Tuoretta tietoa Virosta
17.11.2021 | Kulttuuri

Kumu esittelee 2000-luvun virolaista taidetta

Teksti Timo Huttunen
Kuva Andrei Chertkov

Kumu esittelee 2000-luvun virolaista taidetta

 

Näyttely ”Taidetta mukavuusalueella? 2000-luku Viron taiteessa” jatkaa taidemuseo Kumun nykytaiteelle omistettua vuosikymmennäyttelyiden sarjaa, joka alkoi vuonna 2018 ”Salaiset kansiot [1990-luvun kortisto]” -projektilla.

Tämänkertainen näyttely tarjoaa katsauksen 2000-luvun taiteeseen. Teokset ovat etupäässä Viron taidemuseon ja Tarton taidemuseon nykytaiteen kokoelmista. Näyttelyssä on myös vähemmän tunnettuja teoksia ja vasta seuraavalla vuosikymmenellä lopullisen päivänvalon nähneitä ideoita.

Näyttely jakautuu eri teemoihin, avainsanoihin ja motiiveihin perustuviin dialogeihin sekä pyrkii välittämään vuosikymmenen taiteelle ominaisen tiedostamisen tavan, taiteilijan näkökannat ja tarkastelutavat.

Kun vuosikymmentä luonnehtii laajemmalla yhteiskunnallisella ja poliittisella tasolla, voi väittää sen olleen monessakin mielessä aikaa, joka muokkasi maailmaa, jossa tänään elämme.

Avainsanat kuten uusliberalismi, Kiinan nousu, digitaalisen teknologian nopea kehitys ja muuttunut mediakenttä kuvaavat vuosikymmenellä käynnistyneitä tai kiihtyneitä prosesseja.

Uusi tiedostamisen tapa voidaan yhdistää vahvasti vuosikymmenen aikana esille nousseisiin nuoriin taiteilijoihin. Juuri 2000-luvulla aloittivat useat nyt parhaaseen luomisvaiheeseensa päässeet taiteilijat, jotka herättivät huomiota uudenlaisilla kannanotoillaan.

Nuoret, joita edellisen vuosikymmenen radikaalisuus ei enää kiinnostanut, toivat taiteeseen uusia teemoja ja uutta sanastoa, muun muassa relaatioestetiikan keinot, queer-taiteen ja ajatuksen taiteesta tutkimuksena.

Marraskuun 12. päivänä avautunut näyttely on Tallinnassa, Kadriorgin kaupunginosassa, taidemuseo Kumun viidennen kerroksen nykytaiteen galleriassa. Työt ovat esillä 9. lokakuuta 2022 asti.

 

Taitelijat:
Avangard, Kaisa Eiche, The Elfriede Jelinek School of English Language, Denes Farkas, Minna Hint, Villu Jaanisoo, Sandra Jõgeva, Johnson ja Johnson, Edith Karlson, Flo Kasearu, Jass Kaselaan, Alice Kask, Kiwa, Karel Koplimets, Neeme Külm, Marco Laimre, Andres Lõo, Marko Mäetamm, Herkki-Erich Merila, Marge Monko, Eléonore de Montesquiou, Tanja Muravskaja, naistaiteilijoiden laulu- ja soittoseura Puhas Rõõm, Kristina Norman, Kaido Ole, Taavi Piibemann, Mark Raidpere, Tõnis Saadoja, Jaanus Samma, Ene-Liis Semper, Arbo Tammiksaar, Toomas Thetloff, Jaan Toomik, Anna-Stina Treumund, Sigrid Viir, Jevgeni Zolotko

Kuraattorit: Eha Komissarov, Triin Tulgiste

Näyttelyarkkitehti: Kaarel Eelma

Graafinen suunnittelija: Jaan Evart

Koordinaattori: Tiiu Saadoja

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
2000-luvun taide Kumu maalaus nykytaide taidemuseo taideteos taiteilija taulu

20.4.2024 | Kulttuuri

Tänään Tallinnassa – lauantain menovinkit

Tänään Tallinnassa – lauantain menovinkit

Sisustus- ja designmessut jatkuvat Viron messukeskuksessa kello 10.00 J-TSOON5 Nuorten ja Aasian alakulttuurien festivaali jatkuu kello 10.00 Kulttuurikattilassa Tallinnan … Lue lisää

19.4.2024 | Kulttuuri

Modernin jazzin suurmiehen sävellykset soivat kahdessa konsertissa

Modernin jazzin suurmiehen sävellykset soivat kahdessa konsertissa

Viikon päätteeksi voi nauttia amerikkalaisen jazzpianistin ja -säveltäjän Thelonious Monkin ajattomista sävellyksistä kahden illan ajan Tallinnassa ja Pärnussa. Thelonious … Lue lisää

18.4.2024 | Kulttuuri

Jazzia ja Mozartia Mustapäiden talossa

Jazzia ja Mozartia Mustapäiden talossa

18. huhtikuuta konserttisarja ”Aavik Salzburgissa” jatkuu Mustapäiden talossa Tallinnan vanhassakaupungissa. Konsertissa kantaesitetään Kristjan Randalun uusi sävellys, jossa vaikutteita jazzista … Lue lisää

18.4.2024 | Kulttuuri

The Prodigy palaa Tallinnaan elokuussa

The Prodigy palaa Tallinnaan elokuussa

Legendaarinen brittiläinen elektropunk-yhtye The Prodigy esiintyy Tallinnan laululavalla 17. elokuuta. Konsertin liput ovat nyt myynnissä. The Prodigy on ollut … Lue lisää

17.4.2024 | Kulttuuri

camera icon10
Open House -tapahtuma ensimmäistä kertaa Tartossa

Open House -tapahtuma ensimmäistä kertaa Tartossa

Tulevana viikonloppuna (20.–21.4.) kulttuuripääkaupunki Tartossa järjestetään ensimmäistä kertaa Open House Tartto -tapahtuma. Tapahtumaviikonlopun aikana yleisöllä on mahdollisuus tutustua 30 … Lue lisää

16.4.2024 | Kulttuuri

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tallinnan Vapaudenaukiolla järjestetään 9. toukokuuta ilmainen konsertti Eurooppa-päivän kunniaksi. Konsertissa esiintyvät Viron huippuartistit Tommy Cash, nublu, Gameboy Tetris ja … Lue lisää

16.4.2024 | Kulttuuri

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Tänä keväänä Circum Absurdum jatkaa surrealistisen kabareesirkuksenparissa. Esityksistä voi nauttia Noblessnerinvalimon Nobel-salissa 18.4., 19.4., 20.4. ja 26.4. Circum Absurdumin … Lue lisää

15.4.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

5.4.–9.6.Giselle -baletti, Tallinna 11.–21.4.Otepään maut -ruokafestivaali, Otepää 16.4. ”Sakraaliminimalismi” -konsertti, Tartto 16.4. Steinway Gaala, Pärnu 16.4.–3.5. Kabaree Circum Absurdum, … Lue lisää