Tuoretta tietoa Virosta
5.5.2015 | Kauneus

Kylpylöiden suosio ei horju

Kylpylöiden suosio ei horju

Suomalaiset ovat yhä tuttu näky virolaisissa kylpylöissä.

 

Terveysmatkailu on Viron kylpyläliiton (Eesti Spaaliit) johtajan Aire Tofferin mukaan muuttunut viime vuosina. Kylpylävieraita saapuu yhä enemmän ulkomailta ja etenkin naapurimaista. Yksi on kuitenkin varmaa, virolaiset kylpylät pysyvät suomalaisten suosikkikohteina.

”On mukava huomata, että suomalaisten määrä ei ole vähentynyt. Suomalaisia on kylpylävieraista noin 45 prosenttia.”

Tofferin mukaan muutoksia on tapahtunut kylpylöissä vietetyn ajan suhteen. Kun aikaisemmin kylpylässä vietettiin kokonainen viikko, niin nykyään ovat yhä suositumpia pitkät viikonloput. ”Se on merkki yhä nuoremmista kylpylävieraista, kylpylään tullaan rentoutumaan.”Pintansa pitävät kuitenkin myös lääkärinvastaanottoja tarjoavat terveyspalvelut. ”Klassiset hoitopaketit ovat edelleen tärkeällä sijalla”, Toffer toteaa.

Vierailijoiden muuttuessa on kylpylöidenkin muututtava. Laatua on Tofferin mukaan jatkuvasti parannettavajapalveluakehitettävä. ”Kaikki kylpylät kehittävät jatkuvasti lapsille ja perheille suunnattuja palveluja. Myös lapsille löytyy jo paljon erilaisia hoitoja ja ajanvietteitä.”

Viron kylpyläliittoon (Eesti Spaaliit) kuuluu 19 jäsentä. Toffer kertoo, että uusin jäsen on Viimsissä sijaitseva Lavendel Spa Hotel. ”Heidän savusaunaansa kannattaa ehdottomasti kokeilla.”Kaiken kaikkiaan Virossa toimii noin 35 kylpylää. Monilla on valikoimissa vain pari saunaa tai palvelua, kun taas toisilla valikoima on suurempi. Aire Toffer suosittelee tutustumaan etukäteen kylpylöiden palveluvalikoimaan.

Kylpylärintamalla tapahtuu kuluvana vuonna paljon jännittävää. Moni kylpylä kehittää palveluitaan ja uudistaa ilmettään. ”Tänä kesänä avataan perusteellisesti remontoitu Estonia Spa, jossa on täysin uudella konseptilla toimivaspa-jaseminaarikeskus.”

Niin ikään Pärnussa sijaitseva Viiking Spa avaa kesällä uuden sauna- ja vesikeskuksen. Viime vuonna Pärnussa avattiin entiseen mutakylpylään tyylikäs Hedon Spa.

Viime vuoden spa-uutisiin kuuluvat myös Noorus Span avaaminen Narva-Jõesuussa ja Viimsin Span aikuisille tarkoitettu +18 Spa.

Mikä terveyskylpylä?

”Terveyskylpylä on saanut Viron terveysvirastolta (Terviseamet) toimiluvan kuntoutushoitojen antamiseen. Kyseisissä kylpylöissä on lääkäreitä, fysioterapeutteja ja tarvittavat tilat hoitojen toteuttamiseen”, kertoo Aire Toffer.

Terveyskylpylöissä on tarjolla kuntoutusta, jonka lääkäri määrää. Kaikissa terveyskylpylöissä on tarjolla myös wellness-paketteja, joten ne eivät ole erikoistuneet vain terveyspalveluihin. Tällä hetkellä Virossa toimii kahdeksan terveyskylpylää: Tervis Spa (Pärnu), Viiking Spa (Pärnu),

Fra Mare (Haapsalu), Laine Spa (Haapsalu), Viimsi Spa, Toila Spa, Värska Spa ja Grand Rose Spa (Saarenmaa).

 

Kylpyläsanasto 

Viro 

Suomi 

Bassein 

Uima-allas 

Mullivann 

Poreallas 

Aurusaun 

Höyrysauna 

Soolasaun 

Suolasauna 

Jõusaal 

Kuntosali 

Massaaž 

Hieronta 

Ravi, hoolitsus 

Hoito 

Uuringud 

Tutkimukset 

Iluteenused 

Kauneus- palvelut 

Arsti vastuvõtt 

Lääkärin vastaanotto 

 

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVAT EESTI SPAALIIT

Lue lisää samasta aiheesta

26.1.2024 | Kauneus

Itämainen perinnehieronta koko keholle

Itämainen perinnehieronta koko keholle

Thai Lotus Spa on erikoistunut thaimaalaisiin perinnehierontoihin. Thaihieronta perustuu kehon venyttelyyn, akupainantaan ja kehon meridiaanien eli energialinjojen avaamiseen. Kuulostaa … Lue lisää

15.1.2024 | Mainos | Kauneus

Seitsemässä päivässä seitsemän kiloa kevyemmäksi ja nuoremmaksi!

Mainos Seitsemässä päivässä seitsemän kiloa kevyemmäksi ja nuoremmaksi!

Tartossa oleva Loodus Bio­Spa on ainutlaatuinen paastokeskus, jossa mieli virkistyy ja keho puhdistuu. Paasto ja detox ovat ikivanhoja hoitotapoja, … Lue lisää

16.11.2023 | Kauneus

Joululahjaksi kiireetön päivä spassa

Joululahjaksi kiireetön päivä spassa

Hotelli Telegraafissa on samaan aikaan sekä vanhaa mannermaista loisteliaisuutta että hillittyä tyylikkyyttä. Sisään astuessa vieraita tervehtivät kohteliaat vastaanottovirkailijat. Aulatilassa … Lue lisää

3.9.2023 | Kauneus

Veitsetön kasvojenkohotus – lempeä menetelmä ikääntymistä vastaan

Veitsetön kasvojenkohotus – lempeä menetelmä ikääntymistä vastaan

Tallinnassa Artifex studiossa työskentelevät luonnonmukaisen kauneuden ja hyvinvoinnin ammattilaiset. Studio on erikoistunut kasvojen muokkaushoitoihin ilman plastiikkakirurgisia toimenpiteitä. Lisäksi tarjolla … Lue lisää

25.6.2023 | Kauneus

Terveempi päänahka ja kauniimmat hiukset

Terveempi päänahka ja kauniimmat hiukset

Juuste Akadeemia aloitti toimintansa vuonna 2008. Yritys tarjoaa kampaamo- ja hiustenhoitopalveluita Tallinnan liikekeskustassa Hotelli Olympian läheisyydessä. Nykyään palveluvalikoimaan on … Lue lisää

12.6.2023 | Kauneus

Lääkematkailusta on tullut arkipäivää

Lääkematkailusta on tullut arkipäivää

Viru Keskuksen tyylikkäässä Apothekassa käy kuhina lauantaina puolen päivän aikaan. Proviisori Annika Toobal tietää, mitä suomalaiset matkailijat hakevat heidän … Lue lisää

28.5.2023 | Kauneus

Pärnun Tervis-kylpylähotellin ilmastoidut huoneet valmistuivat toukokuussa – toiminnassa huomioitu ympäristöystävällisyys

Pärnun Tervis-kylpylähotellin ilmastoidut huoneet valmistuivat toukokuussa – toiminnassa huomioitu ympäristöystävällisyys

Pärnun tunnetuimpiin kylpylähotelleihin lukeutuva Tervis on panostanut viihtyvyyteen. Uudet ilmastoidut superior-huoneet valmistuivat toukokuussa. Ilmastoinnin lisäksi huoneet saivat uudistetut, tyylikkäät … Lue lisää

28.3.2023 | Kauneus

Virolaista muotia esittelevä Tallinn Fashion Week järjestetään ensi perjantaina ja lauantaina

Virolaista muotia esittelevä Tallinn Fashion Week järjestetään ensi perjantaina ja lauantaina

Viron muodin tärkein tapahtuma Tallinn Fashion Week esittelee tuoreita muotiluomuksia 31. maaliskuuta ja 1. huhtikuuta Tallinnan matkustajasatamaa lähellä sijaitsevassa … Lue lisää