Tuoretta tietoa Virosta
30.6.2015 | Vapaa-aika

Kesän maku

Kesän maku

Mansikka on virolaistenkin kesäherkku, jota löytyy hyvällä tuurilla myös luomuna.

 

Virossa mansikat kypsyvät hieman aikaisemmin kuin koto-Suomessa. Paras mansikkasesonki on perinteisesti juhannuksesta eteenpäin, heinäkuun puolivälissä hyviä mansikoita saa enää harvoin.

Paras paikka mansikkaostoksille on virolainen tori. Sesonkiaikaan punaisten herkkumarjojen myyjiä on vieri vieressä. Huomionarvoista on myös se, että Virossa marjat myydään kiloittain, ei litroittain. Mansikan kilohinta on halvimmillaan parin euron tienoilla. Edullinen hinta perustuu etenkin alhaisempiin tuotantokustannuksiin, mutta oma osansa on myös sopivalla ilmastolla.

Suomessa on viime vuosina keskusteltu puutarhamansikoiden turvallisuudesta, tutkimuksissa mansikoista on löytynyt muun muassa erilaisten kasvinsuojeluaineiden jäämiä. Viljelijöiden mukaan aineita käytetään kuitenkin vain tarpeen vaatiessa ja mahdollisimman vähän. Jäämät ovat onneksi jääneet reilusti rajaarvojen alle.Virossa keskustelua mansikoiden torjunta-aineista on ollut vähemmän. Tehdyissä tutkimuksissa on virolaisistakin mansikoista löytynyt torjunta-aineiden jäämiä. Tuorein mansikkakohu koski Espanjassa kasvatettuja mansikoita ja niistä löytyneitä aineita.

Jos haluaa olla varma mansikan puhtaudesta, voi suosia luomumarjoja. Mansikoiden luonnonmukaisessa viljelyssä ei käytetä synteettisiä torjunta-aineita tai kemiallisia lannoitteita. Tuholaisia ja tauteja pyritään torjumaan luontaisin keinoin, esimerkiksi oikeilla viljelymenetelmillä ja petopunkkien avulla. Mansikan tyypillistä vitsausta, harmaahometta, yritetään välttää korkeilla ja ilmavilla penkeillä. Hyviä vinkkejä mansikoiden luomuviljelyyn on monia muitakin. Jotkut kasvattavat esimerkiksi valkosipuleita mansikkapenkkien välissä.

Luomumansikoita (mahemaasikas) kasvattavia tiloja on eri puolilla maata, muun muassa Saarenmaalla, Võrumaalla ja Pärnumaalla. Luomumansikoita voi löytää etenkin toreilta ja luomukaupoista, ilohinta on edullisimmillaan yleensä noin 2–3 euroa.

TEKSTI JA KUVA MIKKO VIRTA

Lue lisää samasta aiheesta

29.5.2023 | Mainos | Vapaa-aika

Romanttinen Rantatie

Mainos Romanttinen Rantatie

Salaisten pikku poukamien puhkoma Romanttinen Rantatie kulkee Pärnumaalla Liivinlahden rantaa pitkin alkaen Iklasta ja päättyen Virtsuun. Tien toiselle puolelle … Lue lisää

27.5.2023 | Vapaa-aika

Pärnun katuruokafestivaali on tänään

Pärnun katuruokafestivaali on tänään

Tänään lauantaina 27. toukokuuta Pärnun Lai-kadulla järjestetään värikäs katuruokafestivaali, johon osallistuu yli 70 ruoka-autoa Virosta ja naapurimaista. Ruokailijat voivat … Lue lisää

23.5.2023 | Vapaa-aika

Alkukesän tapahtumat Virossa

Alkukesän tapahtumat Virossa

27.5. Ruokamarkkinat Narvan maut Narvan kesäkauden avajaisia vietetään ruokamarkkinoiden merkeissä. Markkinoilla voi maistella eri ruokakojujen herkkuja kahden euron hintaan. … Lue lisää

22.5.2023 | Mainos | Ravintolat

Kansainvälistä tunnelmaa keskellä Tallinnaa

Mainos Kansainvälistä tunnelmaa keskellä Tallinnaa

Rotermann on Tallinnan muodin, taiteen ja viihteen keskus. Lisäksi kaupunginosan ravintolat ovat toinen toistaan houkuttelevampia. Rotermannin kortteli on oikeastaan … Lue lisää

18.5.2023 | Mainos | Vapaa-aika

Promenaadi-hotellista on ainutlaatuinen merinäköala

Mainos Promenaadi-hotellista on ainutlaatuinen merinäköala

Haapsalun viehättävän kävelykadun varrella sijaitsevasta Hotelli Promenaadista avautuu upea merimaisema, joka on ainutlaatuinen koko Virossa. Hyvin varustellussa hotellissa on … Lue lisää

18.5.2023 | Mainos | Vapaa-aika

Viking XPRS – Suomenlahden suosikki jo 15 vuoden ajan

Mainos Viking XPRS – Suomenlahden suosikki jo 15 vuoden ajan

Viking Linen Helsinki–Tallinna-reitin alus Viking XPRS täytti huhtikuussa 15 vuotta. Näiden vuosien aikana se on kuljettanut Helsingin ja Tallinnan … Lue lisää

13.5.2023 | Vapaa-aika

Huomenna alkaa kaksipäiväinen Tallinna-päivä

Huomenna alkaa kaksipäiväinen Tallinna-päivä

Tallinna-päivää vietetään tänä vuonna kahtena päivänä, 14.–15. toukokuuta. Tallinna-päivän tarkoituksena on nostaa esiin kaupungin historiaa ja kertoa tallinnalaisten elämästä … Lue lisää

12.5.2023 | Vapaa-aika

Viikonloppuna on Tallinnassa koko perheen Kalamaja-päivät

Viikonloppuna on Tallinnassa koko perheen Kalamaja-päivät

13.–14. toukokuuta on Tallinnassa Kalamaja-päivät. Kalamaja-päivät ovat kaupunginosatapahtuma, jota vietetään katuruoan, musiikkiesitysten siivittämänä. Tapahtumassa voi vierailla myös pihakahviloissa ja … Lue lisää