7.2.2013 | Ravintolat
Keskiaikaa vatsan täydeltä

Ravintola Olde Hansa WC
Tallinna ylpeilee keskiaikaisilla perinteillään, Hansakaupunkitaustallaan ja upealla Vanhallakaupungillaan. Turisteille on kuitenkin tarjolla kovin vähän keskiaikaisuutta, vaikka se monia varmasti kiinnostaisi. Ravintola Olde Hansa on paikka, jossa keskiaika tulee iholle ja sitä voi maistella kaikessa rauhassa. Saman katon alla on myös keskiaikakauppa Krambude, josta voi ostaa ajan hengen mukaisia tuotteita. Tarjolla on muun muassa astioita, vaatteita, mausteita ja kuuluisia makeita manteleita.
Olde Hansassa keskiaikaa ei edusta pelkästään rakennuksen menneisyys. Teemaravintolan ruokalistaa ja puitteita on kehitetty yhdessä historioitsijoiden kanssa mahdollisimman hyvin aikakautta vastaaviksi. Se, että valaistus on hoidettu kynttilöillä, on vain yksi esimerkki perusteellisuudesta, jolla asiaan on paneuduttu. Tarjoilijoiden vaatetus, ruokien raaka-aineet, musiikki, astiat, sisustus ja kaikki muu mahdollinen noudattelee samaa linjaa. Jopa keskiaikainen WC löytyy talosta.
Paikka on ehdottomasti yksi Tallinnan parhaista perheravintoloista. Kouluikäisille, joita historia vähänkin kiinnostaa, löytyy ravintolasta yksityiskohtia, joista riittää kavereille kerrottavaa kotonakin. Ruokalista on monipuolinen ja esimerkiksi kasvisvaihtoehto on varmasti kaupungin maukkaimmasta päästä.
Alkuruuat maksavat parista eurosta kymppiin, normaalit pääruuat 15–30 euroa ja jälkkärit reilun vitosen. Erikoisuudet, kuten aito kaviaari ja karhu, ovat omassa hintaluokassaan. Mainittu Viiden maun kasvisruoan hinta oli 15,20 euroa.
Mistä löytää?
Ravintola Olde Hansa sijaitsee keskellä Tallinnan vanhaakaupunkia Raatihuoneen naapurissa osoitteessa Vana turg 1.
TEKSTI JUKKA ARPONEN, KUVAT ANDREI CHERTKOV
Lue lisää samasta aiheesta
3.6.2023 | Ravintolat
Uusi rento gourmetravintola Kalarannassa
Ravintola Kogu sijaitsee Tallinnassa meren rannalla Kalamajassa, Linnahallin ja vanhan Patarein merilinnoituksen välissä. Ravintolaa on vähän vaikea löytää. Ensimmäisenä … Lue lisää
30.5.2023 | Ravintolat
Modernisti klassisia makuja
SMAK sijaitsee vanhassa kunnostetussa liuskekivestä tehdyssä varastorakennuksessa lähellä Tallinnan matkustajasataman D-terminaalia. Alue tunnetaan nimellä Kochin Aidad. Siellä on muitakin … Lue lisää
29.5.2023 | Mainos | Ravintolat
Mainos Romanttinen Rantatie
Salaisten pikku poukamien puhkoma Romanttinen Rantatie kulkee Pärnumaalla Liivinlahden rantaa pitkin alkaen Iklasta ja päättyen Virtsuun. Tien toiselle puolelle … Lue lisää
26.5.2023 | Ravintolat
Michelin Guide Estonian toinen painos julkaistiin – Viroon ensimmäinen kahden tähden ravintola
Michelin Guide Estonia 2023 suosittelee yhteensä 34 virolaista ravintolaa, joiden joukossa on yksi kahdella Michelin-tähdellä palkittu ravintola ja yksi … Lue lisää
22.5.2023 | Mainos | Ravintolat
Mainos Kansainvälistä tunnelmaa keskellä Tallinnaa
Rotermann on Tallinnan muodin, taiteen ja viihteen keskus. Lisäksi kaupunginosan ravintolat ovat toinen toistaan houkuttelevampia. Rotermannin kortteli on oikeastaan … Lue lisää
22.5.2023 | Mainos | Ravintolat
5
Mainos Perheravintola Tallinnan katolla
Muutama vuosi sitten sisarukset Küllike Tammelaan ja Riina Aasma päättivät perustaa yhdessä ravintolan. Pian sisarukset huomasivat pyörittävänsä legendaarista Teletorni … Lue lisää
22.5.2023 | Mainos | Ravintolat
Mainos Pelmenejä ja neljän keittiön makuja
T1 Mall -kauppakeskuksen neljännessä kerroksessa sijaitsevasta Pelm-ravintolasta avautuu hulppea näköala yli Tallinnan aina merelle saakka. Ravintolaan pääsee näppärästi hissillä … Lue lisää
18.5.2023 | Mainos | Ravintolat
Mainos OlyBet Bar & Grill tarjoilee jännittäviä peli-iltoja ja hyvää ruokaa
OlyBet Bar & Grill sijaitsee Tallinnan Vapaudenaukion kulmassa Harju-kadulla. Sporttibaari on viihtyisä ja rento paikka nauttia lounas, käydä drinkillä … Lue lisää