Tuoretta tietoa Virosta
10.7.2020 | Kulttuuri

Käy Tallinnan rakennuksissa, joihin ei normaalisti pääse – Open House Tallinn on viikonloppuna

Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov

Käy Tallinnan rakennuksissa, joihin ei normaalisti pääse – Open House Tallinn on viikonloppunaKalevin urheiluhalli on yksi Open House Tallinn -tapahtuman vierailukohteista.

11.–12. heinäkuuta järjestetään Open House Tallinn -tapahtuma, jolloin pääsee vierailemaan ilmaiseksi Tallinnan rakennuksissa, joihin normaalisti pääsee rajoitetusti tai ei ollenkaan.

Viikonlopun aikana yleisölle avaa ovensa yli 30 rakennusta, yksityisasuntoa, konttoria tai vielä rakennusvaiheessa olevaa kohdetta. Rakennuksia esittelevät niihin läheisesti liittyvät ihmiset, kuten esimerkiksi arkkitehdit, historioitsijat, asukkaat ja vuokralaiset.

Viikonlopun aikana pääsee muun muassa Mustamäen mäkihyppytorniin, Äripäev-lehden konttoriin, Patarein vankilaan, Kulttuurikattilaan ja rakenteilla olevalle Porto Francon alueelle.

Open House Tallinn -tapahtuman vierailut ovat ilmaisia, mutta muutamiin kohteisiin tulee tehdä ennakkovaraus. 

Tapahtuman järjestää Viron arkkitehtuurikeskus ry (Eesti Arhitektuurikeskus MTÜ).

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

 

 

Lue lisää samasta aiheesta
arkkitehtuuri Tallinna

2.1.2021 | Kulttuuri

Viron vuoden 2020 parhaat biisit on valittu – top 20:ssä myös Mikael Gabrielin ja Nublun yhteisbiisi

Viron vuoden 2020 parhaat biisit on valittu – top 20:ssä myös Mikael Gabrielin ja Nublun yhteisbiisi

Raadio 2:n järjestämän Vuoden hitti 2020 -äänestyksen voitti tällä kertaa Clicherik & Mäx, Gameboy Tetris kappalleella Maakas. Tiuhaan radiossa soinut … Lue lisää

29.12.2020 | Kulttuuri

Tallinnan Maarjamäen keskus on ehdolla Euroopan vuoden museoksi

Tallinnan Maarjamäen keskus on ehdolla Euroopan vuoden museoksi

Viron historiallisen museon Maarjamäen keskus on ehdolla Euroopan vuoden museoksi. Tittelistä kilpailee kaiken kaikkiaan 27 museota eri puolilta Eurooppaa. Voittaja … Lue lisää

25.12.2020 | Kulttuuri

Tallinnan Fotografiska sai arkkitehtuuripalkinnon

Tallinnan Fotografiska sai arkkitehtuuripalkinnon

Viron arkkitehtien liiton vuosipalkinnon on saanut Fotografiska. Tallinnan Telliskivessä sijaitseva rakennus sai kiitosta kiinnostavista yksityiskohdistaan, kuten yläkerroksiin vievästä betonisesta portaikostaan. … Lue lisää

15.12.2020 | Kulttuuri

Hansakaupunki Pärnulle omistettu hopeinen juhlaraha ilmestyy keväällä 2021

Hansakaupunki Pärnulle omistettu hopeinen juhlaraha ilmestyy keväällä 2021

Hansakaupunki Pärnulle omistetun juhlarahan suunnittelukilpailun voitti Aidi Mesi ehdotuksellaan Suuntana Pärnu. Juhlarahan suunnittelukilpailuun saapui 66 ehdotusta. Voittajatyön luoja sai inspiraatiota … Lue lisää

10.12.2020 | Kulttuuri

Tallinnan piparinäyttely on täynnä upeita teoksia – katso kuvat taidonnäytteistä!

Tallinnan piparinäyttely on täynnä upeita teoksia – katso kuvat taidonnäytteistä!

Juhlavuoden kunniaksi piparinäyttelyn teemana on muoti. Mukana on tällä kertaa yli sata taiteilijaa, jotka ovat käyttäneet teoksiinsa yhteensä 300 kiloa … Lue lisää

8.12.2020 | Kulttuuri

Joulujazz-festivaali esittelee virolaisia artisteja

Joulujazz-festivaali esittelee virolaisia artisteja

Joulujazz-festivaali juhlii tänä vuonna 25-vuotista taivaltaan. Juhlafestivaali tuo konserttilavoille pääasiassa virolaisia artisteja. Suurin osa ulkomaisten artistien konserteista on siirretty myöhemmäksi … Lue lisää

7.12.2020 | Kulttuuri

Tallinnan Noblessnerissa avattiin 30-metrinen valoinstallaatio

Tallinnan Noblessnerissa avattiin 30-metrinen valoinstallaatio

Noblessnerin satamassa avattiin sunnuntaina 30 metriä pitkä valoinstallaatio Loojang, joka kuvaa nimensä mukaisesti mereen laskevaa aurinkoa. Valoinstallaation ovat suunnitelleet Mariliis … Lue lisää

3.12.2020 | Kulttuuri

Uusi kirja vie aikamatkalle neuvostoaikaiseen Haapsaluun – Mikael Korhonen teki kirjan Lääne Kalur -kalastuskolhoosista

Uusi kirja vie aikamatkalle neuvostoaikaiseen Haapsaluun – Mikael Korhonen teki kirjan Lääne Kalur -kalastuskolhoosista

Turkulainen historiantutkija Mikael Korhonen julkaisi syksyllä Lääne Kalurist grafititeni – Lääne Kalurista graffiteihin -kirjan, jossa kerrotaan samanaikaisesti neuvostoaikaisen kalastuskolhoosin historiasta … Lue lisää

Suunnittele tulevia matkoja valtavan juttuarkistomme avulla.

Pidä Viro mielessä!

Mene juttuarkistoon PDF
Sulge