Tuoretta tietoa Virosta
7.1.2013 | Pääkirjoitus

Juhlavuosi alkaa

Juhlavuosi alkaa

Viro, Baltic Guide, EU, 1993, matkailu, 20 vuotta, kylpylä, Suomi, viisumivapaus, maahanmuutto, lukijat

Viron uudelleen itsenäistymisestä tuli toissa vuonna kuluneeksi 20 vuotta.

Irtautuminen Neuvostoliitosta merkitsi muun muassa suomalaisten matkailun lisääntymistä. Matkailua ovat edelleen edistäneet myöhemmin tullut viisumivapaus sekä Viron EU-jäsenyyden mukana tuomat helpotukset henkilöiden, palveluiden ja tavaroiden liikkumisessa.

The Baltic Guide ilmestyi ensimmäistä kertaa vuonna 1993. Vietämme 20-vuotisjuhlia työn merkeissä. Muistelemme vuosien aikana tapahtuneita asioita, mutta suuntaamme samalla katseemme myös eteenpäin.

Maidemme välinen yhteistyö on kehittynyt aivan uudelle tasolle. Viron ja Suomen taloudet ovat sitoutuneet tiiviisti toisiinsa. Suomen pääkaupungin julkinen liikenne ja Viron pääkaupungin ravintolatoiminta joutuisivat vaikeuksiin ilman naapurimaan kansalaisia.

The Baltic Guide on muuttunut vuosien saatossa ja muutos jatkuu. Haasteenamme on tehdä mielenkiintoista lehteä kaikille Viroon matkaaville suomalaisille. Työmme tekee haastavaksi se, että samalla, kun vieläkin tapaamme ensimmäistä kertaa maassa vierailevia, kuulemme mielenkiintoisia asioita täällä pitkiä aikoja viettäviltä lukijoiltamme. Pian yli 2,5 miljoonan matkan joukkoon mahtuu monenlaisia suomalaisia. Suomalaisten yrittäjien maahanmuutto ja yhä uusille alueille laajeneva, rajat ylittävä palvelutoiminta lisää Viron mielenkiintoa tulevaisuudessakin.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi myös 200 vuotta Viron ensimmäisen kylpylän avaamisesta. Meillä on alkanut matkailun juhlavuosi.

Mikko Savikko, päätoimittaja

Lue lisää samasta aiheesta

19.2.2024 | Pääkirjoitus

Tänä vuonna panostamme entistä enemmän verkkolehteen ja sosiaaliseen mediaan

Tänä vuonna panostamme entistä enemmän verkkolehteen ja sosiaaliseen mediaan

Viime vuonna vietettiin The Baltic Guiden juhlavuotta. Viron suurin suomenkielinen matkailulehti täytti pyöreät 30 vuotta. Itse törmäsin lehteen reilut … Lue lisää

10.11.2023 | Pääkirjoitus

Laivamatkailun uusi aika

Laivamatkailun uusi aika

Helsingin Satama tutkitutti viime kesänä mistä syystäja ketkä Suomesta Viroon matkustavat. Tulos oli ainakin itselleni hienoinen yllätys, vaikka matkustan … Lue lisää

28.7.2023 | Pääkirjoitus

Toiseen saunaan

Toiseen saunaan

Sauna ja järvessä uiminen ovat lyömätön yhdistelmä. Äitini kertoi minun karanneen talvella kesämökin saunasta avantoon kolmevuotiaana jo paljon ennen … Lue lisää

17.5.2023 | Pääkirjoitus

Mitä voimme odottaa Viron uudelta hallitukselta?

Mitä voimme odottaa Viron uudelta hallitukselta?

Viron uusi hallitus näki päivänvalon 17. huhtikuuta. Sen muodostamiseen kului vajaat puolitoista kuukautta. Nopeamminkin olisi selvitty, ellei Ekre olisi … Lue lisää

13.1.2023 | Pääkirjoitus

Jäniksen vuosi 2023

Jäniksen vuosi 2023

En ole mikään horoskooppiuskovainen, mutta kiinalaisiin horoskooppeihin haluan uskoa. Otetaan nyt vaikka tämä jänis kiinalaisesta eläinhoroskoopista. Se on alkavan … Lue lisää

28.11.2022 | Pääkirjoitus

Hyvä naapuri, paha naapuri

Hyvä naapuri, paha naapuri

Tapasin kesän lopulla koulunsa päättäviä nuoria, jotka olivat saapuneet Tallinnaan Euroopan parlamentin järjestämään nuorison EPAS-tapahtumaan (European Parliament Ambassodor School). … Lue lisää

13.9.2022 | Pääkirjoitus

Kirja elää ja voi hyvin Virossa

Kirja elää ja voi hyvin Virossa

Tämän lehden kolumnisti ja kirjailija Ville Hytönen ennusti vuoden ensimmäisessä numerossa, että Viro on 2040-luvulla Euroopan menestynein valtio. Hän … Lue lisää

17.5.2022 | Pääkirjoitus

Rauhanmeri on tulevaisuutemme elämänlanka

Rauhanmeri on tulevaisuutemme elämänlanka

Suomenlahden turvallisuustilanne on Venäjän Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan jälkeen merkittävästi muuttunut. Hyvällä syyllä voi kysyä, onko Itämeri pian enää ”rauhanmeri”, … Lue lisää