Tuoretta tietoa Virosta
12.11.2021 | Viro

Koronatilanne kääntyi paremmaksi – Viron hallitus: ”Lisärajoituksia ei tule”

Teksti Timo Huttunen
Kuva Andrei Chertkov

Koronatilanne kääntyi paremmaksi – Viron hallitus: ”Lisärajoituksia ei tule”

 

Viron hallitus päätti keskiviikkona 10. marraskuuta, että aiemmin koronaepidemian takia suunniteltuja lisärajoituksia ei tarvita, koska maan koronatilanne on kääntynyt parempaan suuntaan. Tartuntojen määrä on laskussa ja kansalaisten rokotusaktiivisuus kasvussa.

Viron koronatoimet, kuten rajoitusten kiristäminen rokottamattomille, maskin käyttöpakko, lisääntynyt tiedotus rokotteiden hyödyistä sekä koronapassivaatimus ja sen käytön valvonta ovat kääntäneet Viron ennätyksellisen huonon koronatilanteen parempaan suuntaan.

Tartuntaluvut ovat Virossa alkaneet laskea, sairaalahoitoa tarvitsevien koronapotilaiden määrän kasvu on taittunut ja kansalaisten rokotushalukkuus on kasvanut.

Viime viikon aikana oli 3 600 koronatartuntaa vähemmän kuin edellisellä viikolla. 

Sairaassa olevien koronapotilaiden määrä on vakiintunut, ollen nyt noin 600. Potilasmäärän arvellaan kääntyvän laskuun ensi viikosta alkaen.

Rajoituksia voidaan kuitenkin lieventää vasta, kun sairaalahoitoa tarvitsevien koronapotilaiden määrä on alle 200. Silloinkaan niitä ei voida kokonaan poistaa, koska joulu ja vuodenvaihde lisäävät ihmisten välisten kontaktien määrää. Myös tartuntojen määrän ennustetaan silloin kasvavan.

Rokotustahti on kiihtynyt. Kun noin kuukausi sitten, viikolla 40 annettiin 4 912 rokoteannosta, niin viime viikolla eli viikolla 44 tehtiin 12 362 koronarokotusta.

Viron terveysministeri Tanel Kiik muistutti, että Euroopan unionin neljässä alhaisimman tartuntatason maassa on myös paras rokotuskattavuus. Niissä maissa, joissa on korkeimmat tartuntaluvut ja suurin koronakuolleisuus, on rokotuskattavuus unionin keskiarvoa alhaisempi.

”Rokotus on ainoa tapa voittaa tämä pandemia”, ministeri Kiik sanoi.

Virossa täyden rokotesarjan saaneiden elämä on lähes normaalia, koska koronapassi mahdollistaa sisäänpääsyn joka paikkaan. Suomalainen koronapassi toimii moitteettomasti myös Virossa.

Viron terveysviraston mukaan on 58,1 prosenttia virolaisista saanut täyden rokotesarjan. THL:n mukaan kaikista suomalaisista 70,6 prosenttia on saanut kaksi rokotusta.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
koronapassi koronarajoitus koronarokotus koronatartunta koronatilanne virossa maski pandemia THL

28.3.2024 | Viro

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Kun matkustat Viroon pääsiäisenä, kannattaa muistaa että pitkäperjantai 29. maaliskuuta ja pääsiäissunnuntai 31. maaliskuuta ovat myös Virossa pyhäpäiviä. Toinen … Lue lisää

26.3.2024 | Viro

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Kävely ja julkisten kulkuvälineiden käyttö on vähentynyt työmatkaliikenteessä. Sen sijaan ihmiset matkaavat töihin mieluummin omilla autoillaan. Viimeisen 20 vuoden … Lue lisää

25.3.2024 | Viro

Kirjallisuus ei ole unohtanut kyydityksen uhreja 

Kirjallisuus ei ole unohtanut kyydityksen uhreja 

Tänään Virossa vietetään maaliskuun kyyditysten muistopäivää. 25. maaliskuuta vuonna 1949 neuvostojoukot kyydittivät väkivaltaisesti 22 000 Viron kansalaista Siperiaan. Tragedia … Lue lisää

23.3.2024 | Viro

Tietyömaat runnovat jälleen Tallinnan sataman edustaa

Tietyömaat runnovat jälleen Tallinnan sataman edustaa

Talvitauon jälkeen satamaa ja sen edustaa myllänneet tietyötovat taas alkaneet. Molempien terminaalienliikenne on normaalia hitaampaa. Tämä kannattaa muistaa erityisesti, … Lue lisää

20.3.2024 | Viro

Kauneuden taika -näyttelyssä pohditaan kauneuden käsitettä

Kauneuden taika -näyttelyssä pohditaan kauneuden käsitettä

Kauneuden taika -taidenäyttelyn avajaisia vietetään 23. maaliskuuta Ajamaja -galleriassa Kuressaaressa Saarenmaalla. Nykytaiteilija Eduard Zentšikkäsittelee äärettömältä ja rajattomalta vaikuttavaa kauneutta … Lue lisää

19.3.2024 | Viro

Kansainväliset opiskelijat ja valmistuneet maksoivat yli 23 miljoonaa euroa veroja Viron valtiolle

Kansainväliset opiskelijat ja valmistuneet maksoivat yli 23 miljoonaa euroa veroja Viron valtiolle

Viron tilastokeskuksen tietojen mukaan kansainväliset opiskelijat maksoivat tulo- ja sosiaaliveroa lukuvuonna 2022/2023 16,6 miljoonaa euroa ja edellisvuonna valmistuneet 6,9 … Lue lisää

11.3.2024 | Viro

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

9.3.–18.5. Sade joulukuussa -baletti, Tartto 11.3. Mike Oldfielding Tubular Bells -levyn 50-vuotisjuhlakonsertti, Tallinna 11.–17.3. Tallinnan ravintolaviikko, Tallinna 13.3. Foil, … Lue lisää

28.2.2024 | Luonto

Viro on pienentynyt neljällä neliökilometrillä

Viro on pienentynyt neljällä neliökilometrillä

Viron maanmittausviraston laatimassa uudessa kartassa Viron maa-ala on pienentynyt neljä kilometriä. Mutta kompensoiva uutinen on se, että maassa onkin … Lue lisää