Tuoretta tietoa Virosta
9.1.2012 | Ravintolat

Kunnollista kotiruokaa

Kunnollista kotiruokaa

Kunnollista kotiruokaa

Ravintolan kanssa samassa rakennuksessa on Viron puolustusvoimien tiloja. Se on myös muiden lähellä olevien virastojen työntekijöiden suosima aamiais- ja lounaspaikka, jossa käy ruokailemassa muun muassa Tanskan lähetystön, Syyttäjäviraston, Parlamentin, Turvallisuuspoliisin ja Kansalliskirjaston väkeä.

Keller (kellari) paikan nimessä kertoo siitä, että ravintolaan laskeudutaan katutasosta puolen kerroksen verran portaita. Sisustus, kuten rakennuskin, on art nouveau -henkeä keskieurooppalaisilla vaikutteilla.

Ruokalista löytyy vain viroksi, mutta se ei haittaa, sillä ruuat ovat tiskillä näkyvillä. Tyyliä voi kuvailla sanoilla maukasta ja reilua. Tarjolla on muun muassa porsaankyljyksiä, kotoista kanaa, laatikoita ja paistia. Perunavaihtoehtoina ovat keitetyt ja paistetut ja myös riisiä ja salaattia voi valita lisukkeeksi. Valikoima vaihtelee päivittäin ja keittopannukin kuumenee joka päivä. Sitruunaista vettä ja leipää voi hakea sivupöydältä. Jälkiruuaksi voi nautiskella vaikka talon kakkua kahvin kera tai paikan suosikkeja eli lettuja.

Kaarli Keller on valitettavasti avoinna vain arkisin ja silloinkin kello 11–16. Soppalounaan hinta on vaivaiset 2 euroa ja tukevamman aterian saa noin kolmella eurolla.

 

Mistä löytää?

Kaarli Keller, Toompea 8, Tallinna.

 

TEKSTI TOOMAS KÄBIN, KUVAT ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

6.2.2023 | Mainos | Ravintolat

Viron kuumimman lomakaupungin vuosi on täynnä tekemistä

Mainos Viron kuumimman lomakaupungin vuosi on täynnä tekemistä

Kylpyläloma Pärnussa Vuonna 1838 avattiin Pärnun ensimmäinen kylpylä. Kaupungin sijainti, lempeä hiekkaranta, raikas ilma, vehreät puistot ja kaupunkielämä yhdessä … Lue lisää

6.2.2023 | Mainos | Vapaa-aika

camera icon5
Lumoava Raplamaa ei jätä kylmäksi talvellakaan

Mainos Lumoava Raplamaa ei jätä kylmäksi talvellakaan

Raplamaan maakunta sijaitsee vain 40 kilometrin päässä Tallinnasta, joten alueella on helppo vierailla. Lumisten metsien ja kauniiden suoalueiden Raplamaassa … Lue lisää

5.2.2023 | Ravintolat

Matthias Diether: ”Vieraamme haluavat nähdä keittiön toiminnassa”

Matthias Diether: ”Vieraamme haluavat nähdä keittiön toiminnassa”

Michelin-tähden saanut fine dining -ravintola 180° sijaitsee Pohjois-Tallinnan modernilla ja trendikkäällä Noblessnerin satama-alueella, vain alle kymmenen minuutin taksimatkan päässä … Lue lisää

4.2.2023 | Ravintolat

Täällä ”sommid” kokoontuvat

Täällä ”sommid” kokoontuvat

Baltian asematoria vastapäätä könöttää iloisenvihreä vanha puutalo, josta on löytänyt kotinsa Baar living room ät. ”Ensi keväänä juhlimme jo … Lue lisää

30.1.2023 | Mainos | Ravintolat

OlyBet Bar & Grill nousi Tallinnan toiseksi parhaaksi ravintolaksi

Mainos OlyBet Bar & Grill nousi Tallinnan toiseksi parhaaksi ravintolaksi

OlyBet Bar & Grill avattiin viime vuoden joulukuussa Tallinnan Vapaudenaukion lähettyville Harju-kadulle. Tämän vuoden huhtikuussa ravintola pääsi huikealle kakkossijalle … Lue lisää

30.1.2023 | Mainos | Ravintolat

Tallinnan upein kaupunkikortteli on makujen ja viihteen keskus

Mainos Tallinnan upein kaupunkikortteli on makujen ja viihteen keskus

Rotermanniin on keskittynyt edustava valikoima Tallinnan ruoka- ja juomapaikkoja. Tallinnan ensimmäisestä autottomasta kaupunginosasta löytyy 20 erilaista ja ainutlaatuista ruokapaikkaa. … Lue lisää

23.1.2023 | Mainos | Ravintolat

Viron ensimmäiset Michelin-tähdet kahdelle ravintolalle

Mainos Viron ensimmäiset Michelin-tähdet kahdelle ravintolalle

Ruokaravintoloiden taso on Virossa noussut kohisten viime vuosina. Yhtenä syynä on varmasti ravintoloita arvioivien oppaiden tulo maahan. Tunnetuimmat niistä … Lue lisää

18.1.2023 | Ravintolat

camera icon37
Renessanssin tuulet puhaltavat keskiaikaravintolassa

Renessanssin tuulet puhaltavat keskiaikaravintolassa

Ravintola Olde Hansassa on vieraillut yli seitsemän miljoonaa ihmistä ravintolan 25 toimintavuoden aikana. Ensimmäistä kertaa neljännesvuosisataan suuri osa ruokalistaa … Lue lisää