9.3.2017 | Luonto

Kevään valoa korpimailla

Kevättalven aurinkoiset päivät houkuttelevat luontoon. Lähdimme retkelle Aegviidun metsiin ja soille.

Viron retkeilypääkaupunki – niin Aegviidu itseään kutsuu – sijaitsee Kõrvemaan ja Põhja-Kõrvemaan sankkojen metsien keskellä. Kõrvemaa eli korpienmaa sopiikin suojelualueille mainiosti nimeksi.

Aegviidusta tekee mukavan retkikohteen se, että sinne pääsee Tallinnasta kätevästi junalla. Vain alle tunti kiskoilla köröttelyä ja ollaankin jo erämaan keskellä. Junamatkailu on Virossa edullista: lippu Tallinnasta Aegviiduun maksaa kolme euroa, ja pyörän voi ottaa mukaan ilmaiseksi.

Juna-asemalta on sata metriä RMK:n eli Viron metsähallituksen luontokeskukseen, josta saa hyviä vinkkejä alueella retkeilyyn.

”Todella kauniita paikkoja on etenkin Põhja-Kõrvemaan puolella. Sellaisia ovat esimerkiksi Paukjärvi ja Jussin nummet”, kertoo RMK:n luontokeskuksessa työskentelevä Jana Jaanson.

Aegviidu sijaitsee Viron halki kulkevien Matkatee-reittien risteyksessä. Lahemaan kansallispuiston Oandusta alkava reitti kulkee Aegviidun kautta Latvian rajalle Iklaan, jonne on vielä 295 kilometriä patikoitavaa. Võrumaan Ähijärvelle on Aegviidusta hikiset 628 kilometriä.

”Varsinkin Oandusta Iklaan vievä reitti on ollut tosi suosittu. Retkeilyväki on myös muuttunut kansainväliseksi. Tänne tullaan niin patikoimaan kuin pyöräretkellekin”, Jana Jaanson kertoo.

Hänen mukaansa suomalaisetkin ovat löytäneet Aegviidun, erityisesti kesäaikaan. Suosituimpia ovat lyhyemmät luontoreitit.

Luontokeskuksen takaa alkaa 1,5 kilometrin luontopolku, joka vie metsään ja suon reunaan. Hyväkuntoista lankkupolkua voi kulkea myös pyörätuolilla tai lastenrattaiden kanssa.

Päätämme tällä kertaa suunnata Aegviidun lounaispuolella sijaitsevalle Kakerdajan suolle.

Astelemme pitkoksia pitkin suomännikön halki. Jokainen askel tuottaa kaunista helinää. Edellisöinen pakkanen on loihtinut lumen pintaan ohuen jääkatteen, joka nyt askeleen voimasta murtuu.

Kevättalvisen suon voima on väkevä. Siniseltä taivaalta loistava aurinko muuttaa maiseman satumaiseksi. On valoa, avaruutta ja tilaa hengittää.

On siunaus, että tällaisia paikkoja vielä on. Täällä kerran käynyt palaa todennäköisesti takaisin ja ottaa ystävänsä ja perheensä mukaan. Luonnon vetovoima puree ja arvostus sitä kohtaan samalla kasvaa.

Patikoijia Kakerdajalla riittää keskellä viikkoakin. Vastaan tulevat sanovat ”tere” iloisesti – luonnossa on lupa morjenstaa tuntematontakin.

Kakerdaja on saanut nimensä kuikalta (viroksi järvekaur). Se kun on virolaisten mielestä niin kömpelö liikkuja, että kakerdab eli kömpii kuivalla maalla.

Ollaan virolaisuuden ytimessä. Näillä seuduilla kirjailija A. H. Tammsaare kuljeskeli ja sai innoitusta klassikkoromaanisarjaansa Totuus ja oikeus. Kansalliskirjailijan museo Vargamäellä sijaitsee Kakerdajalta vain 15 kilometrin päässä etelässä, soiden ja metsien keskellä.

Suo oli keskeisessä roolissa Tammsaaren romaaneissa. Se pantiin aisoihin omin käsin – kaivettiin ojia ja heilutettiin viikatetta heinämättäillä. Virolaisten suo, kuokka ja Jussi asettuvat juuri tällaisiin maisemiin.

Nyt suo on hiljainen. Retken ainoat äänet kuuluvat kuusikosta: tikan vaimeaa naputusta, töyhtötiaisen ärhentelyä, hippiäisten hentoa jutustelua. Suolla seitsemän teeren parvi pyrähtää koivujen latvoihin. Niillä on jo kevättä rinnassa, soidinmenot ovat kohta alkamassa.

Kakerdajasta on sanottu, että se on Kõrvemaan, jollei koko Pohjois-Viron, kauneimpia soita. Siihen on helppo yhtyä. Pitkospuut mutkittelevat kymmenien suolammikoiden välistä kauniille järvelle, jonka keskelle joku on kyhännyt lumiukon.

Kauneus höystettynä hiljaisuudella pitää otteessaan. Vain järven jää kumahtelee. Tunnelma on odottavan kihelmöivä, ennen kevään suuren näytöksen alkua.