5.2.2016 | Vapaa-aika
Kiehtova ihmiskeho

Viron terveydenhoitomuseo pureutuu ihmiskehon salaisuuksiin pintaa syvemmälle.
Viron terveydenhoitomuseo sukeltaa ihmiskehon sisään niin kiehtovasti, että museossa vierähtää helposti useampikin tunti ja katseltavaa jää vielä seuraavaksi kerraksi. Pysyväisnäyttely kantaa nimeä Avoimesti sinun kehostasi.
Ihmisen kehonosat, aistit ja elimet on lajiteltu eri huoneisiin. Ensimmäisessä salissa voi tutustua luihin ja lihaksiin sekä testata oman ryhtinsä. Museo ansaitseekin kiitoksen siitä, että moniin näyttelyesineisiin saa koskea ja kokeilemalla voi yrittää ymmärtää ihmiskehon toimintamekanismeja.
Ehkäpä sävähdyttävin näky on nurkassa seisova balsamoitu mies. Uuden teknologian avulla venäläismies säilyy tuleville jälkipolville ihmeteltävänä. Oikeita elimiä on näytillä muitakin.
Seuraavissa saleissa tutustutaan aivoihin ja erilaisiin aisteihin. Tiesitkö, että ihminen tunnistaa 10 000 erilaista tuoksua? Pulloja nuuhkimalla voi yrittää tunnistaa muutamia perustuoksuja.
Suomalaiselle museovieraalle neuvostoaikaiset lääkärinvälineet ja muut esineet tuottavat ihmettelyn aihetta. Näytillä on muun muassa vaippoja, terveyssiteitä, tutteja ja muita tarvikkeita neuvostovallan ajoilta.
Uuden elämän alkua voi ihmetellä omassa salissa. Siellä miehetkin voivat kokeilla, miltä loppuraskauden 7-kiloinen vatsa tuntuu kantaa.
Arkoihin kysymyksiin saa vastauksen seksuaalisuuteen paneutuvassa salissa, jossa nappia painamalla voi kuunnella nauhalta asiantuntijan vastauksen muun muassa kysymykseen, mikä on orgasmi. Salissa on myös aiheeseen liittyvä nuorten opetusvideo vuodelta 1987.
Ylimmässä salissa on National Geographicin kanssa yhteistyössä valmistunut valokuvanäyttely Tulevaisuuden ruoka, joka kuvin ja sanoin esittelee ruuan saannin ongelmia ja haasteita eri puolilla maailmaa. Valokuvanäyttely on esillä 28.2. asti.
Mistä löytää?
Viron terveydenhoitomuseo (Eesti Tervisehoiumuuseum), Lai 30, Tallinna.
www.tervishoiumuuseum.ee
Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.
TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVA ANDREI CHERTKOV
Lue lisää samasta aiheesta
4.12.2023 | Ravintolat
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
29.11.–15.12. Joulujazz -festivaali, Tallinna, Tartto, Pärnu 1.12.–6.1. Rotermannin joulutori, Tallinna 1.12.–7.1. Tallinnan joulutori, Tallinna 3.12.–7.1. Tarton joulukaupunki, Tartto 5.12. … Lue lisää
30.11.2023 | Ostokset
Tarton joulukaupunki kutsuu virittäytymään joulun tunnelmaan
Ensimmäisenä adventtina 3.12. avataan Tarton joulukaupunki, joka on avoinna aina 7.1.2024 saakka. Jouluvalojen tuikkeessa uusissa lasipaviljongeissa tarjoillaan höyryävän kuumaa … Lue lisää
29.11.2023 | Vapaa-aika
OlyBet isännöi ensimmäistä kertaa naisille suunnattua ”Queens of Tallinn” -pokerifestivaalia
OlyBetin lehdistötiedote lupaa jännittäviä aikoja naispokerinpelaajille. Nimittäin Tallinnassa tullaan järjestämään tämän viikon torstaista alkaen nelipäiväinen naisten pokeriturnaus. OlyBet julkisti … Lue lisää
29.11.2023 | Ostokset
Rotermannin viihtyisä pääaukio muuntuu hurmaavaksi joulumaaksi
Rotermannin korttelin pääaukiolla avataan joulumarkkinat perjantaina 1.12. Markkinat järjestetään yhdessä Coca-Colan kanssa. Jouluinen toritapahtuma tulee olemaan avoinna aina Loppiaiseen … Lue lisää
27.11.2023 | Vapaa-aika
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
1.–30.11. Itä-Viron ravintolakuukausi, Itä-Virumaa 22.–29.11. Universe Orchestra: Maailmanmusiikin mestariteokset, Pärnu, Tallinna, Tartto 27.11. Daniel Slossin ”Can’t” stand up -keikka, … Lue lisää
20.11.2023 | Ostokset
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
2.9–25.11. Musica Sacra -konserttisarja, Pärnu 1.–30.11. Itä-Viron ravintolakuukausi, Itä-Virumaa 1.11.–31.12.Piparkakkuvaltakunta, Atla, Raplamaa 20.–25.11. Virolaisen musiikin viikko, Tartto, Tallinna 22.–29.11. … Lue lisää
19.11.2023 | Vapaa-aika
Loppuvuoden tapahtumia Virossa
3.–19.11. Pimeiden öiden elokuva-festivaali (PÖFF) PÖFF on Pohjois-Euroopan suurin elokuvafestivaali ja 15. suurin maailmanlaajuisesti. Elokuvafestivaalille on myönnetty A-kategorian sertifikaatti, … Lue lisää
17.11.2023 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Viron ulkoilmamuseo ei nuku talviunta!
Talvikaudella museo toimii hieman rauhallisemmalla rytmillä, mutta se ei tarkoita, etteikö nähtävää ja tapahtumia olisi. Ulkoilmamuseo on paras paikka, … Lue lisää