Koekenttänä Neuvosto-Eesti
Neuvostoliiton viimeisinä vuosina taloutta yritettiin uudistaa.
Monet talouskokeilut tapahtuivat Neuvosto-Eestissä, se oli talouden koelaboratorio.
Neuvostoliitto romahti sen talouden romahtamiseen, supervalta seisoi savijaloin ja lopulta senkin voimavarat loppuivat. Talousvaikeudet alkoivat jo niinkin varhain kuin 1960-luvun lopussa, mutta ikuiseksi talouskriisiksi ne vaikeudet kärjistyivät vasta 1980-luvulla.
Neuvostoliiton viimeisinä vuosina yritettiin monenlaisia talousuudistuksia ja sangen monessa tapauksessa koealueena oli Eestin neuvostotasavalta. Se oli neuvostotasavalloista pienin, mutta kehittynein, se oli tavallaan kielimuurin takana ja sillä ei ollut ulkomaisia rajanaapureita. Kaikin puolin siis sopiva koekenttä. Monet hankkeet aloitettiin vasta 1980-luvun viimeisinä vuosina ja kokeilut keskeytyivät Neuvostoliiton romahdukseen 1991.
Virolaiset tiesivät hyvin, miten muualla maailmassa toimitaan, katsoivathan pohjoisvirolaiset joka päivä Suomen televisio-ohjelmia. Niissä heille näkyi aivan toisenlainen maailma kuin mitä oli neuvostotodellisuus. Virolaiset taloustieteilijät olivat myös ennakkoluulottomampia ja vähemmän ideologian kahlitsemia kuin kollegansa muissa neuvostotasavalloissa. Syntyi uusia ajatuksia ja uusia avauksia.
Palvelusektorin ongelmat
Poliittisesti vaarattomin alue kokeilla uutta oli palvelusektori, sillä ei ollut sotilaallista merkitystä ja sen kansantaloudellinen merkityskin oli vähäinen. Tavallisten kansalaisten elämään surkeasti toimiva vähittäiskauppa ja muu palvelusektori vaikutti sitäkin suuremmalla voimalla.
Mikään ei toiminut ihmisten arjessa, kaupoissa oli tavaraa satunnaisesti ja sitäkin vähää piti jonottaa. Arki oli neuvostoharmaata ja arjen pyörittäminen oli kohtuuttoman vaikeaa. Päivän ruokatarvikkeet piti metsästää useammasta ruokakaupasta ja parempia vaatteita sai vain suhteilla. Ihmisillä oli valtava kontaktiverkosto, jossa vastapalveluksia tehden eli toinen toistaan auttaen selvittiin aina seuraavaan päivään ja seuraavaan ongelmaan.
Maan tapa oli ”haltuura” eli työnantajan koneiden ja raaka-aineiden käyttäminen ”omaan bisnekseen”. Television sai korjattua pimeästi, korjaaja teki sen vapaa-ajallaan omaan laskuunsa ja aivan toiseen hintaan kuin mitä se virallisesti olisi maksanut. Vaihtoehtona oli halvempi hinta, huonompi laatu ja ehkä jopa kuukausien jonotus virallisessa korjaamossa. Asiat sai hoidettua, mutta harvoin virallista tietä.
Virallista hallintoa ei tällainen pimeä, mutta välttämätön liiketoiminta, tietenkään miellyttänyt. Tilanne oli otollinen uusien ideoiden kokeilemiseksi.
Sopimustyö
Uudistusten vastustus oli tiukkaa. Sosialismin periaatteista ei haluttu tinkiä eikä kapitalismin kavalaa käärmettä haluttu päästää työläisten paratiisiin. Kaikkien uudistusten kehittely vei vuosia ja tavallisesti ne aloitettiin sitten pienessä mittakaavassa kokeiluprojekteina. Ensimmäinen Neuvosto-Eestissä kokeiltu asia oli sopimustyö.
Vaikkapa kelloseppä teki sopimuksen kellokorjaamon kanssa. Sovittiin työnmäärästä, joka oli sama vanha, ja muista vastaavista asioista. Sopimustyöntekijä sai kuitenkin järjestää työpäivänsä oman mielensä mukaan ja jos hän ehti tehdä enemmän, hän sai hyödystä osan itselleen. Työhön tuli tehokkuutta ja raha oli paras motivaattori. Kelloseppä teki pitkää päivää ja hyötyi siitä taloudellisesti, vaikka suuri osa asiakkaan maksuista meni edelleen kellokorjaamolle. Kellosepällä ei ollut enää tarvetta tehdä pimeää ”haltuuraa” vaan toiminta oli laillista ja virallista. Kaikki hyötyivät ja monessa palvelussa taso nousi aivan huimasti.
Kooperatiivit
Seuraava suuri talouskokeilu Neuvostoliitossa oli pienten osuuskunnallisten tuotantoyksiköiden salliminen. Neuvostoliitossa oli kahdenlaisia yrityksiä, oli julkisen vallan omistuksessa olevia yrityksiä sekä tuotanto-osuuskuntia. Kolhoosi oli tyypillisin tuotanto-osuuskunta. Kolhoosin jäsenet ”omistivat” kolhoosin, tekivät sosialistisessa hengessä töitä yhteisen osuuskunnan eteen ja jakoivat sitten keskenään työnsä tulokset. Kolhoosilla oli laillinen oikeus tavoitella voittoa, tienata rahaa, joka sitten jaettiin tuotanto-osuuskunnan jäsenten kesken. Maatalouskolhoosit eivät olleet taloudellisia menestystarinoita, mutta sama laki koski myös muita tuotanto-osuuskuntia.
Tarvittiin vain määräys, että sosialistisia tuotanto-osuuskuntia sai perustaa ja virolaisten talousmiesten ovela veto oli, että perustamiseen ei tarvittu julkisen vallan lupaa, kooperatiivit vain rekisteröitiin kunnan elimissä.
Kooperatiiveja syntyi kautta koko Neuvostoliiton, mutta suhteellisesti eniten Neuvosto-Eestissä. Tyypillinen kooperatiivi oli kahvila. Ja kahviloista oli pula. Uutta olivat viihtyisäksi sisustettu tila, tuoreet, usein itse leivotut leivonnaiset ja ystävällinen palvelu. Menestymistä ei voinut välttää. Uusia kahviloita ja ravintoloita nousi Tallinnaan ja muualle Viroon kuin sieniä sateella. Toinen menestysala oli kampaamo. Kampaamoita oli ollut liian vähän. Nyt kampaamoja syntyi myös lähiöiden kellaritiloihin, aikoja sai ja palveluhalua löytyi.
Kooperatiivit lisääntyivät vauhdilla ja täyttivät palvelusektorin aukkoja, ihmiset olivat tyytyväisiä ja kooperatiivien työntekijät saivat parempaa palkkaa kuin mitä saivat entisissä työpaikoissaan. Poliittinen vastustus oli kuitenkin suurta. Kooperatiiveissa nähtiin kapitalismin siemen, yksityisen hyödyn tavoittelu ja niitä yritettiin suitsia, jopa kokonaan kieltää. Kaikki mikä ei ollut valtion valvottavissa oli epäilyttävää ja sosialismin vastaista.
Palkkakokeilu
Aivan 1980-luvun viimeisinä vuosina alkoi Eestin Neuvostotasavallassa palkkauudistuksen kokeilu. Se mahdollisti palkan määräämisen työntekijän työpanoksen, ei enää hänen työtehtävänsä mukaan. Tämä oli valtava muutos sosialistisessa talousjärjestelmässä.
Ihmiset eivät aina ymmärtäneet, mistä oli kysymys. Kysyttiin paljonko palkka nousee, ei kysytty sitä, miten voisi tienata enemmän. Palkkauudistuksen perussyy oli järjettömät henkilöstökulut ja etenkin Neuvosto-Eestiä vaivaava työvoimapula. Idea oli yksinkertainen, tehdä työ vähemmällä henkilöstöllä, jolle myös maksettaisiin enemmän.
Esimerkiksi firmassa saattoi jossain tehtävässä olla kolme alityöllistettyä insinööriä. Kun työnkuva ajateltiin uudeksi, niin selvittiin yhdellä insinöörillä ja yhdellä toimistosihteerillä. Osa säästyneistä palkoista voitiin maksaa työpaikkansa säilyttäneelle insinöörille ja loput olivat firman lisätuloa. Sama päti vaikkapa vähittäiskaupan henkilökuntaan.
Palkkauudistus pani sosialistisen työkulttuurin aivan uusien haasteiden eteen, mutta se ei ehtinyt enää vaikuttamaan yhteiskuntaan, sillä 1988 alkoi Laulava vallankumous ja politiikka nousi talouspolitiikkaa tärkeämmäksi.
Kohti tulevaa
Virolaisten talousuudistajien työ on yksi selitys sille, miksi Viro nousi taloudellisesti niin nopeasti jaloilleen kuin mitä se nousi. Asiat oli mietitty valmiiksi ja niihin oli laajemminkin käytännössä tutustuttu. Tiedettiin mitä uusi aika ja uusi talousjärjestelmä vaati ja oltiin siihen henkisesti valmiimpia kuin niillä alueilla, joissa talousuudistuksia ei oltu edes kokeiltu.
Tallinnassa esimerkiksi televisiokorjaamo oli jo organisoitu uudestaan. Oli edelleenkin yhteiskunnan omistama korjaamofirma, mutta sen palvelupisteet oli ulkoistettu sopimustyönä ja kooperatiiveina, eräänlaisiksi franchising-yrityksiksi, joissa työntekijät itse vastasivat taloudellisesta tuloksesta ja tienasivat itse omat palkkarahansa. Tästä olikin jo helppoa siirtyä markkinatalouteen ja osakeyhtiömuotoon.
Viro oli Neuvostoliiton viimeisinä vuosina uusien talousmallien kokeilulaboratorio. Vaikka kokeilut rajoittuivatkin palvelusektorin pieniin paikallisiin yrityksiin, kokeilut antoivat kokemusta ja tietoa markkinatalouspohjaisesta taloudesta.
Tämäkin vähäinen tieto ja kokemus oli enemmän kuin mitä muilla oli ja antoi hyvän lähdön Viron suurille talousuudistuksille, jotka toteutettiin nopeammin ja perusteellisemmin kuin muissa Neuvostotasavalloissa. Näin luotiin pohja Viron nykyiselle taloudelliselle menestykselle. Joskus kannattaa nähdä vuosien vaiva päästäkseen kokeilemaan uusia asioita, niistä kokeiluista Virolle oli enemmän ja nopeammin hyötyä kuin akateemikkojen kahvikeskusteluissa 1980-luvun alussa osattiin edes kuvitella.
TEKSTI ANTTI SARASMO, KUVITUS HANNU LUKKARINEN
Lue lisää samasta aiheestahaltuura Kooperatiivit Palkkakokeilu Palvelusektorin ongelmat Sopimustyö Virolaisten talousuudistajien työ