Tuoretta tietoa Virosta
24.7.2017 | Vapaa-aika

Kesän parhaat rantabileet

Kesän parhaat rantabileetViron suurin kesäfestivaali Weekend Festival Baltic järjestetään tulevanakin kesänä Pärnussa.

Weekend Festival Baltic täyttää Pärnun biitsin musiikilla ja bailukansalla.

 

Kolmatta kertaa järjestettävä festivaali on koko Baltiassa jo käsite. Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Viron kesäpääkaupunkiin saapuu tanssikansaa Latviasta, Liettuasta ja Puolasta asti.

Jyri Heikkinen festivaalia järjestävästä RL Concertsista suosittelee hankkimaan liput etukäteen, koska Weekend Festival Baltic on myyty loppuun joka kerta. Pärnuun odotetaan tälläkin kertaa noin 30 000 festivaalivierasta per päivä.

 

Syy suureen suosioon löytyy Heikkisen mukaan Pärnusta itsestään.

”Pärnu on loistava paikka festivaalin järjestämiseen niin kaupungin, miljöön kuin sijaintinsa puolesta. Helsingistä, Tallinnasta ja Riiasta pääsee alueelle vain muutamassa tunnissa”, hän kertoo.

Helsinkiin verrattuna Pärnun etuja ovat upea hiekkaranta ja ilmasto, jotka eivät Heikkisen mukaan jää toiseksi edes Keski-Euroopan paikkoihin verrattuna.

”Weekend Balticin alue on saanut todella paljon kiitosta sekä yleisöltä että artisteilta”, hän lisää.

 

Bailukansaa tanssittavat tälläkin kertaa maailman ykkös-DJ:t, mutta mukana on myös popmusiikin tähtiä. Festivaalin suurimpia nimiä ovat muun muassa The Chainsmokers, Armin Van Buuren, Alesso, Clean Bandit, Deadmau5 ja Martin Garrix.

Suomen Weekend Festival järjestetään samana viikonloppuna Helsingin Kyläsaaressa, joten osa esiintyjistä nousee lavalle niin Pärnussa kuin Helsingissäkin.

 

Pärnussa perjantaina 3.8. esiintyvä The Chainsmokers on yksi tämän hetken suurimmista popsensaatioista, jonka Closer-biisiä on katsottu Youtubessa jo yli 1,3 miljardia kertaa. Grammynkin tänä vuonna napannut amerikkalaisbändi villiinnytti bailukansaa viime vuonna myös Ruisrockissa.

”Artistikattaus on muuttunut EDM:stä popmusiikin suuntaan. Haluamme aina uudistaa festivaalia ja pysyä ajan hermolla”, Heikkinen kertoo.

Uutta on tällä kertaa festivaalialueen siirtyminen uimarannan keskiosaan, lähemmäksi kaupungin keskustaa. Festarin viralliset jatkobileet järjestetään iltaisin rannan Sunset-klubilla. 

 

Mistä löytää?
Weekend Festival Baltic, 3.–5.8., Pärnun hiekkaranta.
www.weekendbaltic.com

 

Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVA JARKKO PUKKI

Lue lisää samasta aiheesta
Alesso Armin Van Buuren Clean Bandit Deadmau5 Martin Garrix Pärnu The Chainsmokers weekend festival baltic

19.3.2024 | Vapaa-aika

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tästä päivästä aina huhtikuun loppuun saakka joka tiistai klo 18.00 kaikenikäisiä pyöräilijöitä kutsutaan ilmaisille pyöräretkille. Reitit kulkevat pitkin poikin … Lue lisää

7.3.2024 | Vapaa-aika

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Virossa naistenpäivää juhlitaan antamalla kukkia ja lahjoja naisille. Jos miehiä ei muulloin näe kukkakaupoissa, on heitä naistenpäivän aamuna kukkakauppojen … Lue lisää

5.3.2024 | Vapaa-aika

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Eilen alkoivat viikon kestävät talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut Tallinnassa. Tapahtuma on suurin maailmassa järjestettävä talviuintikilpailu, johon osallistujia saapuu ympäri maailmaa. Tämänpäiväisen … Lue lisää

4.3.2024 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

21.2.–30.3. Fotofest, Pärnu 4.–10.3. Talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut, Tallinna 5.–9.3. TUJA 2024 -jazzfestivaali, Tallinna, Tartto, Viljandi, Pärnu 7.3.–23.4. Tribute to Queen … Lue lisää

2.3.2024 | Vapaa-aika

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien Talvifestivaalilla(Kolkja Kelk ja Talveprääznik) saatetaan hyvinkin heittää hyvästit vuoden kylmimmälle vuodenajalle, jos säätiedotukset pitävät paikkansa. … Lue lisää

27.2.2024 | Vapaa-aika

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Tarton tähtitornissa järjestetään yleisölle 26.2.–3.3. välisenä aikana opastettuja iltoja, jolloin katsellaan ja opitaan lisää tähtitaivaasta. Iltoihin on vapaa pääsy … Lue lisää

26.2.2024 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–29.2. Maukas Tartto -ravintolakuukausi, Tartto 23.2.–2.3. Nuorten ampumahiihdon MM-kisat, Otepää 25.–27.2. Dokumenttielokuvien sarja Ukraina. Murrosvuodet., Tartto 26.2. Elokuvan 20 … Lue lisää

23.2.2024 | Vapaa-aika

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Viron talvipääkaupunki Otepää toivottaa tervetulleeksi 500 nuorta ampumahiihtäjää 38 maasta Kansainvälisen ampumahiihtoliiton (IBU) järjestämiin nuorten ja juniorien MM-kilpailuihin. Tehvandin … Lue lisää