Tuoretta tietoa Virosta
3.4.2013 | Kauneus

Kasvojumppaa

Kasvojumppaa

Noole Ilusalong Tua Tre’nd -menetelmän kauneus&terveys

Tua Tre’nd -menetelmän esittelyssä heräsi ensimmäiseksi kysymys, tekeekö se kipeää. Esittelystä vastannut Noole Ilusalongin omistaja Raili vakuutti, ettei lainkaan. Pienen totuttelun jälkeen touhu tuntuikin jopa miellyttävältä.

Tua Tre’nd on elektronista kasvohierontaa. Käytettävässä laitteessa on kaksi elektrodia, jotka voidaan ohjelmoida toimimaan yhdessä tai erikseen. Ohjelmavaihtoehtoja on kaikkiaan viisi ja ne on suunniteltu kasvojen eri osille. Volyymia voi säätää mieltymystensä mukaisesti ja laite sopii myös niskan hoitoon. Vaikutus perustuu lihasten stimulointiin, mikä vastaa salijumppaa kasvoille. Tuloksena rypyt häviävät ja iho tuntuu nuorekkaammalta, ja vain 15 minuutin päivittäisellä käytöllä saavutetaan erinomaisia tuloksia, vakuutti Raili.

Mikä parasta, menetelmä on todella vaivaton. Meikkejä ei tarvitse pestä ja laitetta käyttäessään voi samalla tehdä muutakin. Parhaat tulokset saadaan säännöllisellä pidempiaikaisella kuurilla, mutta yhdelläkin kerralla on vaikutusta. Kertahoidon jälkeen iho hohtaa terveyttä, mikä saa pikkurypytkin häviämään. Tehokkainta hoito on aamuisin, kun kasvot kaipaavat herätystä.

Noole tarjoaa myös laajan valikoiman perinteisiä kauneussalonkipalveluja hiusten leikkauksesta monipuolisiin hoitopaketteihin. Suosittuja ovat pedi- ja manikyyrit. Salonki on toiminut jo viisi vuotta hiljattain ravintola- ja muotialueeksi muodostuneessa Kalamajan kaupunginosassa lähellä Lentosataman uutta merimuseota. Noole myy Tua Tre’nd -laiteita, mutta sikaa ei tarvitse ostaa säkissä. – tutustumistarjouksena hoito paikan päällä asiantuntijan opastuksella maksaa viisi euroa. Aika on varattava etukäteen.

Mistä löytää?

Noole Ilusalong, Noole 4-1B, Tallinna.

www.nooleilusalong.ee

TEKSTI KRISTINA LUPP, KUVAT ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

26.1.2024 | Kauneus

Itämainen perinnehieronta koko keholle

Itämainen perinnehieronta koko keholle

Thai Lotus Spa on erikoistunut thaimaalaisiin perinnehierontoihin. Thaihieronta perustuu kehon venyttelyyn, akupainantaan ja kehon meridiaanien eli energialinjojen avaamiseen. Kuulostaa … Lue lisää

15.1.2024 | Mainos | Kauneus

Seitsemässä päivässä seitsemän kiloa kevyemmäksi ja nuoremmaksi!

Mainos Seitsemässä päivässä seitsemän kiloa kevyemmäksi ja nuoremmaksi!

Tartossa oleva Loodus Bio­Spa on ainutlaatuinen paastokeskus, jossa mieli virkistyy ja keho puhdistuu. Paasto ja detox ovat ikivanhoja hoitotapoja, … Lue lisää

16.11.2023 | Kauneus

Joululahjaksi kiireetön päivä spassa

Joululahjaksi kiireetön päivä spassa

Hotelli Telegraafissa on samaan aikaan sekä vanhaa mannermaista loisteliaisuutta että hillittyä tyylikkyyttä. Sisään astuessa vieraita tervehtivät kohteliaat vastaanottovirkailijat. Aulatilassa … Lue lisää

3.9.2023 | Kauneus

Veitsetön kasvojenkohotus – lempeä menetelmä ikääntymistä vastaan

Veitsetön kasvojenkohotus – lempeä menetelmä ikääntymistä vastaan

Tallinnassa Artifex studiossa työskentelevät luonnonmukaisen kauneuden ja hyvinvoinnin ammattilaiset. Studio on erikoistunut kasvojen muokkaushoitoihin ilman plastiikkakirurgisia toimenpiteitä. Lisäksi tarjolla … Lue lisää

25.6.2023 | Kauneus

Terveempi päänahka ja kauniimmat hiukset

Terveempi päänahka ja kauniimmat hiukset

Juuste Akadeemia aloitti toimintansa vuonna 2008. Yritys tarjoaa kampaamo- ja hiustenhoitopalveluita Tallinnan liikekeskustassa Hotelli Olympian läheisyydessä. Nykyään palveluvalikoimaan on … Lue lisää

12.6.2023 | Kauneus

Lääkematkailusta on tullut arkipäivää

Lääkematkailusta on tullut arkipäivää

Viru Keskuksen tyylikkäässä Apothekassa käy kuhina lauantaina puolen päivän aikaan. Proviisori Annika Toobal tietää, mitä suomalaiset matkailijat hakevat heidän … Lue lisää

28.5.2023 | Kauneus

Pärnun Tervis-kylpylähotellin ilmastoidut huoneet valmistuivat toukokuussa – toiminnassa huomioitu ympäristöystävällisyys

Pärnun Tervis-kylpylähotellin ilmastoidut huoneet valmistuivat toukokuussa – toiminnassa huomioitu ympäristöystävällisyys

Pärnun tunnetuimpiin kylpylähotelleihin lukeutuva Tervis on panostanut viihtyvyyteen. Uudet ilmastoidut superior-huoneet valmistuivat toukokuussa. Ilmastoinnin lisäksi huoneet saivat uudistetut, tyylikkäät … Lue lisää

28.3.2023 | Kauneus

Virolaista muotia esittelevä Tallinn Fashion Week järjestetään ensi perjantaina ja lauantaina

Virolaista muotia esittelevä Tallinn Fashion Week järjestetään ensi perjantaina ja lauantaina

Viron muodin tärkein tapahtuma Tallinn Fashion Week esittelee tuoreita muotiluomuksia 31. maaliskuuta ja 1. huhtikuuta Tallinnan matkustajasatamaa lähellä sijaitsevassa … Lue lisää