Tuoretta tietoa Virosta
2.4.2014 | Kulttuuri

Juhlafestivaali tähtiä täynnä

Juhlafestivaali tähtiä täynnä

Baltian suurin jazzfestivaali Jazzkaar juhlistaa huhtikuussa jo 25. syntymäpäiväänsä.Suurfestivaalilla on esiintynyt

vuosien saatossa 851 yhtyettä ja 4 277 muusikkoa 46 eri maasta. Huippunimiä riittää myös juhlavuoden lavoille.

”Suurin nimi on epäilemättä kitaristi ja säveltäjä Pat Metheny, kenestä Jazzkaaren yleisö ja minä järjestäjänä olemme unelmoineet jo pitkään. Nyt hän vihdoinkin saapuu yhdessä mahtavan Unity Group -yhtyeensä kanssa, mukana soittamassa on monien saksofonistien kestosuosikki Chris Potter”, kertoo festivaalia alusta asti luotsannut Anne Erm. Pat Metheny esiintyy viisihenkisen yhtyeensä kanssa 27.4. Nokian konserttitalossa.

Pääesiintyjiin kuuluu Anne Ermin mukaan myös amerikka-Suomalainen Virossa lainen huippuvokalisti Cassandra Wilson. ”Metheny ja Cassandra ovat muuten yhdessä voittaneet peräti 22 Grammy-palkintoa. He ovatoikeitasupertähtiä”,hänlisää.

”Suosikkeihini kuuluvat myös nuoret ja lahjakkaat virolaismuusikot, jotka esiintyvät Noor Eesti Jazz -gaalakonsertissa. Mukana ovat Erki Pärnoja, Kadri Voorand, Sofia Rubina, Peedu Kass, Joel-Rasmus Remmel, Kaspar Kalluste ja Holger Marjamaa. He ovat Nuori jazz- kykypalkinnon voittajia.”

Nuorten kanssa samaan poppooseen voi panna myös elektroa ja jazzia sulavasti sekoittavan Porticon ja klubimusiikin tulevaisuuden nimen Mount Kimblen. ”Erityisen lahjakas on myös nuori ranskalainen laulaja-kitaristi-säveltäjä Nina Attal”, kehaisee Anne Erm.

Maailmanmusiikin tähtiä edustavat tällä kertaa malilainen laulaja- näyttelijä Fatoumata Diawara ja flamencoa soittava, laulava ja tanssiva espanjalainen Las Migastyt- tökvartetti.

Virolaisista esiintyjistä Anne Erm nostaa esiin muun muassa Vaiko Eplikin ja Kristjan Randalun jännittävän kokoonpanon.

Myös pienille jazzdiggareille on monipuolista ohjelmaa luvassa. ”Lastenkonserttien yhteydessä on mahdollista tehdä jännittävä merimatka vanhalla Kajsamoorpurje- laivalla.”  

Mistä löytää?

Jazzkaar, 18.–27.4. eri puolilla Tallinnaa. Päälava sijaitsee sataman Meripaviljongissa. Lippuja myy Piletilevi. Koko ohjelma netissä: www.jazzkaar.ee 

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVAT JAZZKAAR    

Lue lisää samasta aiheesta

6.12.2023 | Kulttuuri

Wienin filharmonian Straussin orkesteri palaa Viroon

Wienin filharmonian Straussin orkesteri palaa Viroon

Wienin filharmonian Straussin orkesteri palaa taas Viroon joulukiertueen merkeissä. Orkesterilla on yhteensä 5 konserttia ympäri Viroa 7.–10.12. Wienin filharmonian … Lue lisää

6.12.2023 | Kulttuuri

camera icon6
Nigulisten museon keskiaikaisia aarteita ei väsy ihastelemasta – uusi lasihissi vie esteettömästi ylös huipulle

Nigulisten museon keskiaikaisia aarteita ei väsy ihastelemasta – uusi lasihissi vie esteettömästi ylös huipulle

Nigulisten museon perusnäyttely koostuu myöhäiskeskiaikaisista alttarikaapeista ja kirkollisista puuveistoksista. Näiden lisäksi seinillä roikkuu komeita aateliskilpiä ja epitafeja sekä Bernt … Lue lisää

4.12.2023 | Kulttuuri

Daniel Herskendal yllätti yleisön musiikillaan

Daniel Herskendal yllätti yleisön musiikillaan

Norjalainen jazzmuusikko Daniel Herskendal oli sunnuntaina konsertoimassa ensi kertaa Virossa. Jazzkaar kutsui multi-instrumentalistin konsertoimaan Nigulisten upeaan kirkkosaliin. Konsertti ”Call … Lue lisää

4.12.2023 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

29.11.–15.12. Joulujazz -festivaali, Tallinna, Tartto, Pärnu 1.12.–6.1. Rotermannin joulutori, Tallinna 1.12.–7.1. Tallinnan joulutori, Tallinna 3.12.–7.1. Tarton joulukaupunki, Tartto 5.12. … Lue lisää

3.12.2023 | Kulttuuri

Nuorten mielenterveysongelmista kertova elokuva saa ensi-iltansa Tallinnassa

Nuorten mielenterveysongelmista kertova elokuva saa ensi-iltansa Tallinnassa

Palkitun virolaisen lyhytelokuvan ”Obsession” kotimainen ensi-ilta on 12.12. Tallinnan elokuvamuseossa. Lippuja nuorten mielenterveyttä käsittelevän elokuvan ensi-iltaan ja ensi-iltajuhlaan voi … Lue lisää

1.12.2023 | Kulttuuri

Joulujazzeilla luvassa upeita keikkoja kansainvälisiltä ja kotimaisilta artisteilta

Joulujazzeilla luvassa upeita keikkoja kansainvälisiltä ja kotimaisilta artisteilta

Joulujazz -festivaalin avajaiskonsertti pidettiin keskiviikkona 29.11. Kumun taidemuseossa Tallinnassa. Kansainvälinen musiikkifestivaali kerää taas Viroon lahjakkaita muusikoita ympäri maailmaa. Jazzkaar … Lue lisää

30.11.2023 | Ostokset

Tarton joulukaupunki kutsuu virittäytymään joulun tunnelmaan

Tarton joulukaupunki kutsuu virittäytymään joulun tunnelmaan

Ensimmäisenä adventtina 3.12. avataan Tarton joulukaupunki, joka on avoinna aina 7.1.2024 saakka. Jouluvalojen tuikkeessa uusissa lasipaviljongeissa tarjoillaan höyryävän kuumaa … Lue lisää

27.11.2023 | Kulttuuri

Skotlantilainen suunsoiton maestro Daniel Sloss nousee tänä iltana lavalle Tallinnassa

Skotlantilainen suunsoiton maestro Daniel Sloss nousee tänä iltana lavalle Tallinnassa

Viro voi valmistautua hervottomaan ja huumorintäyteiseen iltaan, kun komediasensaatio Daniel Sloss astuu lavalle naurattamaan yleisöä. ”Can’t” stand up -show … Lue lisää