Tuoretta tietoa Virosta
20.4.2017 | Luonto

Kevään vihreät versot

Kevään vihreät versot

Huhtikuussa maan syövereistä kumpuaa monta maukasta kasvia.

 

Voikukka – võilill

Lämpimissä paikoissa ensimmäiset voikukat kukkivat jo huhtikuussa. Voikukasta on sanottu, että sen kaikkia osia voi käyttää ravinnoksi. Erityisen terveellistä purtavaa ovat voikukan ensimmäiset lehdet, sillä niistä voi valmistaa maukkaan salaatin.

Voikukalla on Virossa jopa oma festivaali, jota vietetään 13.–14. toukokuuta Kihlepan kylässä Pärnun lähellä. Keltaiselle kukalle pyhitetyllä festivaalilla voi ihmetellä, mitä kaikkea voikukasta voi valmistaa.

Virossa voikukan lehdistä valmistetaan salaattia ja kukista kotikaljaa sekä viiniä. Monet liottavat lehtiä suolavedessä, jotta kitkerä maku katoaisi. Voikukan kukista valmistetaan myös hunajaa muistuttavaa siirappia, jota voi käyttää leivonnassa. Voikukkaa kannattaa aluksi kokeilla pieninä annoksina.

 

Nokkonen – nõges

Nokkonen nostaa ensimmäiset versonsa usein jo maaliskuussa. Nokkosta on Virossa kutsuttu noitakasviksi, koska sen uskotaan poistavan negatiivista energiaa kodista. Uskomuksia on monenlaisia. Erään sellaisen mukaan nokkosilla vihtominen parantaa potenssia.

Virossa nokkosta on hyödynnetty ruuanlaitossa monin tavoin. Nokkosenlehdistä on valmistettu ohukaisia, salaattia, keittoa ja teetä. Ennen käyttöä tuoreet lehdet voi huuhdella kuumalla vedellä ja valuttaa. Nokkosta hyödynnetään keväisin myös ravintoloiden keittiöissä. Kannattaakin bongailla ruokalistoilta nõges-sanaa.

Nokkosen käytöstä varoitetaan henkilöitä, jotka kärsivät sydämen tai munuaisten vajaatoiminnasta sekä allergikkoja. Sitä ei suositella imettäville tai raskaana oleville naisille.

 

Karhunlaukka – karulauk

Karhunlaukalla on varma paikka virolaisten sydämissä. Moni odottaa keväällä vesi kielellä ensimmäisten karhunlaukan lehtien ilmestymistä toritiskeille tai tuttuun lähimetsään. Paras karhunlaukka-aika alkaa vapun tienoilla ja jatkuu toukokuun loppupuolelle.

Karhunlaukkaa kasvaa etenkin Länsi- ja Pohjois-Viron kalkkipohjaisissa lehtimetsissä, mutta myös kotipuutarhoissa. Helpoin tapa hankkia karhunlaukkaa on ostaa sitä torilta, jossa nippu karhunlaukkaa maksaa pari euroa.

Karhunlaukan lehti muistuttaa hieman kielonlehteä, joten tunnistamisessa on oltava tarkkana. Lehti kuitenkin tuoksuu voimakkaasti valkosipulille, kun sitä hieroo sormien välissä. Voimakkaan tuoksunsa takia karhunlaukkaa kutsutaan myös villivalkosipuliksi.

Karhunlaukkaa käytetään yleisesti myös virolaisissa ravintoloissa. Sitä voi käyttää ruohosipulin tavoin munakkaissa, salaateissa ja keitoissa. Karhunlaukkapesto on todellinen muotiherkku.

 

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVAT ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

22.11.2023 | Luonto

Viron ympäristövirasto varoittaa tänä iltana alkavasta runsaasta lumisateesta

Viron ympäristövirasto varoittaa tänä iltana alkavasta runsaasta lumisateesta

Viron ympäristövirasto julkaisi ilmatiedotteen tason 2 vaaraa aiheuttavasta voimakkaasta lumisateesta ja lumimyrskystä. Lumisateen odotetaan alkavan tämän illan aikana ja … Lue lisää

22.11.2023 | Luonto

camera icon5
Kymmenen patikkapolkua rannoilta suomaisemiin 

Kymmenen patikkapolkua rannoilta suomaisemiin 

Tolkusen luontopolku Pärnun eteläpuolella sijaitseva Tolkusen luontopolku on mainio päiväretkikohde koko perheelle. Uudistettuna kesäkuussa 2023 avattu polku kulkee vanhoilla … Lue lisää

21.10.2023 | Luonto

Tutustu värikkäisiin ja muhkeisiin kurpitsoihin

Tutustu värikkäisiin ja muhkeisiin kurpitsoihin

Tiedätkö vihanneksen, joka toimii yhtä hyvin keitossa, salaatissa, hillossa, suolaisessa piiraassa ja makeassa kakussa? Sen siemenet ovat syötäviä, ja … Lue lisää

19.10.2023 | Luonto

Luonnon monimuotoisuutta on vaalittava kaupungeissa

Luonnon monimuotoisuutta on vaalittava kaupungeissa

Millaisessa kaupungissa haluamme asua? Miksi tarvitsemme luontoa kaupunkiin? Onko kaupunki luonnossa vai luonto kaupungissa? Nämä ovat vain muutamia kysymyksiä, … Lue lisää

14.10.2023 | Luonto

Löytöretkellä Baltian luonnossa -kirja on ilmestynyt

Löytöretkellä Baltian luonnossa -kirja on ilmestynyt

Baltian luontoretkikohteita esittelevä kirja ”Löytöretkellä Baltian luonnossa” on nyt julkaistu. 496-sivuisen kirjan on kirjoittanut piikkiöläinen Suomen tietokirjailijoiden jäsen Kaarina … Lue lisää

19.9.2023 | Luonto

Kansainvälinen luontoelokuvafestivaali esittää yli 50 luontoelokuvaa ympäri Viroa

Kansainvälinen luontoelokuvafestivaali esittää yli 50 luontoelokuvaa ympäri Viroa

Matsalun luontoelokuvafestivaali MAFF (20.9.–1.10.) on kansainvälinen elokuvatapahtuma, joka on levinnyt Lihulan pitäjästä nyt myös muille Viron paikkakunnille, esimerkiksi Pärnuun, … Lue lisää

31.8.2023 | Luonto

Tomaattifestivaali alkaa huomenna Tallinnassa

Tomaattifestivaali alkaa huomenna Tallinnassa

Tänä viikonloppuna järjestetään viidennettä kertaa vuotuinen tomaattifestivaali kasvitieteellisessä puutarhassa. Paikan päällä voi osallistua opastetuille kierroksille ja ostaa mukaan tomaatteja … Lue lisää

31.8.2023 | Luonto

The Baltic Guide toivottaa hyvää Itämeripäivää!

The Baltic Guide toivottaa hyvää Itämeripäivää!

Itämeripäivä on John Nurmisen Säätiön käynnistämä jokavuotinen juhlapäivä meren kunniaksi. Päivän tavoitteena on innostaa ihmiset nauttimaan ainutlaatuisesta kotimerestämme sekä … Lue lisää