Tuoretta tietoa Virosta
8.6.2011 | Ostokset

Kymmenen prosentin nousu tulossa?

Kymmenen prosentin nousu tulossa?

Suomalaisten kuumin kysymys Viron kiinteistömarkkinoiden suhteen on ollut jo pitkään: Milloin on oikea aika ostaa?

Suomalaisasiakkaisiin erikoistunut Christian Ayrer 1Partner Kinnisvara -kiinteistöyhtiöstä kertoo, että kevään aikana virolaispankit alkoivat avaamaan lainahanojaan. Pankkien välinen kilpailu on taas alkamassa. ”Nimenomaan toisessa kvartaalissa on tapahtunut selvää piristymistä. Pankit luottavat selvästi tulevaisuuteen.”

Vaikka suomalainen asunnonostaja ei lainoittaisikaan asuntoaan virolaisten pankkien avulla, merkitsee lainamarkkinoiden vilkastuminen kaupankäynnin lisääntymistä. ”Vuoden 2007 hinnoista ollaan tultu rajusti alas ja kauppaa on käyty viime vuosina hapuillen, 2010 oli ensimmäinen kasvun vuosi ja tänä sekä seuraavana vuonna nousua tullee noin 5–10 prosenttia", ennustaa Ayrer.

Asuntomarkkinoiden vilkastuminen näkyy myös rakentamisessa. Esimerkiksi Tallinnan keskustaalueella on jo muutamia kohteita, joiden asunnot ovat käyneet hyvin kaupaksi. Jopa puolet asunnoista on usein varattuja, ennen kuin rakentamista on aloitettukaan. Jos etsii vain edullisia kohteita, joita ei ajattele sijoituskohteiksi, niin niitä löytyy pääkaupungin ulkopuolelta. Samaan aikaan Tallinnan keskusta antaa varmuuden myös sijoitusmielessä. Esimerkiksi aivan uusia kaksioita löytyy noin parin tuhannen neliöhintaan.

Virolainen asuntokauppa ja asunnon omistaminen on hieman toisenlaista kuin Suomessa. Asunnon hintaan eivät kuulu tavallisesti keittiökalusteet.

Ayrer painottaa, että ostamisprosessissa pitää olla tarkkana: ”Kiinteistön saanto ja mahdolliset lunastusoikeudet tulee selvittää huolellisesti.” Kaupanteko varmistetaan aina notaarin luona. Asiantuntijan käyttö onkin lähes välttämätöntä, ettei tule ikäviä yllätyksiä.

TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVA MIKKO VIRTA

Lue lisää samasta aiheesta

15.3.2024 | Ostokset

camera icon5
Täyden palvelun lemmikkitarvikekaupat

Täyden palvelun lemmikkitarvikekaupat

Urr & Nurr on perheomisteinen life­style-myymälä, josta löytyy kaikille kodin lemmikeille jotakin. Tarjolla on myös eläinaiheisia tuotteita ihmisille, kuten … Lue lisää

29.2.2024 | Mainos | Ostokset

Prisman maaliskuun tarjoukset

Mainos Prisman maaliskuun tarjoukset

31.1.2024 | Ostokset

camera icon6
Kaksi sataa vuotta makeisia ja suklaata

Kaksi sataa vuotta makeisia ja suklaata

Viron makeisten ja suklaiden historian lyhyt oppimäärä Kalevin makeistehdas on Viron suurin ja vanhin makeisten valmistaja. Makeistehtaan ensimmäinen edelläkävijä … Lue lisää

6.1.2024 | Ostokset

Joulutorit avoinna vielä tämän viikonlopun

Joulutorit avoinna vielä tämän viikonlopun

Tallinnan joulutori on avoinna vielä Loppiaisviikonlopun (6.–7.1.). Keskiaikaisessa miljöössä on helppo hellittää arjen kiireestä ja nauttia talvisista Raatihuoneentorin maisemista, … Lue lisää

22.12.2023 | Ostokset

Narvan joulukylä tänä vuonna Raatihuoneentorilla

Narvan joulukylä tänä vuonna Raatihuoneentorilla

Narvan joulukylä avataan tänään 22.12. kello 17 juhlallisuuksineen Narvan raatihuoneentorilla. Tunnelmallinen joulukylä on avoinna aina Loppiaiseen 26.12. asti. Nelipäiväisen … Lue lisää

20.12.2023 | Ostokset

Viljandin kolmipäiväiset joulumarkkinat

Viljandin kolmipäiväiset joulumarkkinat

Huomenna alkaa kolmipäiväiset joulumarkkinat UKU Keskuksessa Viljandissa. Tapahtuman järjestää paikallinen käsityöläisten ryhmä nimeltään Bonifatiuksen Kilta. Viljandin joulumarkkinat juhlivat tänä … Lue lisää

18.12.2023 | Ostokset

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.12.–6.1.Rotermannin joulutori, Tallinna 1.12.–7.1.Tallinnan joulutori, Tallinna 3.12.–7.1.Tarton joulukaupunki, Tartto 5.12.–5.1. Väätsan joulunäyteikkunat, Väätsa 18.–22.12. MozartFest III -festivaali, Tallinna 19.–20.12. … Lue lisää

16.12.2023 | Ostokset

Varo Grinchiä viikonloppuna Pärnussa

Varo Grinchiä viikonloppuna Pärnussa

Tänä viikonloppuna 16.–17.12. Pärnun Itsenäisyyden aukio muuttuu maagiseksi joulukyläksi, joka on pullollaan jolulahjoja, ruokia ja reipasta joulumieltä. Tietysti myös … Lue lisää