Tuoretta tietoa Virosta
7.10.2020 | Viro

Koronatilanne Virossa: 56 uutta tartuntaa

Teksti Mikko Virta, kuva Andrei Chertkov 

Koronatilanne Virossa: 56 uutta tartuntaaKoronatartuntojen määrät ovat lisääntyneet syksyllä Virossa. Maan ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä 51,47.

Virossa todettiin viimeisen vuorokauden aikana 56 uutta koronavirustartuntaa, kertoi Viron terveysvirasto (Terviseamet) tänään. Maassa tehtiin viimeisen vuorokauden aikana yhteensä 2 263 koronatestiä.

Viime päivinä uusia tartuntoja on ollut 10–42 vuorokaudessa. Eniten uusia tartuntoja on todettu Itä-Virun maakunnassa ja Harjun maakunnassa, jossa myös Tallinna sijaitsee.

Monilla alueilla tartuntoja on ollut vain vähän. Sellaisia ovat muun muassa Pärnun ja Tarton maakunnat.

Sairaalahoidossa on tällä hetkellä 39 ihmistä, joista tehohoidossa on kolme henkilöä.

Koronaviruksen aiheuttamaan covid-19-tautiin on Virossa kuollut tähän mennessä 67 ihmistä. Virossa on tehty yli 226 000 koronavirustestiä, joista positiivisia on ollut 3 715.

Viron ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä 51,47. Ilmaantuvuusluku kuvaa tapausten määrää kahden viikon aikana sataatuhatta asukasta kohti.

Tarkempaa tilastotietoa Viron tartuntatilanteesta saa Viron terveysviranomaisten koronakarttasivustolta.

 

Uudet matkustusrajoitukset

Uudet matkustusrajoitukset astuivat voimaan maanantaina 28. syyskuuta. Lue kooste, mitä Viroon matkustavan tulee nyt tietää.

Virosta Suomeen palatessa matkustaja voi lyhentää omaehtoista karanteenia kahdella vapaaehtoisella koronatestillä. Lue lisää tästä.

 

Lue lisää samasta aiheesta
karanteeni koronatilanne Viro

17.4.2024 | Viro

Ulkomaalaiset matkailijat valitsevat edelleen Tallinnan matkakohteekseen 

Ulkomaalaiset matkailijat valitsevat edelleen Tallinnan matkakohteekseen 

Viron tilastokeskuksen tietojen mukaan maan majoitusliikkeissä yöpyi helmikuussa 2024 lähes 225 000 matkailijaa, mikä oli prosentin enemmän kuin viime … Lue lisää

9.4.2024 | Viro

Inflaatio hidastui maaliskuussa

Inflaatio hidastui maaliskuussa

Viron tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan kuluttajahintaindeksi nousi tämän vuoden maaliskuussa 3,9 prosenttia vuoden 2023 maaliskuuhun verrattuna. Tavarat olivat 1,9 … Lue lisää

6.4.2024 | Viro

camera icon5
Liki 300 esiintyjää Viron kansallismuseon lavalla Tartossa

Liki 300 esiintyjää Viron kansallismuseon lavalla Tartossa

Tartossa juhlitaan euroviisujen hengessä 7.–8. huhtikuuta. Yleisö voi nauttia illan aikana euroviisukappaleista, joita lavalla esittävät nuoret tanssijat, lauluryhmä ja … Lue lisää

5.4.2024 | Viro

Talouden taantuma iskenyt voimakkaasti vähittäiskauppaan

Talouden taantuma iskenyt voimakkaasti vähittäiskauppaan

Viron tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan maan vähittäiskaupan yritysten liikevaihto oli 739 miljoonaa euroa helmikuussa 2024, mikä oli 3 prosenttia … Lue lisää

2.4.2024 | Viro

NATO esittelee yleisölle kalustoa ja varusteita 75-vuotisjuhlan kunniaksi

NATO esittelee yleisölle kalustoa ja varusteita 75-vuotisjuhlan kunniaksi

ERR kirjoittaa artikkelissaanNaton sotilaiden esittelevän joukkoja, kalustoa ja sotilasvarusteita yleisölle eri puolilla Viroa puolustusliiton 75-vuotisjuhlan kunniaksi. NATOperustettiin 4. huhtikuuta … Lue lisää

1.4.2024 | Viro

Virolaiset näyttelijät keskustelevat suomalaisten onnellisuudesta

Virolaiset näyttelijät keskustelevat suomalaisten onnellisuudesta

Viime kuussa julkistettiin jälleen vuosittainen Maailman onnellisuusraportti (World Happiness Report). Ykkössijalla keikkuivat taas suomalaiset ja Viro sijoittui listalla vasta … Lue lisää

28.3.2024 | Viro

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Kun matkustat Viroon pääsiäisenä, kannattaa muistaa että pitkäperjantai 29. maaliskuuta ja pääsiäissunnuntai 31. maaliskuuta ovat myös Virossa pyhäpäiviä. Toinen … Lue lisää

26.3.2024 | Viro

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Kävely ja julkisten kulkuvälineiden käyttö on vähentynyt työmatkaliikenteessä. Sen sijaan ihmiset matkaavat töihin mieluummin omilla autoillaan. Viimeisen 20 vuoden … Lue lisää