Tuoretta tietoa Virosta
6.2.2017 | Kolumnit

Keskustan propagandakanava

Keskustan propagandakanava

Virossa on kuusi valtakunnallista ilmaiseksi katsottavaa TV-kanavaa. Ne ovat valtion omistamat ETV1, ETV2 ja ETV+ -kanavat, kaupalliset Kanal 2 ja TV3 -kanavat sekä Tallinnan kaupungin ylläpitämä Tallinna TV eli TTV.

Tallinna TV rahoitetaan Tallinnan kaupungin rahoilla. Vuonna 2016 TTV sai kaupungilta 3,7 miljoonaa euroa.

Keväällä 2010 aloittanut Tallinna TV on ollut koko olemassaolonsa ajan kiistanalainen. Muut pääpuolueet, media ja tavalliset virolaiset ovat syyttäneet Keskustapuoluetta propagandakanavan perustamisesta. TTV on valjastettu vain yhden puolueen asialle. Pahinta asiassa on, että veronmaksajat maksavat tämän lystin. Keskustapuolue kun hallitsee Tallinnaa ja sen rahoja, koska puolueella on kaupunginvaltuustossa ehdoton enemmistö. Keskustapuolue myös päättää, mitä Tallinna TV:ssä esitetään.

Väitteet kanavan puolueellisuudesta ovat valitettavasti totta. Tallinna TV:n uutiset ovat propagandaa ainakin Wikipedian määritelmän mukaan: ”Propaganda on aatteen tai opin järjestelmällistä levitystä, jolla pyritään muokkaamaan mielipidettä. Propaganda on tavoitteellista, harkittua ja järjestelmällistä pyrkimystä manipuloida ihmisten uskoja, asenteita tai tekoja. Propaganda voi koostua faktoista, väitteistä, huhuista, puolitotuuksista tai valheista.”

Juuri näin on Tallinna TV toiminut koko olemassaolonsa ajan. Kanavan tuottamat uutiset ja reportaasit sekä keskusteluohjelmat ovat palvelleet vain Keskustapuolueen etua. Kanavalla on ollut myös lähes henkilökulttiin asti yltäviä ylistyspuheita puolueen perustajasta ja entisestä puheenjohtajasta Edgar Savisaaresta.

TTV ei ole koskaan antanut vastapuolelle mahdollisuutta kertoa omaa näkemystään. Ainoa totuus on ollut Keskustapuolueen kertoma, ja erityisen oikeita ovat olleet kaupunginjohtaja Savisaaren mielipiteet. TTV:tä katsoessa voi kuvitella, millaista tiedonvälitys on Pohjois-Koreassa.

Yksi esimerkki on, kun Meedia keskpunkt -keskusteluohjelman vakiovieras Mart Ummelas fyysisesti itki lähetyksessä Edgar Savisaaren saaman huonon kohtelun vuoksi. Sama mies epäili, että lihansyöjäbakteeri, joka sairastutti Savisaaren, oli poliittisten vastustajien tartuttama.

Noh, Ummelas erotettiin pari kuukautta sitten Tallinna TV:stä talousrikosepäilyjen vuoksi. Lisäksi TTV:n päätoimittaja Toomas Lepp pidätettiin ja erotettiin myös talousrikosepäilyjen takia. Edgar Savisaar taas on saanut jo syytteet talousrikoksista ja lahjusten vastaanottamisesta.

Keskustan uuden puheenjohtajan Jüri Rataksen aikana on myös Tallinna TV muuttunut. Puoluehan on nyt hallitusvastuussa ja Edgar Savisaar on syrjässä. Pääministeri Rataksella ei ole edes puheyhteyttä Savisaareen.

Kanavan toimituksessa ollaan hämmentyneitä. Ratas puhdistaa puoluettaan kovalla kiireellä ja samassa rytäkässä voi mennä myös Tallinna TV. Ehkäpä sen onkin aika mennä. Tallinna TV on ollut liian paljon Edgar Savisaaren peilikuva.

 

Hüttünen

 

PIIRROS: EVE JAANSOO

Lue lisää samasta aiheesta

14.3.2024 | Kolumnit

Hüttünen pistää maaliskuussa: Miksi virolaisnuoret menestyvät niin hyvin Pisa-testissä?

Hüttünen pistää maaliskuussa: Miksi virolaisnuoret menestyvät niin hyvin Pisa-testissä?

Joulukuussa saimme tietää, että suomalaiskoululaisten Pisa-menestys jatkaa laskuaan. Vuonna 2004 Suomi oli ensimmäisenä kaikissa Pisa-tutkimuksen kolmessa kategoriassa, jotka ovat … Lue lisää

15.1.2024 | Kolumnit

Stop! Älköön aika seisahtuko!

Stop! Älköön aika seisahtuko!

Nostan vinyylilevyn soittimelle jaStop, seisku aeg!kuuluu kaiuttimista heleän pehmeänä virona. Velly Joonas, tuo Tõrvan motownin ääni ja olemus, venyttelee … Lue lisää

13.12.2023 | Kolumnit

Omena- ja kirsikkavarkaissa

Omena- ja kirsikkavarkaissa

Olen ajatellut viime aikoina lastenkasvatuksellisia eroja Viron ja Suomen välillä. Pojallani on eräs hyvä ystävä, kahdeksanvuotias pikkupoika S. He … Lue lisää

28.11.2023 | Kolumnit

Viron parlamentin toiminta on halvaantunut

Viron parlamentin toiminta on halvaantunut

Viime aikoina on Viron poliittista elämää hallinnut keskustelu pääministeri Kaja Kallaksen miehen osittain omistaman kuljetusyhtiön jatkamasta toiminnasta Venäjällä sen … Lue lisää

6.8.2023 | Kolumnit

Piirissaar kuvastaa Itä-Viron sitkeyttä

Piirissaar kuvastaa Itä-Viron sitkeyttä

Ville Hytösen kolumni Ville Hytönen on Harkun Suurupissa asuva Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja. ”Kirkko oli tuossa vieressä. Minun isoisäni Kirill … Lue lisää

30.7.2023 | Kolumnit

Tallinnan laaja katuremontti on aiheuttanut kaupunkiin kaaoksen 

Tallinnan laaja katuremontti on aiheuttanut kaupunkiin kaaoksen 

Valtavien tieremonttien takia on tänä kesänä Tallinnassa vaikea liikkua. Kaupungin kadut on revitty auki. Suuri määrä katuja on suljettu. … Lue lisää

22.6.2023 | Kolumnit

Muutama sana virolaisesta työnteosta

Muutama sana virolaisesta työnteosta

Ville Hytösen kolumni Ville Hytönen on Harkun Suurupissa asuva Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja. ”Kierrellessäni Tallinnassa näen miten surkeassa jamassa kaikki on”, … Lue lisää

15.5.2023 | Kolumnit

Viron poliittinen kenttä liberalisoitui – Ekre istuu pitkään oppositiossa

Viron poliittinen kenttä liberalisoitui – Ekre istuu pitkään oppositiossa

Viron maaliskuisten parlamenttivaalien jälkeen poliittinen kenttä maassa muuttui pysyvästi. Vuosien ajan politiikkaa dominoinut ja osittain jopa terrorisoinut oikeistolainen ja … Lue lisää