Jussina Jaanikin juhlii

Viron ja Suomen juhannusperinteissä on paljon yhteistä, mutta erojakin löytyy.

Yksi selvä ero on, että Virossa juhannus on ”oikealla paikalla” eli 24.6. Sarasmo tarinoi tässä lehdessä tulen tuomisesta, mutta mitä muuta juhannuksena Virossa tehdään?

Juhannus eli Jaanipäev on saanut nimensä Johannes Kastajasta eli viroksi Jaanista. Aikaisemmin juhannuksen aikaan syntyneet pojat saivatkin nimekseen Jaan. Kesäpäivänseisaus eli viroksi pööripäev on ollut vuosituhansia kansojen juhla.

Juhannustuli sytytettiin ennen mahdollisimman korkealle, jotkut tekivät sen pitkän vavan päähän esimerkiksi terva-astiaan. Tarkoitus oli näyttää tulta mahdollisimman kauaksi. Joskus tehtiin kaksikin tulta, toinen maahan ja toinen ylös. Juhannustulen luokse piti mennä, muuten saattoi talo palaa tai tulla huono viljasato. Kokon ääressä nautittiin pyhäruokia ja juotiin juhannusolutta.

Tuli auttoi myös selkävaivoihin. Jos kokon ääressä istui selkä tuleen päin, ei pellolla ollut vaaraa selän kipeytymisestä. Myös lypsykarja tuotiin läpi savun, millä varmistettiin lehmien terveys. Ihmisillekin juhannustulen savu oli hyväksi.

Uskomuksia on muitakin. Juhannusyössä on taikaa, koska taivaan ja manalan portit ovat silloin avoinna. Puut ja eläimet puhuvat sekä ennustavat tulevaisuutta. Näkit nousevat vedestä laulaen ja soittaen kannelta. Veteen hukkuneiden hengetkin nousivat laineille tanssimaan. Yleistä oli, että juhannusyönä ihmiset muuttuivat ihmissusiksi ja noidat tekivät pahojaan. Mutta pahaa voitiin estää eri keinoin, muun muassa asettamalla pihlajanoksia oikeisiin paikkoihin.

Yksi eniten levinnyt uskomus Virossa on, että juhannusyönä sananjalka kukkii. Kukan löytäminen merkitsee suurta onnea. Jotkut ovat yhdistäneet asian toiseen perinteeseen eli kiiltomatojen etsintään. Kiiltomato onkin viroksi jaaniuss eli juhannusmato. Suuret kiiltomadot ovat joidenkin mielestä sananjalkojen kukkia. Niiden etsiminen hieman Suomen kesää hämärämmässä yössä onnistuu juhannuksenakin. Kotiin viety kiiltomato tuo onnea talolle ja sen tappaminen aiheuttaa talon palamisen.

Juhannustavat poikkeavat toisistaan jonkin verran eri puolella Viroa. Itäpuolella on tapana hypätä juhannustulen yli ja Setomaan perinteeseen kuuluu myös kergotamine eli ryhmätanssi. Juhannuslauluja on laulettu tuttuihin säveliin eri sanoin.

Yleinen tapa on koivuilla koristeleminen. Nuoret miehet veivät ennen vanhaan tyttöjen aitan ovelle niin sanottuja rakkauskoivuja (armukask). Saunassa iholle jääneellä koivunlehdellä saattoi taikoa itselleen rakastetun. Juhannustulilta tulleessaan nuori neito punoi yhdeksästä kukasta seppeleen ja laittoi sen päähänsä tienristeyksessä, nukkui seppele tyynyn alla ja näki unessa tulevan miehensä. Kun seppeleen heitti puuhun ja se jäi sinne, olivat häät varmasti tulossa.

Ne yöt on niin valkeat

Jotkut ehkä ajattelevat, että valkeat koivut ja onnea kukkuvat käet Saarenmaan valssissa kuvaavat juhannusyön juhlaa. Sanoitus kertoo kuitenkin 9. kesäkuuta 1946 Löönen suolla järjestettyjen sosialististen talkoiden lopuksi pidetystä juhlasta. Pellavapään nimikin, Asta Mets, on tiedossa.

Juhannusjuhlat ulkomuseossa ja Setomaalla

Viron ulkomuseossa sytytetään 23.6. useampikin juhannuskokko. Orkesterit ja tanssijat esiintyvät. Urheilullisemmat voivat kokeilla saappaanheittotaitojaan. Jüri-Jaagun talon sauna lämpiää ja katon yli heitetyn vihdan avulla ennustetaan tulevaa heinäntekoilmaa. Juhlat alkavat kello 19 ja jatkuvat puoleenyöhön. Museolle juhannusaaton viettoon ja takaisin ajaa ilmaisbussi Sokos Hotel Virun edestä.

Jos ei ehtinyt Suomen tai Viron juhannuksen viettoon, niin Setomaalla vietetään Vana jaanipäeva 3.–4. heinäkuuta. Kokko sytytetään Käressä 3.7. ja juhlat ovat 4.7. Värskässä sekä Treskissä.

TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVAT ANDREI CHERTKOV, EAS

Lue lisää samasta aiheesta