Tuoretta tietoa Virosta
17.8.2016 | Viro

Kaakkois-Viron vahva kulttuurialue

Kaakkois-Viron vahva kulttuurialue

Viime vuonna suomalais-ugrilaisten kansojen kulttuuripääkaupunkina oli Kaakkois-Virossa sijaitseva Obinitsan kylä. Venäjän rajan tuntumassa sijaitseva kylä on hieno esimerkki elävästä perinteestä, vaikka kylässä on alle 200 asukasta. Kesäisin Tarton Vanemuine-teatteri esittää siellä perinteestä kertovia näytelmiä täysille katsomoille.

Kylän historiaa tunnetaan noin 1 500 vuoden ajalta. Yhtenä näkyvänä todisteena siitä on ortodoksisen kirkon vieressä olevalla hautausmaalla olevat hautakummut.

Settojen kulttuurissa ortodoksisuus yhdistyy hedelmällisyyden jumalaan Pekoon. Joka vuosi, elokuun ensimmäisenä lauantaina, järjestetään Kuningaskunnan päivät, jolloin valitaan Pekon edustaja eli ülemsootska seuraavaksi vuodeksi. Settojen demokratiaa kuvaa hyvin se, että viimeiset kaksi vuotta virkaan on valittu nainen.

 

Alueen historiaan ja perinteeseen voi tutustua Setomaan museoissa, joita on useita. Niitä on muun muassa Obinitsassa ja Värskassa. Mielenkiintoinen yksityismuseo on Jõeveeren talossa, Lindorassa. Perheen emäntä Ene Viitkin on kerännyt yli 20 vuoden aikana esineitä lähiympäristöstä ja kokoelma saa kokeneetkin asiantuntijat huokailemaan ihastuksesta. Museo on avoinna vain sopimuksesta. Talossa on mahdollisuus myös yöpymiseen ja savusauna sijaitsee puhdasvetisen Piusajoen ääressä.

Majatalosta eteenpäin sijaitsevat Piusajoen hiekkakiviset rantajyrkänteet eli Härma müürid. Korkein on 43-metrinen upea luonnon muodostelma devonikaudelta 400 miljoonan vuoden takaa. Sinne pääsemiseksi pitää kävellä jonkin matkaa ja autotiekin ennen sitä on melkoisen kapea.

 

Setomaalla voi ruokailla hyvin. Taarka Tarõ Köögikõnõ sijaitsee Seto Seltsimajan yhteydessä kylän keskellä Obinitsassa. Perinneruoan lisäksi pääsee maistamaan isännän tekemää kotiolutta tai lähistöllä tehtyä luonnonmukaista Uma tettü -ubinasiideriä (ubina on suomeksi omena). Värskan kylpylän kahvilassa voi nauttia kahvin ja salaatin tuplabrändin kera alle kympillä.

Elokuussakin Setomaalla tapahtuu. Edellä mainittu, XXIII Kuningaskunnan päivä on 6.8. Värskassa ja Kostipäev eli kahviloiden päivä on 13.–14.9. koko Setomaalla. Obinitsassa on 19.8. Paasapäev, jolloin muistellaan poismenneitä omaisia ja pidetään kirmas eli kyläjuhla. 27.–28.8. on Lüübnitsassa sipuli- ja kalamarkkinat. Myynnissä on kuuluisaa Peipsin sipulia.

 

Screen Shot 2016-08-02 at 13.21.40

Screen Shot 2016-08-02 at 13.21.52

Screen Shot 2016-08-02 at 13.22.03

TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KARTTA EVE JAANSOO

Lue lisää samasta aiheesta

9.4.2024 | Viro

Inflaatio hidastui maaliskuussa

Inflaatio hidastui maaliskuussa

Viron tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan kuluttajahintaindeksi nousi tämän vuoden maaliskuussa 3,9 prosenttia vuoden 2023 maaliskuuhun verrattuna. Tavarat olivat 1,9 … Lue lisää

6.4.2024 | Viro

camera icon5
Liki 300 esiintyjää Viron kansallismuseon lavalla Tartossa

Liki 300 esiintyjää Viron kansallismuseon lavalla Tartossa

Tartossa juhlitaan euroviisujen hengessä 7.–8. huhtikuuta. Yleisö voi nauttia illan aikana euroviisukappaleista, joita lavalla esittävät nuoret tanssijat, lauluryhmä ja … Lue lisää

5.4.2024 | Viro

Talouden taantuma iskenyt voimakkaasti vähittäiskauppaan

Talouden taantuma iskenyt voimakkaasti vähittäiskauppaan

Viron tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan maan vähittäiskaupan yritysten liikevaihto oli 739 miljoonaa euroa helmikuussa 2024, mikä oli 3 prosenttia … Lue lisää

2.4.2024 | Viro

NATO esittelee yleisölle kalustoa ja varusteita 75-vuotisjuhlan kunniaksi

NATO esittelee yleisölle kalustoa ja varusteita 75-vuotisjuhlan kunniaksi

ERR kirjoittaa artikkelissaanNaton sotilaiden esittelevän joukkoja, kalustoa ja sotilasvarusteita yleisölle eri puolilla Viroa puolustusliiton 75-vuotisjuhlan kunniaksi. NATOperustettiin 4. huhtikuuta … Lue lisää

1.4.2024 | Viro

Virolaiset näyttelijät keskustelevat suomalaisten onnellisuudesta

Virolaiset näyttelijät keskustelevat suomalaisten onnellisuudesta

Viime kuussa julkistettiin jälleen vuosittainen Maailman onnellisuusraportti (World Happiness Report). Ykkössijalla keikkuivat taas suomalaiset ja Viro sijoittui listalla vasta … Lue lisää

28.3.2024 | Viro

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Kun matkustat Viroon pääsiäisenä, kannattaa muistaa että pitkäperjantai 29. maaliskuuta ja pääsiäissunnuntai 31. maaliskuuta ovat myös Virossa pyhäpäiviä. Toinen … Lue lisää

26.3.2024 | Viro

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Kävely ja julkisten kulkuvälineiden käyttö on vähentynyt työmatkaliikenteessä. Sen sijaan ihmiset matkaavat töihin mieluummin omilla autoillaan. Viimeisen 20 vuoden … Lue lisää

25.3.2024 | Viro

Kirjallisuus ei ole unohtanut kyydityksen uhreja 

Kirjallisuus ei ole unohtanut kyydityksen uhreja 

Tänään Virossa vietetään maaliskuun kyyditysten muistopäivää. 25. maaliskuuta vuonna 1949 neuvostojoukot kyydittivät väkivaltaisesti 22 000 Viron kansalaista Siperiaan. Tragedia … Lue lisää