Tuoretta tietoa Virosta
5.2.2014 | Ravintolat

Kahvilakulttuuria

Kahvilakulttuuria

Kohvik-nimen alla Tallinnasta löytyy kaikkea parin pöydän kuppilasta gourmetravintolaan.

Virossa kahvila on kohvik – ja niitä riittää. Sen syvemmälle kahvilakult- tuuriin juurille sukeltamatta voi mainita, että Tallinnassa sumppia nautiskeltiin keskieurooppalaiseen tapaan hienostuneesti salongeissa jo 1800-luvulla. Neuvostoaika toi oman värinsä kahvilasektorillekin, joten nykypäivän kahvilakuvassa on jotain vanhaa ja paljon uutta sekä nostalgisia tuulahduksia kommunismin kulta-ajoilta.

Tallinnan kahviloista voi helposti kirjoittaa kokonaisen kirjan, joten lehtijutun puitteissa voimme vain sipaista vähän pintaa – tai siemaista tilkan vaahtoa höyryä- vän kuuman cappuccinon päältä. Tässä siis muutama oikopolku Tallinnan moniilmeiseen kahviloiden ihmemaahan.

Maiasmokk vuodesta 1864

Tallinnan vanhin kahvila löytyy Vanhankaupungin sydämestä, ei kuitenkaan Raatihuoneentorilta. Maiasmokk on säilyttänyt klassisen tyylinsä neuvostoaikojen yli, mikä luo paikkaan ainutlaatuisen tunnelman. Tarjolla on muun muassa paikan päällä leivottua suuhunpantavaa sekä käsintehtyjä suklaamakeisia. Maiasmokk, Pikk 16.

Katso kartalta

 

Pieni kahvihuone

Viehättävä, kodikas ja kahvintuok- suinen Kohvituba sijaitsee Vanhas- sakaupungissa Lai-kadulla Kaupunginteatteria vastapäätä. Muutama pöytä ja pieni vitriini, monenkirjava sisustus ja vaatimaton ulkomainos kertovat, että suuren luokan turistirysästä ei ole kyse. Paikka tarjoaa kuitenkin uskomattoman laajan ja laadukkaan kahvijuomien valikoiman ja aidosti kotitekoisen makuisia makeita leivonnaisia – ja samalla myös mukavan lepohetken turistikaupungin vilinän ulottumattomissa. Kohvituba, Lai 26.

Katso kartalta

Suosittu kahvilaketju

Reval Cafen uusimmasta, Postimajassa olevasta yksiköstä voi seurata keskikaupungin vilkkaimman risteyksen elämää. Sieltä voi päivän aloittaa vaikka aamupuurolla. Vaihtoehtotoimintojen korttelissa, Telliskivi-kadulla oleva kahvila poikkeaa muista sisustukseltaan. Siellä on huomioitu myös lapset. Vanhassakaupungissa, Müürivahe-kadulla (kuva) tarjotaan myös lounaita ja sen takaosassa on viihtyisä ravintolasali. Kyseinen kahvila-ravintola on avoinna yömyöhään. Reval Cafe: Hobujaama 5, Vene 1, Müürivahe 14, Pärnu mnt 27, Postimaja, Viru Keskus, Telliskivi 60a

Suklaaherkkujen äärellä

Pierre Chocolaterie sopii niille, jotka haluavat herkutella suklaisilla kuumilla juomilla ja tryffeleillä. Jälkimmäisiä on kahvilan valikoimissa yli parikymmentä.

Kahvilaa voisi luonnehtia yhdeksi Vanhankaupungin persoonallisimmista. Boheemin hämyisen tunnelman luovat vanhat sohvat, pöydät ja muut huonekalut. Herkullisia leivoksia saa kahviloista muutamalla eurolla. Sisustus on muutenkin pullollaan jännittäviä yksityiskohtia, ja valaistus sopivan hämärä.

Kahvilassa on tarjolla makeiden herkkujen lisäksi pientä suolaista voileivistä alkaen. Pierre Chocolaterie löytyy Vene-kadun suojaisalta sisäpihalta, jota kutsutaan Mestarien pihaksi (Meistrite hoov). Pierre Chocolaterie, Vene 6.

Katso kartalta

TEKSTI JA KUVAT TBG

Lue lisää samasta aiheesta

12.4.2024 | Ravintolat

Otepään maut -ruokatapahtuma esittelee Etelä-Viron kulinaarista elämää

Otepään maut -ruokatapahtuma esittelee Etelä-Viron kulinaarista elämää

Suosittu ruokafestivaali Otepää Maitsed (Otepään Maut) alkoi eilen. 11 päivää kestävän festivaalin aikana kuusi ravintolaa Otepäällä ja sen ympäristössä … Lue lisää

20.3.2024 | Ravintolat

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Maanantaina alkanut Saarenmaan ravintolaviikko esittelee saaren 13 huippuravintolaa. Erikoismenuita tarjoillaan koko tämän viikon ajan. Jos olet koskaan haaveillut kulinaarisesta … Lue lisää

17.3.2024 | Ravintolat

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Ravintola Giannin pöydät ovat kahden aikaan melkein kaikki varattuja. Saamme kuitenkin kahden hengen pöydän ikkunan vierestä. Mustat, nahkaiset tuolit … Lue lisää

16.3.2024 | Ravintolat

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Narva Kohvik on ollut avoinna vuodesta 1947 ja se on yksi Tallinnan vanhimmista kahviloista. Mikä on 76 vuotta pyörineen … Lue lisää

23.2.2024 | Ravintolat

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Viron itsenäisyyspäivän iltana 24. helmikuuta avautuu neljäkymmentä kotikutoista ravintolaa 175 kilometrin pituisen Peipsijärven rantatien varrella. Tapahtuma kantaa nimeä Täydenkuun … Lue lisää

15.2.2024 | Ravintolat

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Huomenna 16. helmikuuta alkava Foodlover -ravintolaviikko voi viedä varomattomalta kielen mennessään. Mutta onko sen väliä, kun on kysymys ruoasta. … Lue lisää

11.2.2024 | Ravintolat

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Katharinenthalin idyllinen kahvila sijaitsee 1800-luvulta peräisin olevassa entisessä vahdin talossa Kadriorgin puistossa. Kesäisin iso terassi on viihtyisä lisä, josta … Lue lisää

10.2.2024 | Ravintolat

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Tallinnan Maakri-kadulle vuonna 2018 valmistunut liikerakennuskokonaisuus on ainutlaatuinen. Yli sata metriä korkea tornitalo on sulautunut saumattomasti 1800-luvun historiallisten rakennusten … Lue lisää