Tuoretta tietoa Virosta
4.7.2011 | Vapaa-aika

Juurihoitoa virolaisittain

Juurihoitoa virolaisittain

Juurihoitoa virolaisittain

Pärnun Bluespäivät (Pärnu Bluusipäevad) järjestetään 1.–6. elokuuta. Tällä kertaa pääesiintyjäksi saapuu Steve Lury ja L. R. Phoenix Englannista sekä Black River Bluesman Suomesta. Festivaalin päälava sijaitsee tunnelmallisessa Pärnun Jahtiklubissa.

Viikon aikana järjestetään tapahtuman puitteissa työpajoja, joissa jokainen voi harjoitella slidekitaran ja huuliharpun soittoa bluesgurujen opastuksella.

5.–6. elokuuta järjestettävä Haapsalun Augustibluus on jo käsite Virossa. Jo 18. kertaa järjestettävä festivaali muuttaa Haapsalun komean piispanlinnan bluesparatiisiksi. Esiintyjiä saapuu tällä kertaa kymmenestä eri maasta. Festivaalin pääesiintyjinä ovat Kirk Fletcher ja Trampled Under Foot -bändi Yhdysvalloista.

Mukana on myös edustava otos virolaisia alan orkestereita. Lavalla nähdään esimerkiksi Compromise Blue, Raivo Tafenau ja Estonian Dream Boogie Woogie Band.

Haapsalun Augustibluus-tapahtumaan pääsee ensimmäistä kertaa bussikuljetuksella Tallinnasta. Illalla pääsee samalla bussilla takaisin Tallinnaan, jos ei halua jäädä nauttimaan jälkitunnelmista Haapsalun yöhön.

Mistä löytää?
Pärnun Bluespäivät, 1.–6.8.
Augustibluus, 5.–6.8., Haapsalu.

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVA AUGUSTIBLUUS, KATHY CARTER

Lue lisää samasta aiheesta

19.3.2024 | Vapaa-aika

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tästä päivästä aina huhtikuun loppuun saakka joka tiistai klo 18.00 kaikenikäisiä pyöräilijöitä kutsutaan ilmaisille pyöräretkille. Reitit kulkevat pitkin poikin … Lue lisää

7.3.2024 | Vapaa-aika

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Virossa naistenpäivää juhlitaan antamalla kukkia ja lahjoja naisille. Jos miehiä ei muulloin näe kukkakaupoissa, on heitä naistenpäivän aamuna kukkakauppojen … Lue lisää

5.3.2024 | Vapaa-aika

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Eilen alkoivat viikon kestävät talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut Tallinnassa. Tapahtuma on suurin maailmassa järjestettävä talviuintikilpailu, johon osallistujia saapuu ympäri maailmaa. Tämänpäiväisen … Lue lisää

4.3.2024 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

21.2.–30.3. Fotofest, Pärnu 4.–10.3. Talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut, Tallinna 5.–9.3. TUJA 2024 -jazzfestivaali, Tallinna, Tartto, Viljandi, Pärnu 7.3.–23.4. Tribute to Queen … Lue lisää

2.3.2024 | Vapaa-aika

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien Talvifestivaalilla(Kolkja Kelk ja Talveprääznik) saatetaan hyvinkin heittää hyvästit vuoden kylmimmälle vuodenajalle, jos säätiedotukset pitävät paikkansa. … Lue lisää

27.2.2024 | Vapaa-aika

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Tarton tähtitornissa järjestetään yleisölle 26.2.–3.3. välisenä aikana opastettuja iltoja, jolloin katsellaan ja opitaan lisää tähtitaivaasta. Iltoihin on vapaa pääsy … Lue lisää

26.2.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–29.2. Maukas Tartto -ravintolakuukausi, Tartto 23.2.–2.3. Nuorten ampumahiihdon MM-kisat, Otepää 25.–27.2. Dokumenttielokuvien sarja Ukraina. Murrosvuodet., Tartto 26.2. Elokuvan 20 … Lue lisää

23.2.2024 | Vapaa-aika

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Viron talvipääkaupunki Otepää toivottaa tervetulleeksi 500 nuorta ampumahiihtäjää 38 maasta Kansainvälisen ampumahiihtoliiton (IBU) järjestämiin nuorten ja juniorien MM-kilpailuihin. Tehvandin … Lue lisää