2.3.2011 | Ravintolat
Kadriorgin makuja

Komea puutalo kätkee sisälleen kotoisan Meie maja -ravintolan pubeineen.
Komea puutalo kätkee sisälleen kotoisan Meie maja -ravintolan pubeineen.
Meie Maja sijaitsee noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä keskustasta Kadriorgin suuntaan. Ravintola on sopivasti puolimatkassa Kumun ja keskustan välissä, joten taidenautinnon jälkeen voi siirtyä nauttimaan ruokakulttuurista.
Ravintolan sisustus on mutkaton ja vaalea. Suuret ikkunat tuovat valoa ja seiniltä tuijottavat tunnetun virolaistaiteilija Navitrollan värikkäät eläinhahmot.
Lasten leikkinurkkaus on sijoitettu erilliseen erkkeriin, jota ympäröivät värikkäät vitriinilasit. Pikkuväkeä odottavat nuket, autot, piirustusvälineet ja videot. Vanhempien tilatessa ruokaannokset saavat lapset ilmaiseksi lastenannokset.
Live-musiikista saa nauttia lauantaisin ja karaokeiltojakin järjestetään. Ryhmiä varten on toisessa kerroksessa suuri ja valoisa tila, jota voi varata etukäteen vaikkapa häitä tai kokouksia varten.
Ruokalistalta löytyy keittoja, salaatteja ja pastoja. Niiden hinnat keikkuvat 4–8 euron tuntumassa. Kala- ja liha-annosten hinnat ovat 8–11 euroa. Tarjolla on muun muassa perinteinen englantilainen Fish and Chips -annos kuudella eurolla ja grillattua vasikanmaksaa perunamuusilla seitsemällä eurolla.
Päätin tilata hampurilaisen ranskalaisilla ja talon oluen. Itsevalmistettu jauhelihapihvi oli erityisen maukas ja kiitosta keräsi myös raikas salaatti sekä rapeat ranskalaiset. Annos oli sopivan suuruinen ja tilaa jäi vielä jälkiruualle, joksi suositeltiin tuorejuustokakkua marjojen kera. Kakku oli todella raikas eikä liian makea. Hinnat olivat melko kohtuulliset, sillä hampurilainen maksoi 6 euroa, olut 1,80 ja kakkupala 3,50.
Keittiössä ei pitäisi ainakaan osaamisesta olla puutetta, sillä keittiömestarina toimii Viron parhaimmaksi kokiksi valittu Michael Bhoola.
Mistä löytää? Meie Maja, J. Köleri 2, Tallinna.
TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVAT MEIE MAJA, MATS ÕUN
Lue lisää samasta aiheesta
3.6.2023 | Ravintolat
Uusi rento gourmetravintola Kalarannassa
Ravintola Kogu sijaitsee Tallinnassa meren rannalla Kalamajassa, Linnahallin ja vanhan Patarein merilinnoituksen välissä. Ravintolaa on vähän vaikea löytää. Ensimmäisenä … Lue lisää
30.5.2023 | Ravintolat
Modernisti klassisia makuja
SMAK sijaitsee vanhassa kunnostetussa liuskekivestä tehdyssä varastorakennuksessa lähellä Tallinnan matkustajasataman D-terminaalia. Alue tunnetaan nimellä Kochin Aidad. Siellä on muitakin … Lue lisää
29.5.2023 | Mainos | Ravintolat
Mainos Romanttinen Rantatie
Salaisten pikku poukamien puhkoma Romanttinen Rantatie kulkee Pärnumaalla Liivinlahden rantaa pitkin alkaen Iklasta ja päättyen Virtsuun. Tien toiselle puolelle … Lue lisää
26.5.2023 | Ravintolat
Michelin Guide Estonian toinen painos julkaistiin – Viroon ensimmäinen kahden tähden ravintola
Michelin Guide Estonia 2023 suosittelee yhteensä 34 virolaista ravintolaa, joiden joukossa on yksi kahdella Michelin-tähdellä palkittu ravintola ja yksi … Lue lisää
22.5.2023 | Mainos | Ravintolat
Mainos Pelmenejä ja neljän keittiön makuja
T1 Mall -kauppakeskuksen neljännessä kerroksessa sijaitsevasta Pelm-ravintolasta avautuu hulppea näköala yli Tallinnan aina merelle saakka. Ravintolaan pääsee näppärästi hissillä … Lue lisää
22.5.2023 | Mainos | Ravintolat
Mainos Kansainvälistä tunnelmaa keskellä Tallinnaa
Rotermann on Tallinnan muodin, taiteen ja viihteen keskus. Lisäksi kaupunginosan ravintolat ovat toinen toistaan houkuttelevampia. Rotermannin kortteli on oikeastaan … Lue lisää
22.5.2023 | Mainos | Ravintolat
5
Mainos Perheravintola Tallinnan katolla
Muutama vuosi sitten sisarukset Küllike Tammelaan ja Riina Aasma päättivät perustaa yhdessä ravintolan. Pian sisarukset huomasivat pyörittävänsä legendaarista Teletorni … Lue lisää
18.5.2023 | Mainos | Ravintolat
Mainos OlyBet Bar & Grill tarjoilee jännittäviä peli-iltoja ja hyvää ruokaa
OlyBet Bar & Grill sijaitsee Tallinnan Vapaudenaukion kulmassa Harju-kadulla. Sporttibaari on viihtyisä ja rento paikka nauttia lounas, käydä drinkillä … Lue lisää