluruokia, kuten sinappimarinoitua leipäjuustosalaattia, paneroitua kukkakaalia, hunajapaahdettuja hasselpähkinöitä tai muhennettua lehtikaalia.”

”Pyrimme huomioimaan erikoisruokavaliot jo menun suunnittelussa mahdollisimman kattavasti ja buffetin henkilökunta opastaa asiakkaat löytämään juuri heidän ruokavalioonsa sopivat herkut”, Eckerö Linen asiakaspalvelusta vastaava johtaja Kaisa Kartano kertoo.

 

Ruoka on keittiömestari Tuomas Sillanpään intohimo. Vapaa-aikanaan hän sienestää ja marjastaa.

 

Erikoisuutena hän mainitsee vegaanisen ”lasimestarin sillin”, joka ei olekaan kalaa, vaan munakoisoa. Keittiömestari Tuomas Sillanpään mukaan se maistuu varsin kalaisalta.

Buffet huipentuu jälkiruokapöytään, jossa on tarjolla esimerkiksi sitruunajuustokakkua, karpalosiirappia, tyrnipannacottaa ja glögipäärynöitä saksanpähkinöillä.

Ruokajuomat, kuten olut ja viini sekä muut virvoitusjuomat, kahvi ja tee sisältyvät buffetpöydän hintaan, joka on ennakkoon ostettuna 35 euroa ja laivalta ostettuna 37 euroa. 6–17-vuotiailta hinnat ovat 18 ja 19 euroa. Perheen pienimmät nauttivat antimista veloituksetta.

Osto- ja logistiikkapäällikkö Antti Kuittinen kertoo, että säpinää jouluaikana riittää. ”Varastoja täydennetään joka reissulla. Satamissa on aikaa vain noin 45 minuuttia”, hän kuvailee. Vuorokauden aikana lämpimiä annoksia voidaan tarjoilla jopa 20 000. Määrä vastaa suuren kongressihotellin menekkiä.

 

Saija Tuupanen esiintyy M/S Finlandialla.

 

Joululauluja ja tähtiartisteja

Joulun alla laivalla esiintyy lukuisia esiintyjiä ja artisteja. Viikonloppuisin Bar Nosturissa on jazz-, ja swingbändejä sekä cover-bändejä. Joulukonserteissa esiintyvät Anne Mattila ja Saija Tuupanen. Muita esiintyjiä ovat muun muassa 11. marraskuuta Jiri Nikkinen ja The Beatles Tribute Band, 30. marraskuuta Sami Saari, 6. joulukuuta Netta Skog ja 7. joulukuuta Sonja Lumme. Pub Helakassa viihdyttää trubaduuri joka päivä. Maanantaitanssit järjestetään kerran kuussa.

Baarimestareina ahertavat Katja ja Erko kertovat, että varsinkin viikonloppuisin ja pikkujouluaikaan baareissa riittää säpinää. Jouludrinkkejä on jo listalla ja lisää suunnitellaan.

Nürnbergistä kotoisin oleva 70-vuotias Wolfgang Kube matkustaa ensi kertaa laivalla Suomeen. ”Tulen ehdottomasti ensi vuonna tänne uudestaan. Olen niin ihastunut ihmisten ystävällisyyteen ja palveluun”, hän kehuu.

 

Mitä matka maksaa?

Edullisimmin henkilölippu maksaa 20 euroa ja vilkkaimpana aikana noin 25 euroa. Paikka loungessa maksaa ma–to 25 euroa ja pe–su 30 euroa. Autopaikat ovat koosta ja kapasiteetista riippuen alkaen 19 euroa. M/S Finlandialla on kolme päivittäistä lähtöä Helsingin ja Tallinnan välillä.

 

Tallinkin laivoilta löytyy herkkuja ja elämyksiä.

 

Tallink tekee jälleen erikoisristeilynsä Turusta Tallinnaan

Tallinkin Baltic Princess tekee jouluna erikoisristeilyn Turusta Tallinnaan 23.–25. joulukuuta. Risteily kestää kaksi yötä. Jouluaattona on runsaasti aikaa nauttia jouluisesta Tallinnasta.

Jouluristeilyllä on tarjolla kattavasti ohjelmaa, joulubuffet ja jouluista tunnelmaa. Myös joulupukki odottaa lapsia tällä risteilyllä.

”Risteilyä Turusta Tallinnaan on toivottu paljon. Haluammekin Baltic Princessin jouluristeilyllä vastata nimenomaan asiakkaidemme toiveisiin. Joulu laivalla on ihana ja stressitön tapa viettää joulua. Laivalla voi nauttia valmiista joulupöydistä sekä monipuolisesta ohjelmasta, kuten jouluaaton meritansseista Kyösti Mäkimattilan tahdittamana”, kertoo Tallink Siljan Turun aluejohtaja Nina Honkaranta.

Turusta Tallinnaan -risteilyllä on tarjolla erityinen joulubuffet. Erilaisia ruokalajeja on yli 50, joista mainittakoon virolaiset verimakkarat ja hapankaali, suomalainen joulukinkku sekä ruotsalainen kalapöytä sekä maistuva koko perheen Julmust-juoma. Tänä vuonna 40 prosenttia joulubuffetin ruuista on vegaaniruokia.

”Haluamme aina tarjota matkustajillemme irtiottoja arjesta ja erityisesti jouluna haluamme tarjota heille mahdollisuuden siirtyä ilman jouluvalmisteluita suoraan herkkujen sekä elämysten pariin”, kommentoi Tallink Siljan kaupallinen johtaja Kalle Katajainen.

Megastar, Star ja marraskuun lopusta alkaen myös MyStar laivoilla buffetateria maksaa aikuisilta laivalta ostettuna 32 euroa ja ennakkoon ostettuna 29 euroa henkilöä kohden. Alle 5-vuotiaille ruokailu on täysin ilmainen. Seisovan pöydän ateriaan sisältyy myös kaikki juomat. Viinejä ja oluita tarjoillaan päivä- ja iltareiteillä. Joulunaikaan myös glögiä on tarjolla.

 

Valmiit pikkujoulupaketit merellä ja maissa

Tallink tarjoaa matkailijoille myös pakettimatkoja. Pikkujouluporukka voi nauttia pidemmästä reissusta ensin Tallinkin laivalla ja sitten Tallink Spa & Conference -kylpylähotellissa. Matkapakettiin sisältyy yöpymisen lisäksi hotellin herkullinen ja juhlava viiden ruokalajin illallinen. Aamulla ehtii vielä käväistä saunomassa ja kylpemässä hotellin kylpylässä. Pikkujoulupaketti on saatavilla marras ja joulukuun ajan. 

 

Viking Linen joulumenun suunnitteluun on osallistunut Ruotsin kokkimaajoukkue.

 

Viking Line huomioi lapset ja nuoret

Viking Line huomioi joulusesongin aikana erityisesti lapset ja nuoret. Ville Viking tapaa ja viihdyttää matkustavia lapsia laivalla kolme kertaa päivässä. Ohjelmassa muun muassa karkkibingo, Ville Viikinki-tatuointeja ja yllätysleikkejä. Leikkialue sijaitsee Red Rose -kahvilassa kahdeksannella kannella.

Teini-ikäisille on myös erilaisia pelejä, kuten PS4-nurkkaus, Viking-karaokea ja tietovisoja. Tietovisa järjestetään laivan pubissa. Taikuri Kim Wist esiintyy 26.–30. joulukuuta ja Circus Triorella 1.–8. tammikuuta 2023.

Viking Linen tämän vuoden joulubuffetin (17.11.–26.12.) yhteistyökumppaneina ovat Ruotsin kokkimaajoukkue sekä juniorikokkijoukkue, joiden tarkoituksena on tarjota kaikenikäisille matkustajille kulinaarisia elämyksiä. Buffetmenu on osittain Ruotsin palkitun kokkimaajoukkueen suunnittelema.

Pohjoismainen perinteinen joulupöytä sisältää suomalaista ja ruotsalaista joulukinkkua, lipeäkalaa, peruna-, porkkana- ja lanttulaatikkoa, Gustafskorv-makkaraa, lihapullia, janssoninkiusausta, silliä ja silakkaa, kalaa ja mätejä, merileväkaviaaria ja paljon muuta.

Myös kasvissyöjät on huomioitu laajalla ruokavalikoimalla, johon kuuluu kylmiä ja lämpimiä vegaanivaihtoehtoja. Joulupöydässä on muun muassa sinappihaudutettua lehtikaalia, juurisellerisalaattia saksanpähkinöiden kera, pikkelöityä lanttua, rosollia, portobello-sieniä ja paljon muuta.

 

Erikoisristeilyjä ja viihdettä laivalla

Viking Linen viihdetarjonta kattaa eri musiikkilajit Suomi-iskelmistä poppiin, rockiin ja myös klassiseen musiikkiin. Punaisilla laivoilla esiintyvät niin tanssikansan kestosuosikit kuin festareiden kuumimmat nimet. Erikois- ja viihdelähdöt Helsingin ja Tallinnan välillä Viking XPRS -aluksella tarjoavat tanssia ja viihdettä aamusta iltaan.

Uutta on myös ”Euroviisuristeily”. Esimerkiksi lauantaina 3. joulukuuta risteily lähtee Helsingistä kello 20.30, saapuu Tallinnaan kuudelta aamulla ja lähtee takaisin kohti Helsinkiä seitsemältä aamulla ja palaa Helsinkiin kello 9.30. Risteilyn hinta on noin 40 euroa.

Päiväristeilyt tarjoavat vaihtelua niille, joille matka on tärkeämpi kuin määränpää. Samaisena lauantaina Helsingistä lähtee päiväristeily Tallinnaan 10.30 ja takaisin Helsinkiin se saapuu illalla puoli kahdeksalta. Joulupöytineen matka maksaa 50,30 euroa. Päiväristeilyn normaalihinta on 15–18 euroa. Miniristeilyn hytteineen saa 26–30 eurolla.

Laivalla on myös mahdollista yöpyä ja viettää seuraava päivä Tallinnassa. Matka Helsingistä alkaa 20.30 ja paluu seuraavana päivänä on kuudelta illalla. B-luokan hytillä matka maksaa 45,80 euroa. 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
buffet Eckerö Line joulupöytä risteily seisova pöytä Silja Line Tallink Viking Line

20.3.2024 | Ravintolat

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Maanantaina alkanut Saarenmaan ravintolaviikko esittelee saaren 13 huippuravintolaa. Erikoismenuita tarjoillaan koko tämän viikon ajan. Jos olet koskaan haaveillut kulinaarisesta … Lue lisää

17.3.2024 | Ravintolat

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Ravintola Giannin pöydät ovat kahden aikaan melkein kaikki varattuja. Saamme kuitenkin kahden hengen pöydän ikkunan vierestä. Mustat, nahkaiset tuolit … Lue lisää

16.3.2024 | Ravintolat

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Narva Kohvik on ollut avoinna vuodesta 1947 ja se on yksi Tallinnan vanhimmista kahviloista. Mikä on 76 vuotta pyörineen … Lue lisää

23.2.2024 | Ravintolat

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Viron itsenäisyyspäivän iltana 24. helmikuuta avautuu neljäkymmentä kotikutoista ravintolaa 175 kilometrin pituisen Peipsijärven rantatien varrella. Tapahtuma kantaa nimeä Täydenkuun … Lue lisää

15.2.2024 | Ravintolat

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Huomenna 16. helmikuuta alkava Foodlover -ravintolaviikko voi viedä varomattomalta kielen mennessään. Mutta onko sen väliä, kun on kysymys ruoasta. … Lue lisää

11.2.2024 | Ravintolat

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Katharinenthalin idyllinen kahvila sijaitsee 1800-luvulta peräisin olevassa entisessä vahdin talossa Kadriorgin puistossa. Kesäisin iso terassi on viihtyisä lisä, josta … Lue lisää

10.2.2024 | Ravintolat

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Tallinnan Maakri-kadulle vuonna 2018 valmistunut liikerakennuskokonaisuus on ainutlaatuinen. Yli sata metriä korkea tornitalo on sulautunut saumattomasti 1800-luvun historiallisten rakennusten … Lue lisää

4.2.2024 | Ravintolat

Tartossa käynnistyi ravintolakuukausi 

Tartossa käynnistyi ravintolakuukausi 

Vuotuinen Maukas Tartto (Maitsev Tartu) -ravintolakuukausi alkoi kuluneella viikolla. Yhteensä 24 ravintolaa eri puolilla kaupunkia tarjoavat toinen toistaan maistuvampia … Lue lisää